Pienenä tyttönä lempilauluni oli Matkustan ympäri maailmaa. Lauleskelin sitä pakatessani pientä matkalaukkuani ja leikkiessäni kulkukauppiasta. Ala-asteella kiinnostuin kielten opiskelusta. Luin innostuneena opettajan lainaamia englanninkielisiä lastenkirjoja ja lainasin kirjastosta vieraista kulttuureista kertovia teoksia. Olin innoissani päästessäni maantiedon tunnilla tekemään esitelmiä uusista ja eksoottisista maista. Minua harmitti, ettei omassa maalaiskoulussani voinut opiskella muuta kuin englantia. Sen vuoksi lainasin kirjastosta muiden kielten kasettikursseja ja 11-vuotiaana opettelin huvikseni kreikan aakkoset.

Perheeni ei ollut kovin varakas, emmekä matkustelleet ikinä ulkomailla. Lapsuuteni ulkomaan kokemukset eivät siis sijoitu Kanarian saarille tai Kyprokselle. Matkustin kuitenkin muutaman vuoden ikäisestä saakka sukulaisten mukana ympäri kotimaata. Äitiä ja isää oli välillä ikävä, mutta totuin hyvin nuorena olemaan heistä välillä erossa (en sano tätä syyllistävästi, sillä kysymys oli aina omasta halustani nähdä muutakin kuin kotinurkkia).

Ulkomailla pääsin käymään ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana, kun mummoni vei minut ja siskoni Kolmårdeniin ja Tukholmaan. Se oli hienoa, muistan edelleen kuinka erilaiselta Ruotsi tuntui. Seuraavan kesän Ahvenanmaakin tuntui vähän kuin olisi ulkomailla. 13-vuotiaana kävin Norjan Lapissa automatkalla parhaan ystäväni perheen kanssa. Kasiluokalla kävimme koulun kanssa vierailulla Riiassa ja ysiluokalla Englannissa. Ysiluokan aikana kävin myös perheeni kanssa rajantakaisessa Karjalassa, jossa tulkkasin koko matkan sujuvasti venäjäksi (tuntuu nyt melko käsittämättömältä). Lukion ekalla olin sukulaisperheen mukana lapsenvahtina kiertämässä Tanskaa, Saksaa ja Hollantia. Olin innoissani päästessäni harjoittelemaan saksaa ja ostamaan laillisesti Liebfraumilchiä.

17-vuotiaana sain Lions Clubin stipendin nuorisoleirille Hollantiin. Vietin mahtavat kolme viikkoa 40-päisen, eri puolilta maailmaa paikalle saapuneen nuorisoporukan kanssa maata bussilla kiertäen. Se oli teini-ikäiselle elämää mullistava kokemus, ja olen edelleen yhteydessä monien tuolloin tapaamieni tyyppien kanssa. Seuraavana kesänä kävin moikkaamassa paria leirikaveria Espanjassa.

20-vuotiaana muutin Hollantiin ja kiertelin Rotterdamin merimieskirkon pakettiautolla kavereideni kanssa Benelux-maita sekä Saksaa. Pariisissakin kävimme, ja olimme niin köyhiä että söimme vain Mäkkärissä tai ostimme halpoja patonkeja. Kulinaarisilla kokemuksilla ei tuolloin ollut merkitystä.

Opiskeluaikana matkustamiseen ei ollut paljon rahaa. Kävimme isolla porukalla rymyreissulla Virossa ja siinä se taisi sitten olla. 23-vuotiaana muutin Englantiin, josta käsin kävin pari kertaa jenkeissä ja Irlannissa. Tuohon aikaan parikymppisten Aasian vaellukset eivät olleet vielä alkaneet kunnolla.

Matkalaisen elämäni pärähti toden teolla käyntiin vasta kun saavuin Suomeen ja aloitin edellisessä työpaikassani. Tämä postaus kertoo minkälaista elämää vietin reissujen suhteen. Viime vuoden aikana tein viisi mannertenvälistä lentoa, Euroopan lentojen suhteen en pysy edes laskuissa. Finnair Plus -profiilini mukaan olen lentänyt vuoden aikana 42 edestakaista lentoa, mutta siihen mahtuu tosiaan pelkästään Finnair ja Oneworld, eikä muita yhtiöitä ollenkaan. Luonnollisesti olen myös lomaillut ulkomailla viime vuosina paljon.

Minulle nomadinen elämäntyyli on aina ollut luonnollista, enkä ole ajatellut matkustavani erityisen paljon. Keskivertoa enemmän ehkä, mutta ystäväpiirissäni on monia ihmisiä, jotka matkustavat huomattavasti enemmän niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Olen aina ollut kansainvälisissä tehtävissä, mikä vaatii tiettyä liikkuvuutta.

Hiilijalanjäljen testaukseen kehoittava juttu sai minut miettimään omia matkustustottumuksiani. Lentämisen ansiosta hiilijalanjälkeni on järkyttävän suuri. Tulevassa duunissani en todennäköisesti tule matkustamaan yhtä paljon kuin edellisessä, mikä pudottaa syntitaakkaa harteiltani jonkin verran, mutta jo pelkästä Englannin ja Suomen välillä ravaamisesta tulee väkisin kymmenkunta lentoa vuodessa. Siihen lomamatkat päälle.

Kuinka voisin lentämistä sitten vähentää? Englannista pääsee onneksi junalla kätevästi Keski-Eurooppaan, siitä voisi aloittaa. Mahdollisissa mannertenvälisissä lennoissa yritän jatkossa suosia suoria yhteyksiä, enkä tule lentämään niitä yhtä usein kuin ennen.

Ekologista omatuntoani keventää se, että asun kimppakämpässä, en ole koskaan omistanut autoa ja lajittelen jätteeni. Jos saisin turhan shoppailun ja lentämisen hallintaan, olisivat asiat huomattavasti paremmassa reilassa. Jostakin on aloitettava.

Vaikka matkustaminen on pahasta, on minulle kehittynyt sen ansiosta parempi sosiaalinen omatunto kuin mitä ikinä olisi voinut tapahtua Suomesta käsin. Haluaisinkin tietää, että miten te muut olette ratkaisseet kokemusten hankkimisen ja ekologisuuden vaatimusten välisen ristiriidan? Onko matkustamisesta vain pakko luopua?