Lähdön läheisyydestä hän turvaa saa
Lähden huomenna reppureissaamaan puoleksi vuodeksi Aasiaan. Suunnittelemani reitti on Malesia-Thaimaa-Laos-Kambodza-Vietnam-Intia-Sri Lanka-Indonesia-Filippiinit. Noin tuhat ihmistä on kysynyt minulta viime päivinä, MILTÄ NYT TUNTUU. Että jännittääkö tai olenko innoissani. En ole noista kumpaakaan. Olen tehnyt lähtöä jo kesäkuun puolivälistä asti, mikä tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Olen vain puhunut lähdöstä, mutta sen tapahtuminen on tuntunut kaukaiselta ja hieman epätodelliselta. Nyt olen kärsimätön ja täysin valmis nostamaan kytkintä.
Kärsimättömyyden lisäksi toinen hallitseva tunnetila on pieni pelko siitä miten pärjään. Olenko reppuni kanssa ihmismassojen keskellä kuin orpo piru? Mitä jos en nautikaan reissaamisesta? Olisiko sittenkin pitänyt vain muuttaa johonkin toiseen maahan ja hankkia sieltä työpaikka?
Lisäksi olen huomannut jo kaipaavani työelämään. Olen ollut kuukauden tekemättä mitään järkevää (pakkaamista ja lähtövalmistelua ei lasketa), joten kai se on luonnollista. Pelkään, että aivoni kuihtuvat ja olen kohta työllistymiskelvoton. Toivon pääseväni näistä ajatuksista eroon reissussa. Lienee hieman eri juttu olla velvoitteista vapaa trooppisella aurinkorannalla kuin kalliolaisessa yksiössä.
Huomenna reittini kulkee väylää Lontoo-Hong Kong-Kuala Lumpur. Honkkarissa on hieman reilu tunti vaihtoaikaa, joten varaudun jo henkisesti siihen, että missaan vaihdon tai rinkkani saapuu perässä. On ärsyttävää lentää monen paikan kautta, mutta olin lentojen oston kanssa sen verran myöhässä, että kaikki suorat lennot olivat tuplasti kalliimpia. Pakkaan päiväreppuun mukaan kamat, joilla pärjään tarpeen tullen pari päivää. Onneksi minulla on Finskin silver-kortti, lennän Lontoosta Oneworldiin kuuluvalla Cathay Pacificilla ja saan sen ansiosta priority-lätkän matkatavaraani.
Jännitysmomenttia lisää se, että Malesian sää näyttää tämänhetkisen ennusteen mukaan muuttuvan pari päivää saapumiseni jälkeen todella sateiseksi. Tai kai siellä tulee sadekuuroja joka päivä muutenkin, mutta nyt näyttäisi olevan luvassa pelkkää pilveä ja rankkasadetta vuorokausitolkulla. Jos ennuste ei muutu aurinkoisemmaksi, totuttelen spontaaniin meininkiin ja muutan matkasuunnitelmaani ottamalla menolipun Phnom Penhiin ja koluamalla ensin läpi Kambodzan.
Seuraavan kerran kirjoittelen Aasiasta, ja se onkin syy miksi tämän blogin alunperin perustin. On kiva kirjoittaa itselleen muistot talteen. Perhe ja ystävät voivat myös tsekkailla viimeisimmät kuulumiset täältä.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pitäkää mulle peukkuja!!