Vielä yksi kurjuusraportti
Jos on lottovoitto syntyä suomalaiseksi, on todellinen paskanakki syntyä kambodzalaiseksi. Maan ”hallinto” on pelkkä vitsi. Kambodzan johto pumppaa verotuksen kautta tulleet rahat omaan taskuunsa sekä riistää järjestelmällisesti luonnonvaroja hakkaamalla metsät sileiksi arvopuista ja myymällä ne naapurimaihin. Väestöä pakkosiirretään hakkuiden tieltä miten sattuu. Kansan eduista huolehtiminen jää avustusjärjestöjen harteille. Järjestöt uhkailevat viranomaisia rahahanojen sulkemisella mikäli korruptiolle ei tule loppua, mutta sama meno jatkuu silti vuodesta toiseen.
Vain pieni osa kambodzalaisista lapsista käy koulua ja heistäkin enemmistö lopettaa viimeistään toisella tai kolmannella luokalla. Opettajilla ei ole koulutusta opettamistaan aineista ja heidän palkkansa ovat niin huonot, että lapset tuovat ekaluokalta lähtien lahjuksia voidakseen olla luokassa. Kokeista päästään läpi institutionaalisella lahjonnalla, joten tietotaso jää kehnoksi. Naisten asema on surkea ja tyttöjen koulutukseen kiinitetään kaikkein vähiten huomiota.
Asiakaspalvelukokemukset voivat olla täällä joskus rasittavia, koska huonon englannin ymmärryksen lisäksi on vaikeaa saada läpi helpointakaan ohjetta tai kysymystä. Tämä johtuu osittain siitä, että suurimmalla osalla väestöstä on varaa lihaproteiiniin vain pari-kolme kertaa kuussa ja tällöinkin vain muutamaan grammaan kerrallaaan. Lasten fyysinen ja kognitiivinen kehitys on pahasti häiriintynyt aliravitsemuksen vuoksi. Lapsista siis kasvaa kirjaimellisesti vähemmän älykkäitä nälän takia. Lihavuus on Kambodzassa edelleen sitä mitä se oli Euroopassa 100 vuotta sitten, vaurauden ja hyvinvoinnin merkki.
Joka kymmenes lapsi kuolee ennen viidettä ikävuottaan joko aliravitsemukseen tai tauteihin. Terveydenhuolto on järkyttävässä tilassa. Henkilökunta on huonosti koulutettua ja vaatii lahjuksia potilaita hoitaakseen. Kambodzassa rehottaa paljon länsimaissa harvinaisia sairauksia, 70% väestöstä kantaa piilevää tuberkuloosia.
Valtionjohto hankkiutuu eroon liian vapaasti kirjoittelevista toimittajista. Väkivalta on yleistä ja ihmishengen arvo vähäinen. 70% väestöstä kärsii punakhmerien jäljiltä posttraumaattisesta stressistä, joka purkautuu usein väkivaltaisesti. Suurin osa väestöstä on alle 30-vuotiasta eikä ole itse todistanut punakhmerien kauheuksia, mutta Kambodza onkin maailman ensimmäinen paikka, jossa posttraumaattinen stressi siirtyy vanhemmilta lapsille. Miksipä ei, siirtyyhän perheväkivaltakin. Kasvojen menettämistä pelkäävä kulttuuri ei kannusta kompromisseihin.
Maatalouden tuottavuus on huonompaa kuin Angkorin kuninkaiden aikana 1000 vuotta sitten. Silloin korjattiin ojituksen ansiosta vuodessa 3-4 riisisatoa, tällä hetkellä vain yksi. Siinä missä Japani tuottaa hehtaarin alueelta vuodessa 6,5 tonnia riisiä, tuottaa Kambodza vain tonnin.
Haluaisin olla idealistinen, mutta vaikea nähdä minkälaista toivoa maalla voi olla nykyisen johdon alaisuudessa. Vietnamillakin on traumaattinen sotatausta, mutta siellä ollaan jo aivan toisenlaisessa tilanteessa. Kambodzalaiset on historiallisesti opetettu olemaan riippuvaisia.
Suurimassa osassa Kambodzaa ihmiset elävät samalla tavalla kuin 300 tai 1000 vuotta sitten. Joidenkin talojen pihassa on mopo, mutta sen ostamisen eteen on voitu myydä tarpeellista viljelysmaata ja kärsitään nyt nälkää.
Säälittää, ahdistaa, makaaberilla tavalla melkein naurattaa. Siitä huolimatta minulla on ollut maassa mukavaa. Enemmän tästä jossakin toisessa postauksessa, halusin nyt vain oksentaa ulos kaiken tämän ikävän.