Viimeinen itsensäpaljastelija
Lienen tämän palstan viimeinen henkilö, joka osallistuu Versatile Blogger Awardiin. Sain haasteen HennaTuulialta, ThisTimeTomorrow’lta sekä Uunottarelta – kiitti mimmit! Koska epäilen, että about kaikki muut ovat haasteeseen jo vastanneet, rikon sääntöjä, enkä tällä kertaa nimitä uusia henkilöitä. Jos joku haasteeseen osallistumaton lukee tätä ja hinkuu päästä mukaan, haastan juuri sinut!
Haasteen ohjeet:
- Anna tunnustus eteenpäin muille bloggareille ja ilmoita heille tunnustuksesta (sori, skippaan)
- Kerro 7 asiaa itsestäsi.
- Kiitä tunnustuksen antajaa ja lisää tunnustuksen kuva blogipostaukseesi
Tässäpä siis random-faktaa minusta:
1. Minulla on niin pienet kädet, että saan koko nyrkkini mahtumaan suuhun. Tämä on ainoa osaamani party trick.
2. Käyttäydyn aina urposti kunnioittamieni ihmisten seurassa. Yhden baari-illan aikana olen toistuvasti kutsunut Suomen tunnetuinta auteuria tuttavallisesti nimellä ”Ari”. Öh, hieman nolotti jälkeenpäin.
3. Ostin iPadin, koska ajattelin, että sen kanssa olisi kevyempi matkustaa kuin läppärin. Sitten hommasin MacBook Pron, ja nyt raahaan mukanani niitä molempia. Olen harkinnut Kindle Touchin hankkimista, etten aina rahtaisi laukussa iPadia Kindle-sovelluksen takia… Mutta parempi ehkä olla hankkimatta, koska tiedän hyvin kuinka siinä tulisi käymään. (Hankin sen ehkä silti.)
4. Olen äärimmäisen kiinnostunut ihmisen esihistoriasta ja evoluutiosta ja Kindleni on täynnä aiheesta kertovia teoksia.
5. Omistan lähemmäs sata paria kenkiä, joista käytän tällä hetkellä säännöllisesti noin viittä paria. Hupsista.
6. Olen kova kiroilemaan ja häpeän sitä, koska se kuulostaa niin juntilta. En silti lopeta.
7. Olen pitänyt päiväkirjaa 6-vuotiaasta saakka (välillä on ollut taukoja). Ensimmäisessä päiväkirjasivussani luki seuraavasti: ”Iltapäivällä Tiina* nukkui päiväunet ja mummo ajoi sontaa” (*pikkusiskoni). Saman vuoden jouluna sain selville, että joulupukki on satua, ja kuvasin tuntojani täten: ”Tännään mie sain tietää, ettei joulupukkia ole. Mutta onneksi kaikki ei ole valhetta, kuten Jeesus.” (Seuraava kysymykseni tiedon vahvistumisen jälkeen oli tietenkin, että mitenkäs sitten se Jeesus.)