Laihdutuksen se vaihe, kun tekee jo mieli luovuttaa

Pakko kirjoittaa nyt lyhyt vuodatus. On todella jo sellainen fiilis, että tekis mieli luovuttaa. 

Tämä oli kauhea viikko. Aloitin uudessa työssä, ja vaikka se nyt ei ollut kauheaa sinänsä, oli tosi epämiellyttävää olla oman mukavuusalueen ulkopuolella ja olin ihan sairaan väsynyt joka päivä. En jaksanut mennä harrastamaan mitään liikuntaa, enkä jaksanut merkata kaloreita. Mielestäni söin kyllä ihan oikein, mutta toisaalta johan se on nähty, että olen näppituntumalla syöden lihottanut itseäni ainakin parikymmentä kiloa tosta vaan. Että joo.

Ja nyt sitten paino hiipii koko ajan ylöspäin sieltä mihin se oli jo laskenut ja tulee epätoivoinen olo, että ilmassa on liikaa palloja ja niitä ei hallitse ja kaikki menee pieleen. Ja haluaisin sanoa että fuck it, antaa olla. Niin mulle varmaan yleensä käykin just tässä vaiheessa kun laihdutusta on takana huikeat 17 päivää. 

Totta kai järjellä tiedän, että paino seilaa muutenkin ja että jos kerran tällä pienellä yrittämisellä (että edes kuvittelen syöväni suunnilleen oikein) paino on nousussa, niin jos nyt tahallaan heitän lekkeriksi ja syön ”väärin” eli kalorimääriä joiden tiedän olevan liikaa (kokonaisen pitsan ja karkkipussin vaikka) niin sillä se paino vasta sinkoaakin taas kohti sfäärejä. Ja sekin, että jos tää projekti nyt joka tapauksessa kestää kuukausia, ellei vuosia, niin yhden viikon takapakki ei oikeasti haittaa. Mutta ääh se tunne. Se tunne kun vaan tekisi mieli ravistaa kaikki nämä velvoitteet ja odotukset ja vilahtaa peiton alle ja pysyä siellä. En tule esiin vaa’alle enkä uuden pomon kysellessä.

 

Ääääääääh. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *