Elämänohjeita nuorille naisille

Minulla on tarjota vain yksi elämänohje: käyttäkää tytöt silmänympärysvoidetta.

Katselen nykyään suurta hämmästystä tuntien omia valokuviani. Silmien ympäryställe on ilmestynyt harakanvarpailta näyttävä verkosto ja iho näyttää siinä kohtaa ohuelta.

Pärjäsin reippaasti päälle kolmekymppiseksi vanhenemisen suhteen mainiosti. Vielä pari vuotta sitten minulta kysyttiin Alkossa paperit ja kuvien perusteella olisin hyvin käynyt kymmenen vuotta nuoremmasta. No, en käy enää. Olen kyllä aina hoitanut ihoani hyvin ja käyttänyt kosteusvoidetta, mutta muutoin elämäntapani eivät todellakaan ole olleet esimerkilliset. Olen ottanut aurinkoa ilman suojakertoimia ja vetänyt baarissa röökiä.

Tiettyyn pisteeseen saakka pärjää geeniperimällä, mutta nyt on näköjään kilometrejä mittarissa sen verran, että elintavat alkavat näkyä naamalla ja muuallakin. Huomasin passikuvasta, että nenän yläpuolella olevat sibeliukset ovat syventyneet ja suupielet valahtaneet alemmas viiden vuoden takaiseen verrattuna. Onneksi minulla on kohtuullisen klassinen kasvojen luusto ja korkeat poskipäät, ainakin rypyt asettuvat niiden päälle nätisti…

Kai sitä voisi tuijotella ja surkutella peilistä ryppyjään päivätolkulla, mutta luojan kiitos elämässä on muutakin tekemistä. Mietin puolivakavissani pitäisikö käydä botoxaamassa uurteita pois, mutta sitten päätin, että silmänympärysjuonteet näyttävät oikeastaan aika charmanteilta. Herranjumala, minusta on tullut viehättävä vanhempi nainen!! Periaatteessa minulla ei ole mitään pikku siloittelua vastaan, mutta ehkä lykkään sitä siihen saakka kunnes olen yli 40. Siinä vaiheessa tarvitsen sitä nykyistä enemmän.

Tämä on omituinen ikä. Ulkokuoressa näkyvät ensimmäiset ränsistymisen merkit, mutta siitä huolimatta olen tuhat kertaa tyytyväisempi itseeni kuin olin kymmenen vuotta sitten. Mielestäni näytänkin nyt paremmalta, koska olen löytänyt oman tyylini ja tietysti minulla on myös enemmän varaa toteuttaa sitä. Sisäisesti olen huomattavasti vähemmän sekaisin kuin parikymppisenä.

Nuori iho on kaunis, mutta onneksi se ei ole ainoa tapa olla viehättävä. Eipä sillä, että naisen olisi aina ja joka iässä pyrittävä olemaan mahdollisimman hyvännäköinen – kaikilla on tämän suhteen omat prioriteettinsa. Itse olen vähän turhamainen ja ihailen kovasti sellaisten naisten ulkonäköä, jotka kantavat vuotensa kauniisti. Tämä ei tarkoita naaman kiristyttämistä kirurgilla, vaan ihan jotain muuta. Julkkisnaisista Meryl Streep, Glenn Close, Judy Dench ja Helen Mirren ovat mielestäni sellaisia daameja, jotka ovat ikääntyneet upeasti. Voi olla, että jotkut heistä ovat korjailleet naamaansa kirurgilla, mutta ainakin toimenpiteitä on osattu jakaa lusikalla kauhan sijasta.

Silmänympärysvoiteeseen liittyvä elämänonhje johtuu siitä, että kosmetiikkahulluudestani riippumatta en ole koskaan tajunnut silmänympärysvoiteen pointtia, vaan olen lätrännyt silmille samaa rasvaa kuin muuallekin. Nyt alkaa näyttää siltä, että sitä olisi sittenkin kannattanut käyttää.

Vaikka ikä alkaa jo hieman näkyä, en halua käyttää tässä vaiheessa aikaani sen surkutteluun. Ihmisen elinikä on nykyään niin pitkä, että tulen olemaan elinajastani suuremman osan vanha ja raihnainen kuin nuori. Todennäköisesti olen elossa vielä seitsenkymppisenä, ja siihen verrattuna olen tällä hetkellä varsin vetreä. En aio käyttää tätä aikaa muutaman rypyn itkemiseen, kun fysiikka muutoin toimii mainiosti ja näyttääkin paremmalta kuin mitä se tulee näyttämään suurimman osan elämääni. Ilo irti siitä mitä nyt on.

Luulen, että suurin shokki iskee siinä vaiheessa, kun miehet lakkaavat katsomasta perään. Keskustelin tästä äskettäin kuusikymppisen ystäväni kanssa ja hän kertoi, kuinka omituista oli, kun jossakin vaiheessa muuttui näkymättömäksi. Toisaalta uskon, että ulkonäköpaineista vapautuminen voi tuntua myös hienolta.

Tuleekohan minusta kiharatukkainen pullea mummeli, joka kulkee aamutossuissa ja leipoo pullaa, vai olenko Chanelin tuoksuinen Stockan mummo, joka juo kavereidensa kanssa shampanjaa ja iskee silmää naapuripöydän herralle? Sen verran tiedän sentään, että meidän ikäluokkamme ei (onneksi!) suostu hautautumaan vanhainkoteihin, vaan tulemme vaatimaan iloa ja hauskuutta elämään vielä vanhanakin. Rakastan katsella vanhusten elämää Espanjassa ja Italiassa, jossa kaikenikäiset ihmiset käyvät ulkona tapaamassa ystäviä ja pitämässä hauskaa. Suomessa mummot ja papat piilotetaan vanhainkoteihin juomaan laihaa juhlamokkaa, mikä on todellinen sääli.

Miten te muut suhtaudutte vanhenemiseen? Pelottaako se vai onko se kivaa ja seesteistä, ja mistä kohtaa se yleensä alkaa?