Viikko Langkawilla takana, huomenna suuntaan kohti Penangia, joka onkin viimeinen etappini Malesian puolella. Olen ollut kuluneen viikon tosi mukavassa hostellissa, jossa olen tutustunut moniin ihmisiin, ja tuntuu melkein haikealta jättää paikka taakse. Eilen meillä oli Halloween-bileet. En ollut aikonut pukeutua, mutta viime hetkellä sain idean olla kissa. Paskartelin korvat hiuspannasta, jeesusteipistä ja kirjan takakansista, maalasin itselleni viikset ja kiinnitin pyrstöön kangasvyön hännäksi. Oli hieman hämmentävää olla baarissa pelkissä sukkisleggareissa, mutta kerrankos sitä. Muuten meni hyvin, paitsi vessassa käydessä unohdin aina omistavani hännän ja uitin sitä vessanpöntössä joutuen pesemään sen joka kerta.

Tässä hieman kuvia eiliseltä. Brittikundit käyttävät hyväkseen jokaisen mahdollisuuden pukeutua naiseksi!

Illan hienoin asu oli mielestäni amerikkalaisella Tréllä, joka oli Poison Ivy. Olimme siis puolivahingossa Batman-supersankareita, minä olin Catwoman. Meikkasin myös hotellin työntekijän Samin naaman. Olen tosi tyytyväinen meidän nyhjää tyhjästä -naamiaisasuihimme! Kenelläkään ei ollut mukana muuta kuin normaalit reissuvermeet, mutta niin vain saimme kostyymit kasaan! Samin naamaan käytin vähistä meikeistäni Urban Decayn Primer Potionia (näyttää tummalla iholla valkoiselta), Clarinsin oranssia tangerine-huulipunaa sekä Chanelin kajalia. Voi niitä näinkin käyttää!

Olen toki tehnyt täällä muutakin kuin bilettänyt. Yhtenä päivänä kävin mangrove-retkellä, joka oli tosi hyvä. Opas oli villin luonnon suhteen todellinen tietopankki (kuten ovat muuten olleet kaikki muutkin tapaamani oppaat täällä). Langkawi selviytyi vuoden 2004 tsunamista vain yhdellä kuolonuhrilla, kiitos mangroven. Niissä paikoissa mistä mangrovet oli hakattu hotellien tieltä pois olivat tuhot toista luokkaa. Näin retkellä kolme uivaa varaania, useita muita liskoja, käärmeitä sekä erilaisia kotkia ja haukkoja. Kävimme myös lepakkoluolassa, mutta en voinut oleskella siellä kauaa, koska guanon haju alkoi tehdä pahaa.

Langkawi on kaunis ja paratiisimainen, mutta surettaa kuinka roskainen se alkaa jo olla. Mangrovejoessa kellui muovipulloja ja muuta roskaa ja opas sanoi, että 15 vuoden päästä saaren rikkaasta luonnosta tuskin on paljon jäljellä. 65% Langkawista on neitseellistä viidakkoa, mutta on kuulemma puhetta palmuöljyplantaasien tulosta. Se olisi viidakon menoa, kuten on käynyt monessa muussa paikassa niin Malesiassa kuin muualla.

Kuva-arvoitus: löydä alemmasta kuvasta lisko!

Kävin myös island hopping –kierroksella, joka kuulostaa paljon paremmalta kuin mitä oikeasti oli. Jouduin veneeseen 20 suurikokoisen intialaisen kanssa ja minulla oli heidän välissään ehkä 15cm istumatilaa. Naiset eivät osanneet mennä veneeseen tai sieltä pois, joten boardaus kesti joka saarella ikuisuuden. Saaret olivat kyllä jumalaisen kauniita, mutta jälleen täynnä roskaa. Ei huvittanut mennä uimaan muovipulloja, vauvanvaippoja ja vaikka sun mitä roskaa väistellen. Saarilla oli kylttejä, joissa kiellettiin ruokkimasta makakeja ja tuomasta saarelle muovipusseja. Mitä tekivät ihmiset? Ruokkivat apinoita, jotka leikkivät muovipusseilla ja varastelivat limsatölkkejä ja sipsipusseja. Niiden makakien ei tarvitse paljon banaaneita syödä.

Kotkien katselualueella lintuja ruokitaan kananrasvalla, jotta turisteille olisi katseltavaa. Kuala Lumpurin yliopiston opiskelijat olivat äskettäin tutkineet lintujen munia. Ne olivat aivan pehmeitä ja poikaset epämuodostuneita. Kotkan kuuluu saada kalsiumia kalasta ja kananrasvassa sitä ei ole. En tiedä onko kyse koulutuksen ja tiedon puutteesta vai silkasta välinpitämättömyydestä, mutta järkyttävän surullista joka tapauksessa. Tuttavani sanoin, ”the planet will survive this, it’s us who are fucked”.

Tällaista paratiisin kääntöpuolta tällä kertaa.

