Unelmia ja hanttihommia
Tulevaisuudensuunnitelmat alkavat hahmottua. Ykköstavoitteeni on päästä eroon kalenterin ja herätyskellon orjuudesta. Tahdon päästä olotilaan, jossa en enää muista mikä päivä tai viikko on menossa, koska sillä ei ole merkitystä. Haluan tehdä asioita silloin kun huvittaa, en silloin kun kello käskee tekemään.
Toivon pääseväni viettämään kiireetöntä aikaa aurinkoisissa ja kauniissa paikoissa, mielellään meren läheisyydessä. Haluan purjehtia ja ehkä oppia sukeltamaan tai surffaamaan. Joogaaminenkin voisi olla kivaa. Voisin olla jonkin aikaa toimettomana, mutta luultavasti en kovin pitkään. Täydellinen laiskuus saa minut pidemmän päälle apaattiseksi ja vihaiseksi.
Työvaihtoehdot näen seuraavanlaisina:
Vapaaehtoistyö
Olen pikkuhiljaa tutustunut KVT RY:n leiritarjontaan sekä pidempiaikaiseen vapaaehtoistyöhön. Tämä voisi olla hyvä tapa aloittaa maailmanturnee, kenties leirillä tutustuisi ihmisiin joiden kanssa voisi reissata osan matkasta. Olen valmis tekemään ruumiillista työtä tai sitten vaikka jotakin lasten kanssa tapahtuvaa hommaa. En ole vielä selvittänyt onko vapaaehtoistyön kautta tarjolla oman alani jobeja, mutta kaipa sekin on mahdollista. (Suomen valtion alaisuudessa ainakin, har har.)
Hanttihommat
Olen kaukaisessa nuoruudessani tehnyt esimerkiksi myyjän, siivoojan, baarimikon ja tarjoilijan hommia ja voisin aivan hyvin tehdä hetken aikaa jotakin tämäntyylistä jossakin turistikohteessa. En koe arvolleni sopimattomana jynssätä kalatiskiä tai kaataa kaljaa.
Kirjoittaminen
Ajattelin varmuuden vuoksi perustaa toiminimen ja tyrkyttää reissun päältä juttujani suomalaisiin lehtiin. Naistenlehdet ovat sen verran kevyttä lukemistoa, että tämä Ajatusten Tonava voisi hyvinkin solahtaa mukaan uutisvirtaan. En ole kiinnostunut perinteisten matkajuttujen tekemisestä, vaan kaikesta erikoisesta/oudosta/mielenkiintoisesta mitä maailmalla tulee vastaan. Joktap haluan kirjoittaa matkallani paljon, olkoon se sitten vaikka vain omaksi ilokseni.