Lily on back, pystyssä, elävien kirjoissa, vihdoin viimein! Mitä nyt muutamaa pientä bugia lukuunottamatta, kuten että mun bannerikuva puuttuu 🙁 Lupasivat tuoda sen takas ilman että teen itse mitään, eli ei auta kun odotella. Fontitkin on vähän sinnepäin, mutta uskotaan että pitkällä tähtäimellä tää muutos on hyväksi. Ainakin on ollut ikävä tänne, niin kiva että saitti on vihdoin livenä.

Niin terveisiä vaan täältä kotisohvalta, täällä makoilen keuhkoputkentulehduksessa jo ties kuinka monetta päivää. Sairasoloilun positiivinen puoli on se että meidän perheen toinen jäsen on taas kotiutunut työmatkaltaan ja on myöskin vähän puolikuntoinen, joten meitä on täällä neljän seinän sisällä kaksi. Vuorotellen keitetään toisillemme teetä, pikkasen säälittävää 😉

Ehdittiin me vähän viime viikonlopusta sentään nauttia, ennenkö tauti iski ihan tosivoimin. Napassa järjestettiin ensi kertaa festarit nimeltä BottleRock ja sinne suunnattiin lauantaina. Nimi tulee tietysti alueen viinitiloista, joista 25 sponssasi tapahtumaa. Hyvään ruokaan ja fiilikseen oli satsattu, tää oli tapahtumana sellanen Pori Jazzin ja Flown välimuoto. Ja jos täytyy laittaa festarit järjestykseen, niin tykkäsin tästä tosi paljon enemmän kun Outside Landsistä. Mun mielestä festareissa parasta on kun voi tanssia viltillä paljan jaloin auringonpaisteessa kylmä valkkari kädessä.  Tai no kylmänä se valkkari ei kovin kauan pysynyt. Mun suusta harvoin kuulee valitusta liian kuumasta ilmasta, mutta sen verran särki päätä tää orastava tauti, että paikoin ois tehnyt mieli päästä vähän varjoon 30 asteen porottavassa kuumuudessa.

Mitä bändeihin tuli, käytiin kuuntelemassa Best Coast, Donavon Frankenreiter, Dwight Yoakam, Edward Sharpe & The Magnetic Zeros ja Iron & Wine. Illan päätti Kings of Leon joka teki paluun 5kk keikkatauoltaan.