Malesian matkasuunnitelma vol 2
Pidin Malesian matkasuunnitelmaa olevinaan valmiina, mutta Thorntree-foorumilla surffailu osoitti sen harmillisen tosiseikan, että monsuunikauden takia itärannikolla tapahtuvat seikkailut (Tioman & Perhentian) on jätettävä toiseen kertaan. Uusittu suunnitelma on seuraavanlainen.
Kuala Lumpur
Eka päivä menee varmasti rentoillessa ja kaupunkia tutkiessa, toisena päivänä käyn tsekkaamassa Batun luolat.
Melaka
Sekoitus kiinalaista, hollantilaista ja portugalilaista perintöä. Kaupungissa riittänee katseltavaa ainakin parin päivän verran ja lähellä on biitsejä.
Taman Negara
Kansallispuisto: jungle trek, maisemien katselua, veneellä pitkin jokia.
Cameron Highlands
Viileämpää ilmastoa, vuoria ja teeplantaaseja. Ilmeisesti myös jotain alkuasukasmeininkiä.
Pangkor Island – Tämä on TBD, olen kuullut paikasta kahtalaista tietoa. Toisten mielestä se on ihanan rauhallinen pikku saari, jolla on kivaa rentoutua. Toiset taas ovat sitä mieltä, ettei paikassa ole mitään nähtävää ja rannatkin ovat mitättömiä. Lisäksi saarella juoksee lauma villejä koiria, joita täytyy varoa
Penang
Vanha siirtomaakaupunki, jossa on eri kulttuurien vaikutteita sekä kuulemma tolkuttoman hyvää ruokaa.
Langkawi
Turistisaari pohjoisessa, ilmeisesti hienoja biitsejä. Täällä olisi kiva vain chillailla ja uiskennella.
Siirtymiset Malesian sisällä ovat vielä kysymysmerkki, mutta ilmeisesti bussi- ja junayhteydet sujuvat aasialaisittain aika hyvin. Langkawista suunnistan maata pitkin Thaimaan puolelle ja otan lennon Hat Yaista Bangkokiin. Aasia on halpalentoyhtiöiden eldorado ja Thaimaan sisäinen lento kustantaa 25€.
Tämä odotteluaika on tolkuttoman ärsyttävää. Aika matelee, ja minä vain odotan odotan odotan. Passi on edelleen viisuminhakukeikalla Intian lähetystössä, joten en voi tehdä edes mitään lyhyempää Euroopan keikkaa tässä välillä.