Minua on kovasti aina harmittanut se, että olen niin huono valokuvaaja. Kaverini käyttävät suvereenisti järkkäreitä ja näpsivät niillä upeita otoksia, minä räpsin kännykkäkamerallani tärähtäneitä kännikuvia. Minulla on ollut yleensä käytössä kännykkä, jossa on hyvä kamera. Sen vuoksi en ole viitsinyt ostaa oikeaa kameraa, eritoten kun valokuvauksellinen silmäni on niin puutteellinen. 

Aasian reissun lähetessä päätin, että asiaan olisi tultava muutos. Nykyinen kännykkäkamerani ei ole tarpeeksi laadukas tallentamaan eeppistä maailmanturneetani. Järkkäri on minulle liian vaikea, joten kysyin valokuvaajakaveriltani suosituksia pokkareista. Hän antoi kolme ehdotusta, joiden perusteella kamerakseni valikoitui Canon PowerShot S100.

Vaikka olen muutoin suhteellisen teknologiaorientoitunut ihminen, olen kamerapuolen suhteen täysin dille. PowerShot S100:n käyttöönotto oli kuitenkin helppoa sen jälkeen kun olin ensin hankkinut muistikortin, jonka tarpeellisuutta en ollut alkuun edes muistanut. Ohjekirjassa oli ymmärrettävät ohjeet siitä kuinka akku ladataan, päivämääräasetukset laitetaan kohdalleen ja niin päin pois.

Myyntipakkauksen mukana tuli cd-levy, jossa oli mukana kuvien katseluun ja tallentamiseen tarvittavat ohjelmat. Siinä tulikin sitten vastaan ensimmäinen ongelma, MacBook Airissani kun ei ole CD-asemaa. Yritin etsiä softaa Canonin kotisivuilta, joiden selkeys ja käyttäjäystävällisyys jättää reippaasti toivomisen varaa, voi morjens. Olihan siellä kaikenlaista firmwarea, mutta en löytänyt etsimääni softapakettia edes täikammalla haravoimalla. 

Soitin asiasta Canonin kuluttajapalveluun, jossa minulle luvattiin meilata softalinkki joskus viikon päästä. Öh, oliskohan kenties helpompaa pistää se kirottu softa avoimeen jakeluun sellaiseen paikkaan, josta sen myös löytää..? Onneksi tajusin tässä vaiheessa, etten edes tarvitse Canonin omaa skeidasoftaa, vaan iPhoto ja Dropbox hoitavat kuvien tallennuksen paremmin kuin hyvin.

Seuraavaksi oli vuorossa kuvaustoiminnon opettelu. Oli melko helppoa oppia kuinka kuvien ottaminen onnistuu automaattiasetuksilla, se oli selitetty ohjekirjasessa selkeästi. Kamerasta löytyy kuitenkin kaikenlaista nippeliä ja nappulaa, joiden avulla voi ottaa kuvia muutenkin kuin automaattiasetuksilla. Niiden käytöstä ei ohjekirjanen kerro juuri mitään, vaan joudun näemmä tässäkin turvautumaan Googlen sekä valokuvaajakavereiden apuun.

Matkapuhelinmaailmassa kasvaneelle ihmiselle tuntuvat tietyt asiat kameran käytettävyydessä hieman urpoilta. Miksei vehjettä esimerkiksi voi ladata USB:n kautta, miksi siihenkin on pakko olla eri johto? En ole myöskään täydellisesti ymmärtänyt kuinka kohteen tarkennus oikeastaan tapahtuu. Siihen on varmaan joku logiikka, mutta nyt se tuntuu toimivan melko randomisti kohdallani. Tökin vaistomaisesti ruutua ja yritän sormellani ohjata kohdennusta sinne minne haluan.

Kun kolmesataatuhatta päivää kestänyt sade viimein lakkasi (hallelujaa!), otin pokkarin taskuun ja läksin Töölönlahdelle opettelemaan sen käyttöä. Tunsin oloni alkuun aika epävarmaksi ja arvelin näyttäväni pokkari kädessä daijulta. Kyllä kai jokaisella itseäänkunnioittavalla kuvien räpsijällä on nykyään sentään oikea järkkäri?

Unohdin kuitenkin pian noloudentunteet ja yllätyksekseni huomasin, että kuvien ottaminen olikin kivaa! Vaikka en kategorisoi itseäni syysihmiseksi, on pakko myöntää, että syksyn värit ovat juuri nyt aika herkullisia.

Vaikka minusta ei ikinä tulisi hyvää valokuvaajaa, haluaisin oppia edes siedettäväksi sellaiseksi. Toivon, että minulla ja Canonilla tulee olemaan vielä monta mukavaa hetkeä reissuilla!