Kaikkea kivaa Keralassa
Intian lounaispuoliskossa sijaitseva Keralan osavaltio on maan hyvinvoivimpia ja rikkaimpia alueita. Lukutaitoprosentti on yli 90 ja vaurauden huomaa pihamailla käyskentelevistä lihavista kanoista sekä ihmisten yleisestä leppoisuudesta.
Me aloitimme Keralan turneemme rantakohde Varkalasta, jonne näytti löytäneen aikamoinen joukko muitakin Pohjois-Euroopan talvea paenneita. Kauniita kallioita ja rantoja sieltä toki löytyi, mutta kotikutoisen ja rennon Gokarnan jälkeen Varkala haiskahti hieman liikaa Aurinkomatkojen kohteelta. Paikan paras anti taisi olla perinteinen musiikkiteatteriesitys kathakali, jota kävimme katsomassa yhtenä iltana.
Onneksi reitin seuraava osuus, vuorokauden mittainen asuntoveneristeily Keralan takavesillä, eli jokien, järvien ja kanavien verkostolla, oli varsinainen napakymppi.
Oli ihanan rauhaisaa lipua koriveneellä läpi kauniiden maisemien. Meille sattui laivaan maailman paras kokki, joka taikoi joka aterialle keralalaisia herkkuja. Laivan kapteeni vei meidät tapaamaan herttaista perhettään vaaleanpunaiseen taloonsa.
Seurueemme nuorin jäsen, 2,5-vuotias Kuisma, viihtyi takavesillä mainiosti, vaikka välillä olikin työn takana saada purjeveneessä kiipeilyyn tottunut virkeä tenava pysymään laidan oikealla puolella. Vähän mietin etukäteen minkälaista olisi reissata pikkulapsen kanssa Intiassa, mutta Kuisma on osoittautunut reippaaksi ja iloiseksi matkakumppaniksi. Hän hurmaa intialaisia mummoja ja rakastaa mopoauton kyydissä ajelua, rannalla leikkimistä sekä jäätelön syömistä.
Kävimme Varkalassa ratsastamassa norsuilla ja siitä Kuisma tuli niin riehakkaalle päälle, että juoksi hihkuen ympyrää.
Norsupaikasta jäi muutoin hieman huono maku suuhun, sillä siellä oli pihassa kiinni kolme urosnorsua, joista ainakin kaksi oli selvästi musth’issa, eli aggressiivisessa tilassa. Yhdeltä norsuista valui mustaa temporiinia ohimoiden rauhasista ja ne heiluttelivat itseään edestakaisin ketjuissaan. Ihmettelin aika lailla, kun yksi norsuista vietiin ruuhkan vuoksi lenkille turistien kanssa! Musthissa olevat elefantit voivat olla todella vaarallisia ja ne täytyisi eristää ihmisistä ja muista norsuista. Luulenpa, että elefanttiseikkailuni päättyvät nyt tähän, tai seuraavalla kerralla ainakin varmistan että kyseessä on taatusti eläimiä hyvin kohteleva paikka.
Takavesiristeilyn jälkeen tulimme Kochin kaupunkiin, joka on mahtava paikka. Portugalilaisten, hollantilaisten ja brittien rakentama Fort Kochi on täynnä kauniita (joskin osittain rapistuneita) taloja, kivoja ravintoloita ja kahviloita, upeita seinämaalauksia sekä yleisesti hyviä viboja.
Seurueemme kaksi jäsentä läksivät tänään kohti Delhiä ja päätimme pienentyneellä porukalla jäädä hengailemaan Kochiin koko viikoksi. Alan olla aika väsynyt siirtymään jatkuvasti paikasta toiseen, joten sopii minulle mainiosti. Eilen illalla kävimme keralalaisella kokkauskurssilla paikallisen tädin kotona 350 vuotta vanhassa hienossa talossa.
Kochin turismi räjähti kymmenen vuotta sitten, kun National Geographic listasi sen unelmalomakohteeksi. Tätä ennen kaupungissa oli kaksi hotellia, nyt niitä on satoja. Olisi muuten ihanaa käydä joskus jossakin makeassa paikassa ennen kuin koko muu maailma lieveilmiöineen, rihkamanmyyjineen ja riksantyrkyttäjineen ”löytää” sen. Ikävä kyllä en jaksa etsiä näitä piilossa olevia jalokiviä, koska 90% maailman paikoista on tylsiä/roskaisia/mitäänsanomattomia persläpiä. Käyn siis suosiolla turistikartalta löytyvissä kohteissa, koska niissä on tarjolla maalattian sijasta hotelli ja muut palvelut.
Olen kyllä sikälikin huono matkaaja, etten yhtään jaksaisi kiertää mitään nähtävyyksiä. En käy Helsingissäkään tuijottelemassa Sibeliusmonumenttia, joten en tajua miksi minun täytyisi harrastaa sellaista muualla. Ylempänä on pakollinen kalaverkkokuva Kochista, niidenkin näkeminen oli antikliimaksi. Mumbaissa kävimme jostakin syystä katsomassa Gate of Indian, joka oli tyyppiesimerkki siitä mikä kaikki matkailussa on vialla. Miljoonatuhatta tyrkyttäjää ja hihastavetäjää sellaisen monumentin vieressä, johon en varmasti ikinä kiinnittäisi huomiota jos asuisin kaupungissa. Museoissa ja taidenäyttelyissä käyn matkoilla mielelläni, harrastanhan niitä myös kotioloissa. Kochin folklore-museo olikin muuten näkemisen arvoinen.
Ongelma on kai siinä, että haluaisin matkallakin tehdä lähinnä samoja asioita kuin kotona. Kochi on siihen onneksi omiaan, sillä täältä löytyy esimerkiksi hyvin varustettuja kirjakauppoja sekä kivoja kahviloita, joissa voi marhata lukemassa ostoksiaan. Kaupungissa on myös meneillään Biennale, jonka ansiosta on tarjolla nykytaidetta, jonka katseluun ajattelimme käyttää seuraavat pari päivää.
Loppukevennys: miksi 99% intialaisissa mainosjulisteissa esiintyvistä miehistä on Saddam Husseinin näköisiä kalapuikkoviiksiä?
