Zen, p*rkele!

Etukäteen odotin vapaaherrattaren elämältä kiireettömyyttä, rentoutta ja ajantajun katoamista. Aasiaan lähtöä edeltävinä viikkoina näin sieluni silmin itseni tekemässä seesteisiä päivälenkkejä läpi ruskaisen kaupungin, tapaamassa ystäviä pitkillä lounailla ja katsomassa läpi kaiken väliin jääneen leffatarjonnan päivänäytöksissä. Toisin kävi. En ole vieläkään yhtään rentounut, olen kireä kuin rautakanki.

Nyt kun en enää joudu stressaamaan töistä, huomaan ottavani älyttömiä kierroksia arkisten asioiden hoitamisesta. Olen tehnyt käsivarren mittaisia to do -listoja tekemättömistä asioista ja suoritan niitä läpi veri ikenistä tihkuen. Jos jokin homma ei suju odotusten mukaan, lietson itseni berserikkiraivoon ja alan kaavailla päässäni uhkakuvia sekä metodeja, joilla selätän vaikeudet. Turha kai sanoakaan, että tehtävälistani kasvaa joka päivä.

Tänään taitoin peistä verotoimiston kanssa. En jaksa selittää miksi, koska koko juttu on niin byrokratian käristämä ja virastopaperinkatkuinen, etten itsekään jaksaisi lukea siitä. Tapahtui paljon kaikkea supertylsää ja stressaavaa, johon liittyi paniikkia, eri puolella pk-seutua oleviin virastoihin matkustamista, loputonta jonottamista, takakireiden mummeleiden palveluhaluttomuutta, plaa plaa plaa. Ikävintä on, että asia ei ole vieläkään hoidossa, ja itseni tuntien roikun lähipäivät puhelimessa sekä juoksen virastoissa ja stressaanstressaanstressaan niin kauan, kunnes homma on selvä. 

Viime viikollakin stressasin paljon kaikkea turhaa, kuten vaikkapa sitä, että pelkäsin hävittäneeni Maccini ostokuitin, jonka tarvitsen mahdollisia laskutuksia varten. En ollut hävittänyt, mutta melkein pilasin itseltäni yhdet rapujuhlat huolehtimalla asiasta. Tuhlasin myös erään sunnuntain laskelmoiden sitä kuinka varmasti saisin siirrettyä silmäleikkausrahat väärältä tililtä (johon minulta vahingossa puuttui hallintaoikeus) oikealle.

Kävin tänään työvoimatoimistossa ja siitäkin voisi stressata, koska ymmärsin siellä maksaneeni kahdeksan vuoden ajan todennäköisesti turhaan liiton ja työttömyyskassan maksuja. Ei sieltä koskaan tule minulle penniäkään tippumaan. Onneksi järki sanoo tämän olevan viimeinen asia, josta kannattaa menettää yöuniaan. En jaksa uskoa olevani vuoden päästä sellaisessa tilanteessa, ettei minulla olisi vielä mitään ansiotuloja. Stressaamisessa on se hyvä puoli, että kun työnhaun aika koittaa, tulen kyllä laittamaan siihen 20 tuntia vuorokaudessa ja todennäköisesti unenikin. 

Jos olisin töissä, en jaksaisi uhrata kolmea sekuntia kauempaa tämänkaltaisille asioille. Uskoisin, että käytännön asiat kyllä järjestyvät ajallaan. Nyt vedän jokaisesta pienestä väärin menneestä yksityiskohdasta kohtuuttomat kilarit.

Minun tulisi käyttää aikani kivoihin asioihin, kuten Aasian reittien suunnitteluun sekä siihen, että oikeasti nauttisin tapaamieni ihmisten seurasta. Nolottaa tunnustaa, mutta tällä hetkellä kelaan kavereita tavatessani salaa päässäni mitä kaikkea minun vielä täytyy tehdä, tai pahimmillaan piinaan kanssaihmisiä keksityillä huolillani.

Tässä tämän päivän oivallus: minut on kahdeksan vuoden aikana ohjelmoitu tällaiseksi. Minulla on aina ollut käynnissä useita projekteja, joiden toteutuminen ajallaan on ollut prioriteetti. Olen oppinut hyväksi tunnistamaan mahdollisia riskejä sekä uhraamaan paljon aikaa ja energiaa siihen, ettei uhkaava tilanne toteutuisi. Silloin kun kriisejä on tullut (ja niitähän on tosiaan tullut), olen laittanut koko muun elämäni holdille ja keskittynyt korjaamaan tilannetta.

