Varkalassa juhlitaan Earth Houria vähintään kaksi kertaa päivässä, kun sähköt menevät poikki. Netti toimii silloin kun toimii. Olen suurimman osan ajasta likainen ja hikinen ja laukkuni ovat täynnä hiekkaa. Hotellihuoneessa ei ole ilmastointia, pelkkä kivikova sänky ja tuuletin, joka pelittää silloin kun (eli jos) sähköt toimivat.

Kaduilla ruskeahampaiset äijät huutelevat perään ja rihkamanmyyjät tulevat taukoamatta iholle tyrkyttämään uhanalaisista koralleista leikattuja helmiään. Jokaisesta ostetusta tavarasta täytyy suorittaa vähintään viiden minuutin tinkimissessio.

Likaiset hipit joogailevat ja meditoivat rannalla kämmenet ylöspäin, niskasta rastojen alta näkyy om-tatuointi. Mikäpä minä olen arvostelemaan miten kukin löytää rauhan, mutta haluan silti huomauttaa, että löytyy sitä henkisyyttä ja ruumiinliikuntoa lähempääkin kotimaistanne. Uskokaa hipit Jeesukseen ja menkää aerobiciin.

Junamatkat kestävät 20 tuntia kerrallaan, ilmastointia ei ajoneuvoissa ole, mutta torakoita sen sijaan löytyy runsaasti. Merikin on vääränlainen, Lähi-Idästä Arabianmeren poikki tulevat aallot meinasivat tänään viedä matkalaisen mukanaan pohjaan.

Vika ei ole oikeasti Intiassa, vaan minussa. Mitä oikein ajattelin uskoessani voida olla downshiftaava hippi? Kuvien perusteella kyllä näytänkin jo hipiltä, tukka on pelkkä rasta ja vaatteet ovat yhtä rumat ja likaiset. Meikkiä olen käyttänyt viimeksi Malesiassa.

Hippie is as hippie does.

Olen nähnyt matkallani paljon monenlaista inhimillistä kärsimystä. Parempi ihminen heittäisi hyvästit entiselle elämälleen ja omistautuisi kärsimyksen poistamiselle, tai vähintään pitäisi huolta, ettei kulutusvalinnoillaan aiheuttaisi enempää tuhoa yhteiselle maailmallemme.

Pelkäänpä kuitenkin pahoin, että vaatekaapissani on jatkossakin Hugo Bossin linjakkaan jakun mentävä aukko. Halajaisin työntää jalkateräni Havaianasin sijasta nahkaiseen Pura Lopezin lestiin, joka tällä hetkellä nukkuu kalliolaisella ullakolla talviunta Filippa K:n silkkimekon vieressä.

Ei löytynyt tämän eläjän ekosysteemi hiekkarannalta eikä hippikommuunista. Taitaa olla niin, että se on edelleen neukkarin kirkkaissa keinovaloissa, läppärin kelmeässä loisteessa ja korkokenkien kopinassa katuun.

Tämä kuu vielä villiä  ja vapaata hippielämää jäljellä. Toivottavasti joku lontoolainen firma ottaa minut sen jälkeen mahdollisimman nopeasti palkkalistoilleen. Tässä olisi tarjolla todella motivoitunut ja erittäin kaukana burn outista oleva työntekijä.

Ei ollut meikäläisestä muodikkaaksi downshiftaajaksi, mutta tulipahan kokeiltua tämäkin.

(Tuli huono omatunto tämän kirjoittamisesta. Kuinka kiittämätön voi ihminen olla? Suomessa varmasti moni ihminen hakkaisi toisen kätensä poikki päästäkseen juuri nyt aurinkoon. Disclaimerina sen verran, että nautin kyllä matkan ensimmäisestä noin kuudesta viikosta suunnattomasti. Sen pidempi rentoutuminen näyttäisi kuitenkin olevan allekirjoittaneen kärsimättömälle ja suorituskeskeiselle luonteenlaadulle aivan liikaa.)