Laihdutus jatkuu: Leffakarkit olivat pettymys

abundance-assorted-assortment-1432951.jpg

Tylsäähän tämä laihduttaminen on, sen huomaa kyllä kun yrittää kirjoittaa aiheesta blogia. Olisi varmaan helpompaa kirjoitella, jos metodina olisi joku kuuri, mielellään monimutkainen, tai Biggest looser -tyyppiset verta ja oksennusta -treenit joka päivä. Mutta kun ei ole, niin tästä hitaasta kitkutuksesta ei ole hirveästi sanottavaa. 

Viime viikko meni taas silleen huonosti, että en käynyt salilla kertaakaan, enkä edes ulkona lenkillä. Ei ollut oikeastaan edes mitään tekosyytä, paitsi no ulkona ei käyty huonon sään takia. Mutta salille olisin kyllä voinut mennä, ei vaan huvittanut tai en jaksanut. En myöskään merkannut kaloreita joka päivä, mutta syömiset oli enimmäkseen silti aivan hyvät ja vaakakin näytti ihan hyviä lukuja. Kävin uudella kiloluvulla, mikä aina antaa toivoa tulevasta. 

Perjantaina käytiin elokuvissa ja päätin jo etukäteen, että siihen kuuluu leffakarkit. Olen aika hyvin nyt pysynyt karkissa erosta tänä vuonna, koska se on yksi mun isoja kompastuskiviä. Missään täydellisessä karkkilakossa en ole ollut, mutta kuitenkaan en ole ostanut karkkipusseja. Se on ollut yllättävän helppoa. Oli kuitenkin ihanaa ostaa sitä karkkia nyt ja ensimmäiset karkit maistui aivan taivaalliselta. Mutta heti parin jälkeen ne alkoikin ällöttää ja ei tehnyt yhtään mieli enää. Outo ilmiö. Söin toki sitten viikonlopun mittaan sen ostamani pussin pienissä erissä, mikä on oikeastaan sinänsä ihan jees, mutta jäi myös se fiilis, että eipä tarvi ihan heti ostaa uudestaan. Herkuttelusta en sinänsä aio pidättäytyä. Mulla on sellainen tapa muutenkin, että otan kotona päivällisen jälkeen yleensä 2-4 palaa suklaata jälkkäriksi. En laske sitä minkäänlaiseksi repsahdukseksi eikä oikeastaan edes ”herkutteluksi” vaan pieni makea jälkkäri nyt vain kuuluu osana ateriaa mun ruokavalioon. Tällä linjalla meinaan jatkaakin, ja tosiaan satunnaisesti sitten herkutella enemmänkin. 

Lauantaina poikakaveri ehdotti, että mennään ravintolaan. Googlailin muutaman vaihtoehdon ruokalistoja ja näin heti, että mikään niistä ei sovi kyllä yhtään yhteen laihdutuksen kanssa. Tein siis vastaehdotuksen, että tehdään hamppareita kotona. Onhan niissäkin kaloreita, mutta huomattavasti ravintola-annosta vähemmän. Skumppaa tuli kyllä mulla juotua illan mittaan enemmän kuin olisin ravintolassa juonut, joten mikään laihdutuspäivä ei ollut sekään. Mutta pisteet kuitenkin mulle siitä, että yritin edes tehdä vähän järkevämpiä valintoja. Tämän semihuikentelevaisen viikonlopun jäljiltä paino oli tänään maanantaina kuitenkin ihan ok. 

Tällä viikolle on selkeänä tavoitteena saada onnistunut viikko johon ei kuuluisi hirveästi sattumia tällä kertaa, koska ensi viikolla lähden sinne matkalle, ja siitä tulee yksi laihdutuksesta vapaa (vajaa) viikko sitten. Salille on myös pakko vääntäytyä ettei katoa taas kokonaa yhteys sinne. Voisin lähteä sinne oikeastaan ihan kohta tästä töistä, mutta sattumoisin ei kyllä taaskaan huvita yhtään. Täytyy käydä joku sisäinen vääntö tässä seuraavan tunnin ikana siitä menenkö vai enkö. 

Hyvinvointi Liikunta Mieli