Yksin.
On käsittämätöntä, kuinka yksin ihminen voi olla.
Vaikka monet tarkoittavat hyvää kehotuksillaan lähteä välittömästi pois tästä suhteesta, tällaisesta elämästä, se ei aina ole niin helppoa. Jos sataa kilometriä lähempänä asuisi edes yksi ihminen, johon uskaltaisin luottaa. Jos asuisimme vuokralla. Jos minulla ei olisi sataa käytännön asiaa hoidettavana. Varmasti silloin lähtisinkin heti, välittömästi.
Meillä on kuitenkin omistusasunto, minulla työpaikka ja opiskelupaikka, ja kaikki minulle tärkeät ihmiset asuvat toisella puolella Suomea. Työpaikasta luopuisin toki vaikka heti, jos vain löytäisin töitä sieltä toiselta puolelta Suomea. Opiskelupaikastani en kuitenkaan luovu, sillä haluan oikeasti valmistua sille alalle, jota nyt opiskelen – ja tietenkin mahdollisimman pian. Mies saa aivan rauhassa pilata oman elämänsä, mutta minun elämääni ja tulevaisuuttani en todellakaan anna hänen pilata.
Suurimmaksi hidasteeksi muodostuvat kuitenkin käytännön asiat. Kun välimatkat ovat näin pitkiä, kaikki on suunniteltava huolella. Uuden asunnon hankinta niin, ettei mies saa sitä selville. Tavaroiden pakkaaminen ja kuljetus niin nopeasti, ettei mies ehdi reagoida. Kenet pyydän auttamaan tavaroideni kuljetuksessa? Ja miten ihmeessä pääsen eroon omistusasunnostamme?! Tavaroitani en nimittäin aio jättää, lukuunottamatta tietenkin ihan turhia rojuja. Mitään yhteistä en halua raahata mukanani, mutta valtaosa isoista huonekaluista ovat minun. Astiat ovat minun. Niin kuin jo sanoin, en aio antaa miehen viedä minulta enää yhtään sen enempää, kuin mitä hän on jo vienyt. En halua joutua rakentamaan koko elämääni ja identiteettiäni kokonaan alusta. Eikä rahatilanteeni sitä kestäisikään.
Opiskelupaikastani olen ottanut sen verran selvää, että minun on todellakin mahdollista vaihtaa koulua lukuvuoden vaihteessa. Mutta vasta lukuvuoden vaihteessa. Minun on siis sinniteltävä vielä kuukausia, melkein vuosi. En kuitenkaan ota sitä riskiä, että mies raivostuisi ja tekisi minulle tai lemmikilleni jotakin, joten pyrin olemaan mahdollisimman huomaamaton hänen läsnä ollessaan, ja valitsemaan työvuoroni ja kurssini siten, ettemme juurikaan ehtisi nähdä toisiamme.
Jouluna saan onneksi tauon miehestä, koska meillä on ollut tapana viettää joulua pääosin eri osoitteissa, meillä kun ei ole lapsia, eikä mies välitä viettää joulua sen enempää minun perheeni, kuin omankaan perheensä kanssa. Viime joulu mieheltä kului pääosin ryypätessä.
Suunnitelmani saattavat kuulostaa hulluilta – kuka hullu jäisi aggressiivisen alkoholistin luokse yhtään pidemmäksi aikaa, mutta en todellakaan anna miehen viedä minulta enää mitään konkreettista. Itsetuntoni, arvokkuuteni, ihmisarvoni hän on jo polkenut lattianrakoon, mutta haluan myöhemmin jatkaa elämääni samoin kuin tähänkin asti, mutta ilman häntä, ilman alkoholismin varjoa, ilman perheväkivaltaa.