Morjens, materialismi
Yksi asia, jota jään nykyisestä duunistani taatusti kaipaamaan on suurkaupungit. Olen reissannut työn puolesta aika paljon ja tottunut siihen, että olen Lontoossa kerran kuukaudessa, Barcelonassa joka helmikuu ja sen lisäksi epäsäännöllisen säännöllisesti New Yorkin, Singaporen tai San Franciscon kaltaisissa paikoissa. Tähän on tulossa stoppi. En jää kaipaamaan hektisiä aikatauluja enkä palaverirumbaa, mutta ihanissa paikoissa marhailua tulen joskus vielä kaihoamaan takuulla.
Olen aina yrittänyt varmistaa, että minulla jäisi edes jonkin verran aikaa paikkojen katseluun. Olen suunnitellut etukäteen käyttäväni harvat vapaahetket itseni sivistämiseen gallerioissa ja museoissa. Todellisuus on ollut hieman toista. Barcelonassa suosikkikohteeni on Massimo Dutti ja El Corte Ingles, Lontoossa Oxford Streetin, Regent Streetin ja High Street Kensingtonin pyhä kolmiyhteys, jenkeissä mikä tahansa mall josta löytyy J.Crew, Abercombie & Fitch, Victoria’s Secret, Nine West, Michael Kors ja Banana Republic. Jos aikaa on jäänyt yli, olen suunnistanut työtovereiden kanssa lähimpään anniskeluravintolaan virkistämään itseäni raikkailla gin&toniceilla.
Tälle elämänmenolle olen sanomassa heihei. Aasiassa reissatessa ei rinkassa ole tilaa yhdellekään ylimääräiselle kenkäparille, ja luultavasti tulen olemaan myös merkittävästi köyhempi kuin nyt. Ennen tyylikkään köyhäilyn taitoa käyn kuitenkin vielä heittämässä pari työkeikkaa, yhden Lontooseen ja toisen rapakon taakse. Lontooseen ei tämän jälkeen ole varmaan hetkeen asiaa. Olen ravannut siellä niin paljon, että laitan seuraavan parin vuoden ajan matkalippurahat mieluummin muihin kohteisiin. Jään sinne duunikeikan jälkeen viikonlopuksi, ja keskityn hengaamaan kavereiden kanssa sekä syömään suosikkiravintoloissani.
New Yorkissa en kuitenkaan VOI olla shoppaamatta edes vähän, oli edessä mikä downshiftaus tahansa! Olen hulluna Victoria’s Secretin alusvaatteisiin, joissa yhdistyy kauneus ja mukavuus – sieltä käyn takuulla hamstraamassa jotakin. Toinen varma kohde on Abercombie & Fitch, josta löytyy maailman parhaimmat löhöilyvaatteet. Täytyyhän minun toki varmistaa, että rinkasta löytyy optimaalistin mahdollinen matka-garderoobi…
Ei kyllä haittaisi, jos oppisin hieman vähemmän materiaa himoitsevan elämänasenteen. Pitäkää peukkuja, että henkistyn Aasiassa ja löydän alennusrekkien sijasta onnen auyrveda-hoidoista. Onneksi hanurini on sen verran leveä, että olen ainakin Kaakkois-Aasiassa kokoa XXXXXL, eikä sieltä edes löytyisi sopivia vaatteita.