Olen ollut töissä 14-vuotiaasta saakka. Aloitin tuuraamalla parin vuoden ajan kirkonkyläni virastotalon siivoojaa tämän sairastamisten ja lomien aikana. Rahoilla matkustin bussilla Tampereelle ja kävin siskoni kanssa Mäkkärillä syömässä sekä Koskikeskuksessa ostamassa Leviksiä. Kasiluokan kesälomalla menin ensimmäistä kertaa mansikanpoimintaan, jota jatkoin syyskesällä vadelmanpoiminnalla. Tilalla oli töissä söpöjä poikia, joihin olimme kaverini kanssa ihastuneita. Olin marjanpoiminnassa muistaakseni ainakin kolmena tai neljänä kesänä.

Kuudentoista kieppeillä minusta tuli lapsenvahti. Minulla oli tuolloin pieniä serkkuja, joita hoidin kesäisin sekä lomilla. Homma oli tosi kivaa, koska tykkäsin kyseisistä mukuloista kovasti (ja tykkään edelleen, vaikka osa heistä onkin nyt minua puoli metriä pidempiä korstoja). Parhaimmillaan taisin hoitaa neljää alle 6-vuotiasta lasta 17-kesäisenä… Välillä oli aika teiniäiti-olo!

18-vuotiaana olin yhden kesän suurkeittiöapulaisena äitini työpaikalla. Eräs paikallinen juoppo kävi siellä huomauttamassa, ettei minun tulisi ylpistyä, vaikka olenkin niin kaunis. 19-vuotiaana olin kuukauden maatalouslomittajana enoni navetassa. Tuorerehun talikoiminen oli fyysisesti raskasta ja sonnimullikat ärsyttäviä, enkä saanut navetanhajua itsestäni pois edes pesemällä. Oli kuitenkin mukavaa työskennellä lähellä luontoa mummoni kanssa.

Opiskeluaikana palasin siivouksen pariin ja puunasin lähiössä olevaa K-markettia lauantai-iltaisin. Lauantaisiivouksia teki kanssani kaksi siivoojapariskuntaa (aviomies + vaimo), jotka vihasivat toisiaan ja puhuivat minulle toisistaan selän takana pahaa. Pariskunta numero 1 mm. väitti, että pariskunta 2:n vaimolla oli ollut suhde itsensä kauppiaan kanssa. Jauhelihamyllyn puhdistaminen oli inhottavaa ja kalatiskin jynssääminen puhtaaksi suomuista vei aina ikuisuuden.

20-vuotiaana istuin yhden kesän kotikyläni kaupan kassalla, jossa juopot kävivät palauttamassa yhtä kaljapulloa kerrallaan. Eräs vihainen vanha matami haukkui minut pataluhaksi, koska olin rahastanut häneltä vahingossa Ilta-Sanomat täydellä hinnalla, vaikka se oli alennuksessa. Hän vaati saada erotuksen palkastani. Viikonloppuisin kävin rokkifestareilla, ja äiti pesi vaatteeni ja telttani.

Tampereella opiskellessani olin yhden päivän töissä hämärässä hyväntekeväisyys-puhelinmyyntihankkeessa, joka oli sellaista henkistä huorintekoa, etten suostunut ottamaan palkkaa ainoasta työpäivästäni. Löin hanskat tiskiin, ja menin vuodeksi töihin Suomen Gallupille, jossa soittelin ihmisille ja kyselin heidän kulutustottumuksistaan. Soittelin puheluita myös Ruotsiin, ja kerran sanoin jollekin Runkebystä olevalle mummelille ”det är ju jättekul” ja tajusin vasta jälkeenpäin tämän kertoneen minulle discopalosta, jossa oli juuri kuollut useita nuoria. Gallup-homma oli siedettävää, sentään siinä ei tarvinnut tyrkyttää ihmisille mitään, vaikka soittelu ahdistikin. Työajat olivat joustavat, tein duunia muistaakseni 2-3 päivänä viikossa.

Gallupilta siirryin Keltaiselle Pörssille ilmoitusten vastaanottajaksi. Oli kivaa, kun ei tarvinnut enää soitella itse kenellekään. Työsuhde-edut olivat hyvät, jouluna saatiin tonni lahjaksi (se oli markka-aikaa), oli liikuntaetuja ja muuta.