Nyt kun projekteja ja kriisejä ei enää ole, etsin niitä omasta elämästäni ja toteutan vanhaa kaavaa. Millä ihmeellä tästä pääsee eroon ja zen-vaihteen päälle??

Tässä kaiken tylsän lisäksi KIVAA to do -listaa asioista, joita tahdon Helsingissä tehdä ennen lähtöä:

– Kutsu kaverit sunnuntaibrunssille. Ruokalistalla blueberry pancakes, vaahterasiirappia, uppomunia, grillattua pekonia, itse puristettua appelsiinimehua ja litroittain vahvaa maitokahvia.
– Käy ainakin kaksi kertaa päiväleffassa.
– Käy useita kertoja lounailla uusissa paikoissa, joissa et ole vielä ehtinyt käydä (Patrona, Alppitori, Sushi & Wine, Putte’s).
– Juokse monena iltana Töölönlahden ympäri.
– Pyöräile Vanhankaupunginlahdella.
– Käy keskellä päivää Kotiharjun saunassa.
– Käy jonakin perjantaina Yrjönkadun Uimahallissa.
– Juo aamuun asti cocktaileja siinä yhdessä uudessa paikassa Erottajalla jonka nimeä et muista.
– Marhaa Kallion kirjastossa lukemassa matkakirjoja.
– Käy Akateemisessa selailemassa uusia runo- ja keittokirjoja.
 

Hyvinvointi Mieli

Silmien laserleikkaus Tallinnassa

Kävin tiistaina tekemässä kauan suunnittelemani asian, eli laseroimassa likinäköiset silmäni Tallinnassa, jossa operaatio on hieman edullisempi kuin Suomessa. Näkö ei ole vielä parantunut ihan ennalleen, mutta toipuminen on sujunut oppikirjamaisesti. Leikkaus tehtiin KSA Silmäkeskuksessa Flow-menetelmällä, jossa silmään ei tehdä yhtäkään viiltoa, vaan laserilla hiotaan sarveiskalvon pintaa. Lasik-leikkauksen jälkeen näkökyky on selvä melkein heti, mutta Flow-menetelmästä toipumiseen menee viikon päivät.

Menimme äitini kanssa Tallinnaan jo maanantaina ja vietimme mukavan iltapäivän ja illan kierrellen kaupunkia ja syöden lempiravintoloissani. Kantismestani Tallinnassa on kivenheiton päässä satamasta ja vanhastakaupumgista sijaitseva rento istuskelupaikka Sfäär, jossa on ihanaa ruokaa, ystävällinen palvelu, hyvä viinilista ja herkulliset cocktailit (joita emme tosin äitini kanssa nyt juoneet). Sfäärissä on omaan makuuni sopivan konstailematon skandinaavinen sisustus ja sen yhteydessä on myös kauppa, jossa myydään esimerkiksi Resterödsin vaatteita.

Mutta takaisin laserleikkaukseen. Olin käynyt esitutkimuksissa Helsingissä ja lopettanut piilareiden käytän 10 vrk ennen leikkausta. Olin syönyt saman ajan kudosten palautumista edistävää C-vitamiinia ja laitellut muutaman päivän silmätippoja. Itse Kadriorgin liepeillä sijaitsevalla klinikalla meni aikaa ehkä pari tuntia, josta suurin osa oli odottelua. Minulle tehtiin uudelleen näkökyvyn tarkistus ja hoitaja kertoi yksityiskohtaisesti silmien hoitamisesta leikkauksen jälkeen, sekä antoi mukaan kassillisen kolmenlaisia silmätippoja, tulehduksenestolääkkeitä sekä lisää C-vitamiinia.

Palvelu klinikalla oli ystävällistä ja rauhoittavaa. Henkilökunta lienee tottunut paniikissa oleviin ihmisiin! Minulta kysyttiin haluaisinko rauhoittavaa lääkettä ennen leikkausta, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi, vaikka hieman toki jännittikin. Sain lääkekassissa mukaani pari Xanaxia jos olo tuntuisi epämiellyttävältä leikkauksen jälkeisinä päivinä, mutta toistaiseksi en ole tarvinnut niitä.

Toimenpidehuoneessa meni yhteensä varmaan parikymmentä minuuttia. Minulle puettiin vaatteiden päälle leikkauskaapu, -hattu ja kenkäsuojat ja silmiini laitettiin erilaisia tippoja. Toinen silmä teipattiin kiinni ja toiseen laitettiin teline, joka piti sitä auki. Sitten laserin kirkas vihreä valo lähestyi silmääni ja näin pelkkää vihreää ja sumua. Leikkaus ei sattunut, korkeintaan tunsin pientä painetta silmässä ja olihan se toki oudon tuntuista. Leikkaava lääkäri jutteli rauhoittavia, sillä kyllähän leikkauspöydällä oleminen kuitenkin jännitti. Molemmat silmät käsiteltiin erikseen ja leikkauksen aikana tunsin samanlaista hajua kuin hiusta poltettaessa – se oli palava sarveiskalvoni.

