Sunnuntaiaamuna heräsimme ennätyksellisen aikaisin, jo seitsemän jälkeen! Maittavan ja runsaan aamiaisen jälkeen aloitimme taas ratikka-bussiseikkailun kohti Auschwitziä. A asuu noin puolen tunnin ratikkamatkan päästä keskustasta, joten siirtymisiin oli aina varattava reilusti aikaa. Lisäksi keskustasta Auschwitziin on bussilla matkaa noin 1h 50 minuuttia.

Auschwitziin pääsy on ollut tavoitelistallani siitä saakka, kun yläasteen historian opettajani ensimmäistä kertaa kertoi toisen maailman sodan tapahtumista. Kaikessa kamaluudessaan tapahtumat ovat aina kiinnostaneet ja kun kuulimme, että pääsemme Krakovaan, vierailu Auschwitzissä oli selvä. Saavuimme perille puolen päivän aikaan. Seuraava englanninkielinen turistikierros olisi lähtenyt vasta puoli kahdelta, joten päätimme osallistua saksankieliselle kierrokselle. Mukanamme oli yksi itävaltalainen tyttö, joka ystävällisesti käänsi meille kaikki tärkeimmät pointit ja ihme kyllä, joitain kohtia oppaan puheesta jopa ymmärsimme itsekin! 

Kierroksen alussa kävimme Auschwitz 1:ssä, jonka porteilla on useista valokuvista tunnettu ”Arbeit macht Frei” eli vapaasti suomennettuna ”Työ vapauttaa”. Tämän portin läpi vangit kulkivat päivittäin töihin, työpäivät kestivät aina vähintään 12 tuntia. Portin vieressä oli pieni alue, jossa orkesteri soitti nopeaa musiikkia, jotta vangit kävelisivät verkkaisemmin. 

Rakennukset olivat kaikki samalla kaavalla rakennettuja, ne olivat vankkoja sillä ne oli rakennettu alun perin armeijan käyttöön. Rakennusten välissä kulki leveät hiekkatiet. Kävimme rakennusten sisällä katsomassa huoneita, joissa vankeja pidettiin sekä kellaria, jossa oli matalia sellejä. Selleissä ihmisiä murhattiin kiduttamalla, tukehduttamalla ja jättämällä heidät pitkiksi ajoiksi ilman ruokaa, jolloin he lopulta kuolivat nälkään. Kellarissa oli pieniä, noin neliön kokoisia ”huoneita” johon laitettiin 4-6 vankia yhteen tilaan pitkiksi ajoiksi. Tila oli niin pieni, ettei kenelläkään ollut mitään mahdollisuutta istua saati maata välillä. Kun yksi kuoli, hänet vietiin pois ja seuraava tuotiin tilalle. 

Lisäksi Auschwitz 1 oli huoneita, jonne oli kerätty todistusaineistoja natsien tekemistä hirveyksistä. Tonneittain ihmisten hiuksia, tuhansia ja tuhansia hiusharjoja, hammasharjoja, partasuteja, silmälaseja, astioita ja matkalaukkuja, joiden päälle oli kirjoitettu sen omistajan nimet. Näky oli järkyttävää, joku on joskus omistanut ne tavarat. Tavarakasat toivat entistä konkreettisemmaksi sen, miten paljon ihmisiä joutui natsien hirveyksien uhreiksi, etenkin kun opas kertoi, että tässä ei ollut esillä edes kaikki.

Kävimme kaasukammiossa sekä krematoriossa, jossa natsit ottivat ensimmäisenä käyttöön Zyclon B:n tappamistarkoituksessa. Ainetta oli kuulemma aikaisemmin käytetty paikkojen puhtaanapitoon, mutta joku oli keksinyt sille myös muuta käyttöä. Rakennus oli pieni ja opas kertoi, että sinne ahdettiin samaan aikaan jopa 700 ihmistä. Ihmisten huutoa vaimennettiin tuomalla pihalle traktoreita, joiden moottoreita ”huudatettiin”.

Seuraavaksi lähdimme ilmaisbussilla muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle Birkenaun tuhoamisleirille. Alue oli valtava, täysin samanlaisia rakennuksia perätysten jatkui silmän kantamattomiin. Osan rakennuksista natsit olivat ehtineet polttaa, joten niistä oli jäljellä vain perustukset ja piiput. Paljon rakennuksia on kuitenkin edelleen pystyssä. Kuljimme pitkin ”kuoleman rautatietä”, joka toi uhrit suoraan keskitysleirin sisälle. Lääkäri valikoi silmämääräisesti ketkä ovat kykeneviä työhön ja ketkä joutuvat suoraan kaasukammioon. Vanhuksilla, alle 18-vuotiailla ja työkyvyttömillä ei ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä. 

Parakit olivat paljon järkyttävämpiä kuin mitä Auschwitzin puolella, ne oli tehty selkeästi vain tuhoamista varten. ”Sängyt” olivat noin parin metrin levyisiä lavereita, jotka oli tarkoitettu neljälle mutta todellisuudessa niissä majoittui huomattavasti useampi henkilö. Lavereita oli kolme päällekäin ja alin oli maapohjalla. Yhdessä parakissa asui satoja ihmisiä, minkäänlaisia lämpöeristyksiä ei ollut kylmiä talvia varten. Parakissa oli yksi naurettavan pieni kamiina, mutta kuulemma polttopuita ei koskaan ollut tarjolla joten se oli täysin hyödytön. 

Kaiken kaikkiaan kokemus oli järkyttävä ja ahdistava mutta olen tyytyväinen, että pääsin viimein näkemään paikan omin silmin. Omaa elämää alkaa tuollaisen kokemuksen jälkeen arvostamaan entistä enemmän ja omat valituksen aiheet tuntuvat mitättömiltä. Jos matkasi koskaan suuntautuu Krakovaan tai sen lähettyville, varaa yksi päivä täällä käymiseen. Opastettu kierros kesti noin kolme tuntia.