Tein äsken hieman budjettilaskelmaa ja näyttää siltä, että 22 Malesian vuorokauden hinnaksi tulee kutakuinkin 1300€. Tällä rahalla olen elänyt erittäin mukavasti. Olen:

* yöpynyt viisi yötä paremman tason hotellissa, muutoin hostelleissa 
* käynyt kolmella opastetulla puolen päivän retkellä, yhdellä veneretkellä sekä yhdellä kahden päivän viidakkoretkellä täysihoidolla
* käynyt hieronnassa sekä mani-pedissä
* ostanut seuraavat tarvikkeet: hattu, sandaalit, huivi, dödö, shampoo, hoitoaine, 2 pulloa hyttysmyrkkyä, aurinkovoidetta, kosteuspyyhkeitä
* syönyt tasan siellä missä on sattunut huvittamaan, hintoja miettimättä
* matkustanut busseilla, pikkubusseilla, longboateilla, takseilla ja lautoilla reitin, joka näkyy tätä linkkiä klikkaamalla.

Hyviä uutisia, lapset. Aurinkovoiteet todella toimivat. Kaikki ne kohdat joihin lätkin sk50-Niveaa eilen ovat kauniin päivettyneitä. Ne (valitettavan useat) alueet selässäni ja rintakehässäni joihin voide ei osunut ovat punaisia ja arkoja. Näytän T-paitani alla laikukkaalta rokkopotilaalta.

Matkustaminen on väsyttävää, joten päätin parkkeerata itseni yhteen paikkaan hieman pidemmäksi aikaa. Langkawi on siihen hyvä mesta. 

Jos katsotte tarkasti, voitte nähdä ylläolevassa kuvassa punatukkaisen naisen puolipaljaat pakarat.

Eilinen meni aurinkoa ottaessa. Tässä on lähistöllä kaksi hyvää biitsiä: Pantai Tengah (jonka vieressä itse asun) sekä kävelymatkan päässä oleva Pantai Cenang. Malaijit itse ovat armottomia biitsiensä suhteen; kuulemma länsirannikolla ei ole hyviä rantoja ollenkaan, kaikki parhaat biitsit sijaitsevat idässä, jonne ei juuri nyt ole monsuunien ja kovan merenkäynnin ansiosta asiaa. Perhentian ja Tioman saavat siis jäädä toiseen kertaan. Minulle nämäkin kyllä kelpaavat.

Tänään kävin ajelemassa cable carilla. (Mikä se on suomeksi? Köysirata kuulostaa vähän kotikutoiselta.) Hienot oli maisemat.

’

Vuokrasin Rough Guiden innostamana köysiradan alapuolella sijaitsevasta turistikylästä Segwayn ja läksin sillä oppaan kanssa viidakkopolkuja ajelemaan. Ei käynyt edes mielessä, että vehkeellä ajaminen voisi olla vaikeaa. Olin aiemmin nähnyt vain lihavien amerikkalaisten ajelevan sillä, joten päättelin käytön olevan helppoa kuin heinänteko. Olin väärässä: kävi ilmi, että Segwayn ohjaaminen ei kuulu kompetensseihini, ja olin sen käytössä paska. Ensimmäisen alamäen saapuessa aloin ajella härvelillä tahatonta ympyrää, enkä saanut pysäytettyä. Kuoppaisilla ja kivisillä viidakkopoluilla jouduin taluttamaan Segwayni alamäet, koska muutoin olisin ollut klinikalla paikattavana.

Syy, miksi en ole julkaissut reissupostauksissa omakuvia ei suinkaan ole se, että matkustan yksin, vaan puhtaasti se, että näytän karsealta. Naamani on punainen, en käytä pahemmin meikkiä tai jos käytän, ovat ripsarit poskilla, ja tukkani on vedetty kireällä pikkumyy-nutturalle, ettei se hiostaisi selkääni. Julkaisen kuitenkin poikkeuksellisesti kuvan itsestäni Segwayn kanssa (opas vaati saada ottaa sen), mutta vain pienennettynä. Tämä siksi, että ette luulisi minun oikeasti olevan puolta vuotta piilossa kalliolaisessa yksiössä, interwebistä Aasia-kuvia lataillen.

Segwayn käytön lisäksi olen äskettäin maksanut toisestakin turhasta asiasta, nimittäin perinteikkäästä malaiji-hieronnasta. En tiedä onko kyseessä sama juttu kuin thai-hieronta, mutta oman kokemukseni perusteella voi hyvinkin olla. Jutun alkuun sellainen tieto, että vihaan hierontaa – minusta se on tuskallista, enkä pidä siitä, että tuntemattoman ihmisen kädet ovat vartalollani. (Ellen siis ole itse iskenyt tuntematonta ihmistä baarista.) Menin ihanannäköiseen spa’han varsinaisesti ottamaan pedikyyriä, ja hinnastoa lukiessani ajattelin, että kerranhan täällä eletään, joten kokeillaan nyt sitä hierontaa. Respan herttainen tyttö kysyi, että haittaako jos hieroja on mies. Sanoin että eipä haittaa, mitäs väliä sillä on. Mutta kyllä se haittasi. Hieronnassa piti nimittäin olla TÄYSIN NAKKENA. Pari kertaa jouduin sanomaan noin 15-vuotiaan näköiselle hierojapojalle, että voisitko varoa minne käsiäsi laitat. Edelleenkään en ole ihan varma mistä palveluksesta tarkalleen ottaen maksoin.

Kaiken kukkuraksi spasta menivät sähköt sillä hetkellä, kun tuli pedikyyrin vuoro. En kehtaa mennä sinne takaisin, koska en ole varma pitäisikö minun tämän jälkeen kutsua hierojapoika drinkille osoittaakseni, että edelleen kunnioitan häntä.