Leikkauksen jälkeen silmiini asetettiin hoitavat piilolinssit, jotka poistan viiden päivän jälkeen. Näin heti leikkauspöydältä noustessani paremmin kuin ennen sitä ilman laseja ja pääsin lähtemään taksilla satamaan klinikalta saamani aurinkolasit päässä. Jännitys otti sen verran veroa, että nukuin paluumatkasta suurimman osan.

Heti leikkauksen jälkeen ja sitä seuraavana päivänä näkökykyni oli sumea, mutta täysin sokea en ollut missään vaiheessa. Välillä – esimerkiksi heti silmätippojen laittamisen jälkeen – näkökykyni oli hyvin terävä ja yhtä kohdetta katsoessa se sumeni ja tarkkeni vuorotellen. Lähinäkö oli huono ja lukeminen oli vaivalloista. Pystyin kuitenkin selviytymään ihan hyvin arkipäiväisistä asioista. Lepäilin vanhempieni luona, silittelin kotieläimiä ja kuuntelin äänikirjana Sofi Oksasen Kun kyykyset katosivat (sopi hyvin Virosta palanneelle!).

Jo esitutkimuksissa minua oli varoitettu, että kolmas päivä leikkauksen jälkeen olisi vaikein. Eilen silmäni olivat todella valonarat ja vuotivat vettä. Makoilin tylsistyneenä pimeässä huoneessa aurinkolasit päässä. Tänäkin aamuna oli valonarkuutta havaittavissa, mutta oli kiva yllätys huomata, että lähinäköni alkaa palautua. Pystyin aamulla lukemaan lehden ja kykenen nytkin kirjoittamaan tietokoneella, jee! Näön paranemisen pitäisikin alkaa tästä päivästä.

Odotan kovasti voivani ottaa hoitavat piilarit pois sunnuntaina, koska minusta tuntuu että nukun sellaisessa asennossa, että oikean silmän piilari hankaa yöllä silmää, joka on aamulla sen johdosta hieman arka. Näön tarkentuminen jatkuu leikkauksen jälkeen vielä pari kuukautta. Aasiassa ollessani minun täytyy suojata silmäni tarkasti UV-säteilyltä aurinkolaseilla ja silmätippoja käytän vielä 3kk.

Tuntuu vaikealta uskoa, että pystyn tämän jälkeen todellakin elämään ilman piilareita ja silmälaseja! En malta odottaa minkälainen näkökyky on parin viikon päästä. Jälkitarkastukseen menen ensimmäisen kerran tiistaina. Jos ja kun näkö tästä muuttuu sellaiseksi kuin kuuluu, ei minulla ole muuta kuin hyvää sanottavaa KSA Silmäkeskuksesta. Palvelu sekä Helsingissä että Tallinnassa oli ystävällistä ja tehokasta.

(Pahoittelen mahdollisia typoja & toistoa, koneella istuminen alkaa nyt häikiä siinä määrin, etten jaksa oikolukea.)

LISÄYS 25.9.2012: Siltä varalta että joku eksyy lukemaan tätä juttua Googlen kautta, laitan pientä päivitystä tilanteesta. Leikkauksesta on tänään viikko ja kävin ensimmäisessä jälkitarkastuksessa. Tohtorin mukaan epiteeli on kasvanut takaisin ja näkö on parantunut jopa vauhdikkaammin kuin voisi odottaa. Kuulemma näen paremmin kuin ”pitäisi”. Poistin sunnuntai-iltana suojaavat piilarit ja sen jälkeen näkö sumeni hetkeksi. Aamuun mennessä se oli kuitenkin taas kirkkaampi.

Näkötestissä erotin jopa kaikkein pienimmän tekstin kirjaimet, mutta heijastuma on edelleen jäljellä. Katsoessani esimerkiksi kaukana olevaa tekstiä on kirjainrivistön alla niiden haamu. Lähinäkö on kuitenkin jo ihan tarkka. Haamun poistumisen aikataulua ei voi tietää, voi olla kyse viikosta tai kuukausista. Olen käynyt jo kahdesti leffassa ja pystyn lukemaan kirjaa normaalisti, joten ei tämä enää arkea haittaa.

Hyvinvointi Terveys