23-vuotiaana menin kesätöihin au pairiksi Lontooseen. Perhe oli hirveä, kestin kolme viikkoa kunnes pakenin yöpymään salaa kaverini hostellissa. Olin saanut perheen lapselta sikotaudin ja minulla oli korkea kuume. Otin sairaana ollessani ensimmäisen työpaikan minkä löysin – minut lähetettiin tarjoilijaksi pieneen maalaispubiin Surreyssa. Siellä viettämäni puoli vuotta oli mahtavaa aikaa. Pubissa oli töissä nuoria eri puolelta maailmaa, juhlimme yhdessä ja meillä oli paljon romansseja. Muistelen tuota jaksoa elämässäni edelleen lämmöllä, vaikka bailasinkin tuolloin ihan liikaa. Surreyn jälkeen olin vielä toiset puoli vuotta töissä lontoolaisessa pubissa, jossa ei ollut lainkaan yhtä kivaa. Omistaja palkkasi pelkästään nuoria tyttöjä ja ahdisteli heitä. Aloin seurustella, ja omistaja lätkäisi poikaystävälleni kostoksi porttikiellon pubiin, jonka yläkerrassa asuin. Lopulta sain potkut, vaikka olisi kyllä pitänyt tajuta lähteä itse.

Potkuja seuranneen kesän ajan tein elämäni raskaimpia töitä tarjoilijoita välittävän työnvälitystoimiston kautta. Niistä sai huonosti palkkaa ja koin olevani luokkayhteiskunnan alinta kastia. Mielenkiintoisiakin kokemuksia oli, työskentelin mm. Royal Ascotissa (näin kuningataräidin, muuten se oli hirveä keikka) ja tarjoilin teetä Canterburyn arkkipiispalle sekä Mayfairin herttualle. 

Tarjoiluhommat jäivät viimeiseksi paskaduunikseni. Niiden jälkeen palasin Suomeen ottamaan kandinpaperit yliopistolta ja sain Lontoosta CIMO:n kautta hyvän harjoittelupaikan, jonka jälkeen olen tehnyt pelkästään alani töitä olematta kertaakaan työtön.

En tehnyt paskaduuneja sen vuoksi, että olisin nauttinut niistä, vaan siksi, koska halusin fyrkkaa. Jotkut duunit olivat mukavampia, toisissa vihasin joka hetkeä. Kutsun niitä paskaduuneiksi sen vuoksi, että useimmissa tapauksissa olisin paljon mieluummin tehnyt jotakin muuta, mutta vaihtoehtoja ei kokemuksen puutteen vuoksi ollut. Näitä hommia ei myöskään löydy nykyisestä CV:stäni. Paskaduunit ovat opettaneet minulle sen mistä raha tulee, sekä sen, että kaikki niiden jälkeen tekemäni työt ovat olleet suorastaan luxusta. Stressistä maristessani mietin edelleen, että toinen vaihtoehto olisi jynssätä kalatiskiä. Mummoni nuoruudessa arvostetuin mahdollinen asia oli olla ”hyvä työihminen”, ja kai minä sellainen olen.

Nuoruuteni aikana tein välillä muutakin kuin paskaduuneja. 14-vuotiaana menin työharjoitteluun paikkakuntani paikallislehteen. Päätoimittaja antoi minulle käteen kameran ja kontaktilistan, sanoi lähtevänsä itse lomalle ja käski pyörittää lehteä. Aikamoinen vastuu kasiluokkalaiselle! Tein juttuja harrastajateatterinäytöksestä sekä posliininmaalauksesta ja jatkoin lehteen kirjoittelua myös tet-harjoittelun jälkeen. Yliopistossa ollessani kirjoitin ylioppilaslehtiin ja muihinkin aviiseihin.

Pohdin historiaani ollessani nyt ensimmäistä kertaa elämässäni heittäytymässä tilanteeseen, jossa minulla ei ehkä hetkeen ole mitään töitä. Tilanne on minulle uusi ja vieras. En ole säästeliäs tyyppi ja olen 14-vuotiaasta asti tottunut siihen, että pankkitililleni kilahtaa säännöllisesti tietty summa rahaa. Jos saan töistä paketin, on taloudellinen tulevaisuuteni turvattu vuodeksi, mutta tuntuu silti pelottavalta jättäytyä pelkästään sen varaan.

Työelämässä on ollut viime aikoina sen verran reipasta menoa, että tunnen tarvitsevani pienen breikin, jonka aikana pelkästään lomailen. Mutta itseni tuntien en oikein usko, että se tulee olemaan kovin pitkä.