Viime vuoden tärkeimmät
Mitä tapahtui viime vuonna lapsettomuuden saralla?
Tammikuussa kävimme terveyskeskuslääkärillä hakemassa lähetteen keskussairaalaan. Käynti oli meille täysin läpihuutojuttu, sillä olemme jo aikaisemmmin olleet lapsettomuushoidoissa, jotka tosin tuolloin jätimme kesken parin inseminaation jälkeen. Tiesimme siis, ettei terveyskeskuslääkäri perustutkimuksissaan löydä lapsettomuudellemme syytä eikä muutenkaan voi asiaa edistää muutoin kuin laittamalla lähetteen sairaalaan. Lähetteen hän laittoikin, ja jäimme odottelemaan kirjettä sairaalasta.
Yllätys oli iloinen, kun saimme ajan poliklinikalle jo maaliskuulle. Odotin aikaa ihan käsittämättömän paljon. Kun olimme vihdoin päättäneet lähteä taas hoitoihin, tuntui, etten millään olisi jaksanut odottaa niiden alkamista.
Millaiset jonot hoitoihin olisi? Tehtäisiinköhän ensimmäinen hoito jo ehkä ennen kesää? Tällaisia mietiskelin. Kunnes pari päivää ennen ensikäyntiä, tunsin kurkussani pientä kipua.
Huokaus.
Jos maailman tilanne ei olisi se, mikä se on, en olisi kiinnittänyt kipuun mitään huomiota. Seuraavana aamuna herätessäni en kuitenkaan voinut jättää kipua enää huomiotta, vaan oli varattava aika koronatestiin. Koko päivän odottelin malttamattomana, josko tulos tulisi. Ei tullut. Eikä seuraavanakaan aamuna vielä. Lopulta jouduin aamupäivällä soittamaan polille ja peruuttamaan ajan, koska testin tulos ei ollut tullut. Illallahan se sitten tuli, negatiivisena tietysti.
Saimme toki polille uuden ajan, mutta se meni yli kahden kuukauden päähän. Olin niin pettynyt ja katkera kuin ihminen vain voi olla. En muista, milloin viimeksi olisin pettynyt yhtä paljon jostakin asiasta. No, jos jotakin olen lapsettomuudesta vuosien aikana oppinut, niin sen, että tästäkin noustaan. Pettymys voi seurata kuukausi toisensa jälkeen, mutta aina on vain noustava ja jatkettava elämää. Niin nytkin.
Toukokuun lopussa vihdoin pääsimme ensikäynnille. Olin ajatellut, että kaikki on hyvin niin kuin ennenkin. Lapsettomuudellemmehan ei ole löydetty mitään syytä. No, kaikki ei ollutkaan ihan niin hyvin. Kohdusta löytyi epäily polyypeista.
Huokaus taas.
Tarvittiin kuitenkin tarkempia tutkimuksia, jotta polyypeista voitiin varmistua, minkä vuoksi minulle varattiin kesäkuulle uusi aika. Tässä vaiheessa tehtiin kuitenkin jo suunnitelmat IVF-hoidoista. Lääkäri selosti meille hoitojen kulun ja näpytteli reseptitkin jo valmiiksi.
Kesäkuussa varmistui, että kohdussani todellakin on ainakin pari polyyppia. Sinänsä ne eivät ole vaarallisia, mutta voivat häiritä alkion kiinnittymistä, minkä vuoksi polyypit päätettiin poistaa. Koska tulossa oli kesätauko, sain ajan polyyppien poistoon vasta syyskuulle.
Syyskuussa polyypit sitten poistettiin. Tarkemmin olen siitä operaatiosta kertonut tässä postauksessa. Samalla selvisi, että kohdustani löytyy synnynnäinen rakennepoikkeama. Kummallista kyllä, tätä rakennepoikkeamaa ei ole ikinä aikaisemmin huomattu. No, tämän rakennepoikkeamankaan ei pitäisi kuulemma estää raskautta, mutta valitettavasti se lisää keskenmenoriskiä.
Lisää huokauksia.
Syyskuun jälkeen pääsimme IVF-jonoon. Muutaman kuukauden olemme jonotelleet, ja helmikuussa pitäisi olla sitten meidän vuoromme. Hiukan pessimistisenä suhtaudun aikatauluun. Eiköhän tässä joku virus kerkeä iskeä taas.