Sammakkopuuro ja muut Malesian herkut
Jaksan joka päivä yllättyä ja ilostua siitä miten mukavia malesialaiset ovat, aina valmiita auttamaan ja aidosti kiinnostuneita muista ihmisistä. Eilisilta oli jälleen hyvä esimerkki. Saavuin rättiväsyneenä lautalla Penangin Georgetowniin. Matkalla hostellille taksikuski selitti ummet ja lammet mitä saarella kuuluu syödä. Hostellin väki puolestaan halusi tietää matkani vaiheista kaiken ja selosti sen jälkeen missä kaikkialla minun kannattaa syödä. Kun tulin takaisin illalliselta he halusivat tietää mitä olin syönyt ja olinko pitänyt ruoasta.
Sillä syömäänhän Penangiin on aina tultu. Ihmiset matkustavat tänne naapurimaista asti ruokailemaan suosikkikojuissaan. Kuulemma mikä tahansa ruoka jonka nimeen lisätään sana Penang myy normaalia paremmin. Suomessakin on muistaakseni tarjolla ainakin Panang Currya (jota en kyllä ole nähnyt täällä). Malesialainen ruoka edustaa fuusiokeittiötä parhaimmillaan, tarjolla on niin kiinalaista, intialaista kuin indonesialaista, sekä niiden sekoituksia.
Sain hostellilta mukaan esitteen, jossa lueteltiin mitä kaikkia ruokalajeja täällä kuuluu maistaa. Eilen illalla söin Char Koay Teow’ta (paksuja nuudeleita & katkarapuja). Lounas oli harmillinen huti, kävelin aamupäivän ympäriinsä nähtävyyksiä katsellen ja raivonälän yllättäessä suuntasin lähimpään siistinnäköiseen paikkaan. VIRHE. Mitä siistimpi ravintola, sitä keskinkertaisempi ruoka. Parhaat safkat löytyvät kedai kopi -hökkeleistä, kadunvarsikojuista ja food courteista.
Ainakin paikallinen laksa (=keitto) sekä Nasi Kandar (=currylajitelma + riisi) täytyy vielä kokeilla. Nasi gorengia olen syönyt jo muualla tarpeeksi. Penangissa pitäisi kai maistaa myös hyytelöjälkiruoka cendolia, mutta ollakseni rehellinen en ole kovin innostunut aasialaisista jälkiruoista, joihin tungetaan esimerkiksi erilaisia papuja ja ituja. Aamiaisenkin nautin mieluiten mahdollisimman länsimaisena, mutta muutoin en ole ehtinyt kyllästyä paikalliseen keittiöön. Kerran söin brekkariksi täkäläisten suosiman nasi lemakin, johon kuuluu banaaninlehdellä tarjoiltua kookosmaidossa keitettyä riisiä, kananmuna, maapähkinöitä sekä anjoviksia. Ihan hyvää sinänsä, mutta pakko tunnustaa, että tuoremehu, kahvi ja juustoleipä maistuisivat aamulla kaikkein parhaiten. Yleensä syön maapähkinävoileipää, tuoremehua ja kahvia, ja jos tarjolla on kananmunia niin niitä jossakin muodossa.
Sammakkopuuroa en ole vielä maistanut, mutta sekin kiinalainen herkku on listallani.
Illallisen suhteen kävi jättipotti. Olin matkalla katsomaan kiinalaista clan jetties -aluetta meren rannalla, kun rankkasade ja ukkonen yllättivät. Onnekseni vieressä sattui olemaan food court, jonne kipaisin sadetta pakoon. Tämä osoittautui päivän parhaaksi käänteeksi! Vietin ukkosenjyrinän keskellä erittäin miellyttävät kaksi tuntia nauttien seuraavanlaisista appeista.
Ateriakokonaisuuden hinnaksi (nuudelit, dumplingit & bisse) tuli huikeat 4€. Nuudelit myynyt kiinalainen setä halusi tietää mitä olin ateriasta mieltä. Turha kysymys, olin lähes nuollut lautasen puhtaaksi. Setä nauroi ja kutsui minut sinne takaisin. Aion todellakin mennä. Hostellin vieressäkin on food court nimeltä Red Garden, mutta siellä on paljon turisteja ja sen myötä hinnat ovat puolet kalliimmat.
Välipalaksi nautin täällä mieluiten paikallisia mehujuomia, jotka virkistävät kuumuudessa ja ovat ylivertaisesti parempia ja raikkaampia kuin mikään Euroopassa juomani mehu. Aterioiden kanssa juon paljon vesimelonimehua ja Langkawilla kävin useana päivänä hakemassa parhaan ikinä maistamani ananasmehun kadunvarsikojusta. Guavamehu on myös ihanaa.
En ole ollut ruokailujen suhteen ollenkaan varovainen ja olen syönyt tasan siellä missä on huvittanut. Näin teen aina reissussa ollessani. Olen saanut kaksi kertaa elämässäni sairaalaan johtaneen ruokamyrkytyksen, jotka tapahtuivat niinkin eksoottisissa paikoissa kuin Dublin ja Lontoo. Intiat ja Egyptit olen matkustanut läpi ilman sen suurempia oireita. Jos jotakin tulee, niin olkoon sitten tullakseen.
Ainoa paikka mikä täällä on epäilyttänyt oli Ipohin bussiaseman yläkerrassa ollut ravintola. Likaiset tarjoilijat kuorivat mustin käsin ravintolapöydässä valkosipuleita, ja itsesuojeluvaistoni kielsi vilkaisemasta keittiöön päin. Mikään muu paikka ei ollut juhlapyhien vuoksi auki, joten vaihtoehtona oli joko syödä siellä tai olla kahdeksan tuntia nälässä. Valitsin edellisen. Ruoka oli ihan maittavaa, mutta Langkawilla minulla on muutaman päivän maha sekaisin ja epäilen sen olevan tuon paikan ansiota. Voin kuitenkin muutoin ihan hyvin, joten mistään kamalan vakavasta ei ollut kyse.
Penangissa on siis ollut mukavaa, ja hostellini Ryokan on tyylikkäämpi kuin mikään aikaisemmista. Langkawilta lähdössä tuntui vaikealta jättää taakseen kivat ihmiset, joihin olin juuri ehtinyt tutustua. Melkein juoksin hostellilta taksiin, etten jäisi liikoja miettimään. Ennen reissua arkailin yksin matkustamista, mutta vajaan kolmen viikon kokemuksella voin sanoa, ettei matkalla tarvitse olla yksin jollei halua. Paras kai totutella hyvästeihin ja pitää ne mahdollisimman lyhyinä. Jos matkustaisin jonkun toisen kanssa jäisivät uudet kontaktit varmasti vähäisemmiksi. Yksin reissaaminen on tavallaan vaativaa, kun joutuu koko ajan olemaan aistit avoimina, mutta samaan aikaan se on myös antoisampaa. Siitä huolimatta olen tosi iloinen, että saan siskoni seurakseni ensi viikolla! Aivan mahtavaa päästä jakamaan tämä kaikki hänen kanssaan.
Fiilistelykuvaksi loppuun kantispaikkamme Langkawilla, Cactus.
