Matkatessani Taman Negarasta kohti Langkawia pysähdyin pariksi yöksi katsomaan teeplantaaseja ja mansikkaviljelmiä paikassa nimeltä Cameron Highlands. Kyseisellä ylängöllä on vanhaa siirtomaa-aikaista brittimeininkiä sekä kymmenkunta astetta viileämpi ilmasto kuin muualla niemimaalla. Kaunistahan siellä oli, ei käy kieltäminen. Tässä todistusaineistoa. Paikka oli kuin Sormusten herran Kontu.

Kävin puoli päivää kestäneellä opastetulla kierroksella, jossa katseltiin aluksi maisemia ja mentiin sitten pikku trekille korkealla sijaitsevaan sademetsään (Mossy Forest), joka oli täynnä kaikkialla kasvavaa sammalta. Se oli epätodellinen paikka, aivan kuin olisi ollut sisällä satukirjassa. Malesiasta minulle jää päällimmäisenä mieleen matalalla roikkuvat pilvet ja vuoren huipulla ollessamme olimme kirjaimellisesti pilven sisällä – sen vuoksi näyttää kuin maailma loppuisi kesken parissa alempana olevassa kuvassa.

Kävimme myös teeplantaasilla tutustumassa siihen kuinka teen kasvatukseen ja valmistukseen. Ihan jees, mutta tuleville matkakumppaneilleni tiedoksi, että en sitten aio Intiassa tulla yhdellekään teeplantaasille. Sain yhden iltapäivän aikana tietää teen valmistuksesta enemmän kuin edes halusin. Tässä silti kuvia siitäkin.

Perhospuutarhassakin käytiin, vaikka olin jo tehnyt saman Kuala Lumpurissa. Vuoden luontokuvaaja oli jälleen vauhdissa. En jaksanut tällä kierroksella olla enää niin kiinnostunut perhosista, mutta räpsin kuvia, kun en tiennyt mitä muuta olisin tehnyt. Oikeasti alkaa ärsyttää nämä turistikierrosten kuvaushetket. Aina kun näkyy jotain hienoa, ihmiset kaivavat Canoninsa esille ja alkavat hullunkiilto silmissä räpsiä sen sijaan, että keskittyisivät siihen hetkeen ja maiseman ihailuun.

Cameron Highlandsin suhteen pahin virheeni oli, että olin siellä kaksi yötä. Yksi päivä olisi riittänyt enemmän kuin hyvin. En ollut alunperinkään kauhean kiinnostunut alueesta ja pysähdyin siellä lähinnä siksi, koska se on niitä paikkoja joita Malesiassa ”kuuluu” nähdä. Lisäksi matka Langkawiin olisi ollut Taman Negarasta turhan pitkä kerralla taitettavaksi.

Paikallinen brittimeininki kukkaispuutarhoineen ja golfkenttineen ärsytti minua. Arvostan kyllä Britannian antia maailmalle, mutta olen nähnyt sitä tarpeeksi sen alkukodissa, enkä tullut Malesiaan brittiläisyyden perässä. Täällä oli alkamassa muslimien pyhä juhla Eid (täällä se kulkee nimellä Hari Raya Haji) ja monet paikat olivat kiinni. Tanah Rata, jossa yövyin, oli pieni kylä, eikä siellä maisemakierrosten lisäksi ollut mitään tekemistä. Olin helpottunut päästessäni pois.

Eilispäivä meni matkustaessa. Menin aamuvarhaisella bussilla Ipohiin, jossa jouduin odottamaan yli neljä tuntia. Onneksi löysin tunkkaisen bussiaseman yläkerrasta Hari Raya Hajin vuoksi suljetun basaarialueen, jossa saatoin lukea rauhassa. Ohi kulkeva vanha setä käski minun mennä varjoon, etten polttaisi nahkaani, ja kysyi missä vanhempani ovat ja miten he ovat uskaltaneer päästää minut yksin matkaan. Jos vanhemmiltani olisi kysytty, niin eivät varmaan olisi uskaltaneetkaan. Setä taisi arvioida ikäni vähintään 15 vuotta alakanttiin.

Malesialaiset ovat kyllä tosi mukavia. Cameron Highlandissa törmäsin myöhemmin minut sinne kuljettaneeseen taksikuskiin ja hän tahtoi tietää yksityiskohtaisesti mitä olin tykännyt paikasta ja kuinka olin viihtynyt (valehtelin ja sanoin, että oli ollut superhauskaa). Malesialaisilta puuttuu mielestäni se itämainen hymy, joka kätkee taakseen kaikki tunteet. Täällä kyllä näytetään avoimesti myös jos jokin asia ärsyttää, ja sen vuoksi malesialaisia on helppoa ymmärtää. Yleensä ottaen ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Vanhempia herroja tuntuu huolettavan kovasti, että matkustan yksin, ja he tarjoavat auliisti turvallisuusohjeita.

Ipohista menin Alor Setariin, sieltä bussilla Kuala Kedahiin lautalle, lautalla meren yli Langkawiin ja Langkawissa bussilla määränpäähäni Pantai Tengahiin. Nyt olen aivan mahtavassa pikku hostellissa meren ja viidakon välissä. Aamukävelyllä näin, kuinka apinoita juoksi tien yli. Tästä paikasta enemmän myöhemmin, nyt lähden biitsille.