Olemme matkanneet junalla Intian niemimaan läpi yhden 17 tunnin rykäyksen Mumbaista Gokarnaan ja toisen 19 tunnin verran Gokarnasta Keralaan. Uudenvuodenaatto sujui erittäin pahantuulisessa mielialassa. Keralan junamme piti aikataulun mukaan lähteä aattoyönä klo 00:45. Olimme tsekkautuneet päiväksi Kumtassa sijaitsevaan hotelliin, ja kysyin respasta tarvitseeko yöksi buukata rikshaa tai taksia etukäteen. Kuulemma ei tarvinnut.

Keskiyön aikaan oli kuitenkin toinen ääni kellossa, kun ilmestyimme rinkkojemme kanssa respaan soittamaan kyytiä. Kuulemma yhtäkään rikshaa ei ollut kylässä saatavilla, vaikkei uutta vuotta kovin laajamittaisesti Intiassa juhlitakaan. Ärsyttävä hotelli, kaiken lisäksi huoneestamme löytyi hiirenpapanoita ennen lähtöä, onneksi ei tarvinnut olla siellä yötä.

Jouduimme kävelemään parin kilometrin matkan asemalle pilkkopimeässä ilman katuvaloja (luojalle kiitos otsalampuista). Emme tienneet tarkkaan missä asema sijaitsi, ja pimeässä suunnistaminen toi asiaan oman jännitysmomenttinsa. Taivalluksemme aikana alkoi sataa ensimmäistä kertaa Intiassa olomme aikana, mutta onneksi löysimme lopulta perille ja juna läksi vain tunnin myöhässä. Olimme tietenkin saaneet paikat vain torakoita viliselvästä ö-luokan vaunusta, jossa ei ollut ilmastointia. Hengissä kuitenkin selvittiin Keralaan asti.

Loppumatkat menen kyllä lentäen. Jään Intiaan yksin vielä reiluksi viikoksi sen jälkeen kun kamut lähtevät takaisin lumisateeseen. Menen sukeltamaan muutamaksi päiväksi, tällä hetkellä näyttäisi siltä että Goan rannikon ulkopuolella sijaitseva Netrani olisi logistisesti helpoin kohde. Goa itsessään ei ole kummoinen sukelluskohde, mutta Netranilla on kirkkaat vedet, hyvä näkyvyys ja paljon kiinnostavia mereneläviä. Lisäksi Goalla on helpompaa olla yksin länkkärinaisena kuin muualla Intiassa (ellen sitten saa Kambodzassa tapaamaani unkarilaistyttöä sukelluskamukseni). Jatkuvat lähentymisyritykset ja tuijottelu rasittavat ja ärsyttävät, vaikkeivät sinänsä vaarallista toimintaa olisikaan. Turistikohteissa oleminen on helpompaa, sillä niissä saa olla paremmin rauhassa.

Myös paikalliset lapset ovat todella kiinnostuneita meistä valkonaamoista, mutta he eivät tietenkään ole ärsyttäviä kuten miehet. Monta kertaa päivässä joku tummasilmäinen söpöläinen tulee kättelemään, kysymään nimeä tai mitä kuuluu. Lapset myös kikattelevat paljon nähdessään meidät. Kuvassa olevan pikku kaunottaren tapasin Keralan junassa.