Expattien Suomi-kerhot
Expattius vol 2.0 (tai oikeastaan 3.0) tuo mukanaan ihan uusia ulottuvuuksia. Viimekertaisella Lontoon nelivuotiskaudellani internet oli vielä sen verran lapsenkengissä, ettei suomalaisille expateille ollut tarjolla juuri muuta kuin kuppainen Yahoo Group. Kerran taisin käydä suomalaisten vappujuhlissa ja toisen kerran merimieskirkolla. Ollessani puoli vuotta työharjoittelussa Suomen Lontoon Instituutissa kävin joskus lähetystön bileissä.
Facebook on näköjään mullistanut expat-toiminnan, siitä esimerkkinä ylläoleva juliste. Nyt on suomalaisten Facebook-ryhmää, sauvakävelyretkiä, pubi-iltoja ja vaikka mitä.
Suoraan (tai no, 4kk Aasian turneen kautta) Suomesta tulleelle Suomi-nostalgia näkyy joskus vähän hassuillakin tavoilla. Vai voisitteko Suomessa asuvat kuvitella kajauttavanne Maamme-laulun baarin kiinnimenon kunniaksi? Ikäistäni kolmekymppistä Ruotsiin muuttanut pohjanmaalaista ystävääni pyydettiin mukaan Tukholman karjalaisnaisiin, joka myös hieman hihitytti.
Vuosikymmeniä ulkomailla asuneiden suomalaisten Suomi näyttäytyy erilaisena kuin mitä sen on itse kokenut. Jos on lähtenyt Suomesta 70-luvulla, voi maata edelleen ajatella takapajulana, jossa on kaksi tv-kanavaa ja kekkoslainen hegemonia.
Lontoosta pääsee Helsinki-Vantaalle kahdessa ja puolessa tunnissa. Jos koti-ikävä jatkossa yllättää, tulen luultavasti hakemaan siihen lohtua ennemmin Heathrown kautta kuin merimieskirkolta. Rotterdamissa asuessani tosin hengailin sikäläisellä merimieskirkolla paljonkin, pidimme siellä muun nuorison kanssa etkoja ennen baariin menoa. Hollanti on Hollanti…
Mitenkäs muut ulkomailla asuvat, oletteko mukana paikallisten Suomi-kerhojen toiminnassa? Mikä merkitys niillä on teille?