Huomioita Laosista, boh pen yang

Laosissa asuu suurin piirtein saman verran väkeä kuin Suomessa, mutta väestörakenne on täysin erilainen: keski-ikä on 19,3 vuotta. Lapsia tehdään paljon, mutta eliniän ennuste on vain noin 60 vuotta.

 
Maassa on yksipuoluejärjestelmä. Laosin kansan vallankumouspuolue nousi valtaan Vietnamin sodan jälkeen ja lehdistönvapautta ei ole. Monissa muissa suhteissa Laos soveltaa kuitenkin nykyään omaa versiotaan kommunismista; ovet ovat auki ulkomaisille investoinneille ja markkinavoimien tuomalle valuutalle. 

 
Laot ovat maailman leppoisimpia ja mukavimpia ihmisiä. Mistään asiasta ei kannata ottaa paniikkia, kyllä kaikki selviää, boh pen yang. Olen täällä ollessani kahdesti myöhästynyt bussista täysin omaa syytäni. Molemmilla kerroilla tien päälle lähteneeseen bussiin on soitettu perään, se on lopettanut matkantekonsa ja pysähtynyt odottamaan minua, ja minut on kiidätetty (tai madellen rynkytelty) paikalle tuk tukilla tai songthaew’lla. Missä muualla tällainen onnistuisi? Laos on hymyilevien ihmisten maa.
 

 
Se on myös erittäin köyhä maa, jossa toimii useita länsimaisia avustusjärjestöjä. Virallisesti maata johtaa kommunistipuolue, mutta jos järjestöt poistuisivat maasta, romahtaisi todennäköisesti koko systeemi. En ole varma mitä mieltä olen kehitysyhteistyöstä Laosin kaltaisissa maissa. Kansalla ei ole juuri intressiä saada asioita toimimaan omin päin, koska rahaa pumpataan länsimaista jatkuvasti. Osittain kysymys lienee myös siitä, että järjestöillä on kaikki intressit pysytellä maassa. Vientiane ei ole mikään korkeakulttuurin mekka, mutta eläminen täällä on huomattavasti mukavampaa kuin vaikkapa jossakin sodan runtelemassa Afrikan maassa.
 

 
Ahkeran aasialaisen stereotypiaan laot eivät istu. Näyttäisi, että ihmisten päämääräinen tarkoitus on selvitä elämästä mahdollisimman vähällä vaivalla. Voi olla, että asialle löytyy moninaisia sosiokulttuurisia syitä, joita en kapean länsimaisen katsantokantani vuoksi ymmärrä, mutta aika alhaisen tuottavuuden maalta tämä vaikuttaa. On esimerkiksi aivan tavallista, että työpaikoilla nukutaan useita tunteja päivässä, eikä kysymys kuulemani mukaan ole liian pitkistä työtunneista. Aluksi yritin herätellä kaupan kassoja ja tuktuk-kuskeja päiväuniltaan, mutta nopeasti huomasin sen olevan turhaa. Kauppoja ja toimistoja avataan ja suljetaan täysin satunnaisesti, aukioloajat ovat ohjeellisia.
 

 
En tiedä onko kysymys kommunistipuolueen latistavasta vaikutuksesta vai mistä, mutta luovuus on kansasta onnistuttu nitistämään. Perinteistä kansankulttuuria kyllä löytyy esimerkiksi hienojen käsitöiden muodossa, mutta kirjallisuus, kuvataide ja musiikki loistavat poissaolollaan. Kulttuurituotteet tuodaan ulkomailta, eritoten Thaimaasta. 
 

 
Thaimaalla on muutenkin suuri vaikutus Laosiin. Maiden kielet ovat samankaltaisia ja täällä katsotaan Thai-televisiota ja imetään siitä kulutukseen liittyviä kulttuurivaikutteita. Thaimaan pohjoisosissa asuu paljon etnisiä laoja ja sanotaan, että Laosista löytyy samankaltaisia vanhan Aasian rippeitä kuin Thaimaasta itsestään 30 vuotta sitten, ennen kuin se myi itsensä ja ryhtyi länsimaalaisturistien Disneylandiksi.
 

 
Laosin suurimpiin ongelmiin kuuluvat miinat ja räjähteet. Maalla on kyseenalainen kunnia olla maailmanhistorian pommitetuin valtio. Vietnamin sodan aikana 1964-1973 Yhdysvallat pudotti Laosiin enemmän pommeja kuin koko toisen maailmansodan aikana yhteensä. 270 miljoonasta pommista noin kolmasosa jäi räjähtämättä. Sodan loppumisen jälkeen 20,000 ihmistä on kuollut pommeihin, 40% heistä lapsia. Tälläkin hetkellä Laosissa kuolee tai loukkaantuu pommien johdosta vuosittain noin 300 henkeä. Räjähteet myös estävät uuden viljelysmaan raivaamista, teiden rakennusta ja investointeja.
 
Sairaanhoito on maassa kehno tai olematon. Kuulin räjähteiden uhreille omistetussa näyttelyssä käydessäni järkyttävän tarinan perheestä, jonka 9-vuotias poika oli kuollut pommiin. Poikaa oli onnettomuuden jälkeen kuljetettu kahteen eri pitkän matkan päässä olevaan sairaalaan. Molemmista oli veri ja happi lopussa, joten poika tuotiin lopulta kotiin kuolemaan. Tarina on surullinen, mutta ei erityisen harvinainen.
 
80% laoista saa elinkeinonsa pienviljelystä ja sama osa kotitalouksista on omavaraisia riisin suhteen. Maan keskiansio on alle 400 dollaria vuodessa. Tieverkosto on huono, moniin paikkoihin ei edes pääse autolla. Tulin pari päivää sitten bussilla 380km päässä sijaitsevasta Luang Prabangista Vientianeen – matka kesti 12 tuntia. Muutoin turisti-infra toimii hyvin matkailijoiden eniten suosimilla alueilla.
 

 
Laot ovat hartaita theravada-buddhalaisia, eikä köyhyys totisesti näy maan upeissa temppeleissä. Laolainen kommunismisovellus ei ole viitsinyt tai halunnut tappaa uskonnollisuutta. Aasiassa matkustaessa tuntuu siltä, että länsimainen uskonnollisuus on köyhää ja kuollutta. Täällä uskonto näkyy arkipäivässä eri tavalla, temppeleissä käydään rukoilemassa ja uhraamassa päivittäin. Myös taikauskoa on paljon. (Jääköön taikauskon ja virallisen uskonnon rajanveto eri keskusteluun.)
 
 

 
Lao-ruoka on hyvää, tuoretta ja mausteista. Pidän siitä enemmän kuin thaimaalaisesta. Maassa on myös uskomattoman kaunis luonto ja maisemat. Turistit tuovat maahan paljon rahaa, mutta toivon, että laot pystyisivät säilyttämään omaleimaisen kulttuurinsa matkailijavirtojen keskellä. Ongelma on sama kuin kaikissa kasvavissa turistikohteissa.
 
Laosin entisen kuningaskunnan symboli oli kolmipäinen elefantti. Maassa asuu edelleen villejä norsuja ja niiden lisäksi esimerkiksi gibboneita, iravandindelfiineitä sekä tiikereitä.
 

 
Laos on ongelmistaan ja ristiriidoistaan huolimatta äärimmäisen leppoisa ja kiehtova paikka.