Lista epäilyksistä, peloista ja vainoharhoista

Minulla on reppumatkailun onnistumisen ja itseni suhteen muutamia epäilyksiä, jotka johtuvat etupäässä siitä, että olen kermaperse. Mieluiten kai tutustuisin vieraisiin kulttuureihin viiden tähden hotellin satiinilakanoiden suojista, mutta valitettavasti sellaiseen luxukseen ei käteisvaranto pitkällä tähtäimellä riitä.

Tässäpä pelkolistaa, joka koostuu siitä, että olen liian hyvään tottunut turhamainen ja piloille hemmoteltu länsimainen hupakko:

• Omistan paljon vaatteita ja kenkiä, ja minua ahdistaa ajatus, että voin ottaa niitä mukaan vain osan. Miten muka voi ihminen pärjätä muutamalla kenkäparilla ja T-paidalla??
• Haluan olla mielellään jatkuvasti yhteydessä internetiin, eikä se taatusti tule onnistumaan joka paikassa. Mitä jos iPadini varastetaan?
• Vaalennan hiuksiani. Kuinka teen sen Intian viidakossa? Jos lopetan hiusteni värjäämisen tähän paikkaan, muuttuu kuontaloni kaksiväriseksi, enkä halua matkustaa minnekään rumana.
• En voi ostaa matkoilta juuri mitään. Kuinka kestän nahoissani jos vierailen jossakin ihanassa shoppailuparatiisissa? Lähetänkö ostokset postissa vai opettelenko vähemmän materialistisen elämänasenteen (mission impossible)?
• Kuinka saan kämppäni vuokralle? Jos vuokraan sen kalustettuna, minne siirrän vaatteet jne. pikkutavaran? Ja onpa ahdistavaa taas pakkailla kamoja, kun muutin vasta hetki sitten, blääh.
• On varmasti kamalan rasittavaa elää matkalaukustaan kuukausitolkulla. Tiedän jo nyt tulevani kaipaamaan oman kauniin kotini mukavuuksia.
• En voi asua edes lyhytkestoisesti paikassa, jossa on rottia tai syöpäläisiä. Se ei vain onnistu. Ilmastointikin olisi tosi jees.
• Mitä jos en saa töitä ja rahat loppuvat kesken sitten kun (jos?) palaan Suomeen? Olenko hullu, kun en hankkiudu heti uuteen duuniin? Näyttääkö tauko epäilyttävältä CV:ssä, pitävätkö potentiaaliset työnantajat minua pitkäaikaistyöttömänä hörhönä?

Turvallisuuteen liittyvistä asioista en ole kovin huolissani, jotenkin uskon aina putoavani jaloilleni. Lähinnä toivon, ettei tavaroitani varastettaisi (etenkään meikkejä, vaatteita tai iPadia – öö, mitä muuta mulla on edes mukana?).

Tämä vs. rämpiminen marraskuisessa räntäsateessa kelmeästi valaistuun toimistoon takomaan näppistä metrinen patonki otsassa?

Kyllä minun on ilmeisesti pakko kestää vähän epämukavuutta.

Kuva ressaure, Flickr Creative Commons