Reeniä, horo!

Satunnainen matkailija on lopettanut kiertolaiselämän ja dumpannut meikit, ketjut ja vyöt Britannian maaperälle. Loppusijoituspaikka ja tulonlähde ovat vielä hakusessa, mutta maa ja kaupunki ovat ainakin joka aamu samat. Työnhaun ohessa omistan itseni tätä nykyä yhdelle asialle, nimittäin treenaamiselle.

weight_loss.jpg

Haluaisin vain huomauttaa, että ”my way” = viini & suklaa

Konsulttifirmassa työskennellyt siskoni sai viime keväänä lakiopintonsa päätökseen ja päätti, ettei elämä Cityssa ole sittenkään häntä varten. Siskon downshiftausliike oli omaani onnistuneempi siinä mielessä, että nykyään hän työskentelee personal trainerina Fitness First Black Labelilla ja treenaa ihmisiä myös crossfit-salilla. Koska ylimääräistä aikaa (ja läskiä) on minulla tällä hetkellä runsaasti, huhkin siskon orjuudessa salilla ja puistoissa.

tiina2.jpg

Sisko salilla (en tajua, kuinka meillä voi muka olla samoja geenejä).

Systeri teettää minulla kuntopiiri-tyylistä harjoittelua vapailla painoilla 2-3 kertaa viikossa. Tänään oli jalkapäivä ja tein seuraavanlaista settiä:

Neljä sarjaa: 10 x kyykky, 10 x sumokyykky kahvakuulan kanssa steppitelineiden päällä seisoen, 10 x askelkyykky levypainon kanssa, 10 x inhottava pakaraliike jossa yläselkä on penkkiä vasten ja etureisien päällä on paino

Neljä sarjaa: 10 x suorin jaloin maastaveto, 10 x jalkaprässi kantapäillä jalat yhdessä

Lisäksi alan tehdä HIIT-tyylistä juoksutreeniä pari kertaa viikossa. Asun nyt ainakin muutaman viikon Greenwich Parkin kupeessa ja siellä on mukavaa käydä juoksentelemassa. HIITistä on kyllä mukavuus kaukana, mutta välillä käyn huvikseni juoksemassa pitkiä lenkkejä matalilla sykkeillä.

tiina1.jpg

Hyvältä näyttää, mutta haluan silti kulhollisen pastaa.

Ruokavalion suhteen sisko on ankara paleo-uskovainen (hänen haastattelunsa on luettavissa täällä). Treenin jälkeistä quinoaa ja tummaa riisiä lukuunottamatta hän on antanut ukaasin karsia melkein kaikki hiilarit pois ruokavaliostani. En epäile, etteikö sillä metodilla laihtuisi, mutta itseni tuntien en pysty olemaan yhtä kurinalainen kuin systeri (mikä kyllä näkyy habituksesta).

Yksin treenatessa en ikinä saisi piiskattua itsestäni samanlaisia tehoja irti kuin siskon kanssa. Eiköhän tässä tulostakin ala tulla, vaikka välillä viinilasilliseen sortuisinkin. Sokerista luopuminen ei ole koskaan tuottanut minulle vaikeuksia, niin paljon kuin suklaata rakastankin, mutta viinin ja leivän kanssa voi pitkällä tähtäimellä olla toinen juttu…

Siskoni mietteitä voi lukea hänen blogistaan.

Hyvinvointi Liikunta Mieli