Haglöfs OXO, uusi rakastettuni
Vuoden maailmaa kiertänyt kaverini ennusti, että tulen luomaan viha-rakkaussuhteen rinkkaani. Olin alunperin ajatellut ostaa reissulle keveän Ospreyn, mutta erilaisten rinkkojen mallailu Retkiaitassa osoitti sen, että Haglöfs OXO Q50 tuntui yksinkertaisesti parhaalta selässä. 2,5-kiloinen rinkka on tyhjänä hieman hevimpi kuin suunnittelemani kilon painoinen Osprey, mutta sen paino jakautui selässäni kaikkein mukavimmin. Lilystä saamieni kommenttien ansiosta hankin rinkan ankeimmassa mahdollisessa värissä.
50 litraa vetävässä naisille suunnitellussa rinkassa on useita lokeroita ja sen saa edestä auki. Olen ostanut kaikkiin vetskareihin pienet sarjalukot vorojen sormien varalta. Lisäksi ostin lukon, jolla rinkan saa tarvittaessa kytkettyä kiinni vaikkapa sänkyyn. Eihän se toki asialleen omistautuneimpia rosmoja estä, mutta pahimmat opportunistit ehkä sentään.
Rinkan yli vedettävä metallinen mesh-verkko voisi olla myös hyvä varkaanpelätin, mutta se lisää painoa jonkin verran ja lisäksi minulla on mennyt lähtövalmisteluihin niin paljon rahaa, etten haluaisi ostaa enää mitään. Jos katson metalliverkon tarpeelliseksi, hommaa sen Aasiasta, jossa se lienee halvempi. Päivärepuksi otan mukaan vanhan kunnon Fjällräven Kånkenin. Hankin senkin vetskariin lukon.
Pari edellistä viikkoa kuluivat madellen, mutta lähdön lähestyessä aika on alkanut kiitää. Pelkään jo, että jotakin tärkeää jää vahingossa tekemättä. Tulevat päivät kuluvat pakkailun merkeissä. Kämppäni on tyyliä Motel Beirut ja päässäni leijuu yksi suuri kysymys: MIKSI omistan kaiken tämän roinan? Vaikka vuokraankin asuntoni eteenpäin kalustettuna, täytyy minun viedä vaatteet sun muut henkilökohtaiset tavarat pois vuokralaisen tieltä.
Olen heivannut ullakon kanahäkkiin monta jätesäkillistä tavaraa, eikä loppua vieläkään näy. Toukokuussa pienempään asuntoon muuttaessani ennakoin jo ulkomaille lähtöä hankkiutumalla eroon suuresta määrästä turhaa kamaa. Ilman sitä harjoitusta olisin hätää kärsimässä! Note to self, älä osta enää mitään, IKINÄ.
On tosi vaikeaa yrittää pakata rinkkaa puoleksi vuodeksi. Onneksi voin antaa tarpeettomaksi osoittautuneita kamoja mukaan Suomesta lyhyemmälle visiitille tuleville kavereilleni. Jätän heille myös joitakin sellaisia tavaroita, joiden tarpeellisuudesta en ole vielä varma. Jos kaipaan niitä, niin tuokoot mukanaan Intiaan.
Enää neljä yötä jäljellä, jaiks!!