Je serai qu’un jeune de banlieue?
Pidin viikon kesälomaa töistä ennen vaihtoon lähtöä ja muuttoa hermoillessa meni sekin hukkaan. Nyt olen vihdoin perillä ja kaikki sujui odotuksiani paremmin. En uskalla ihan vielä yhden illan perusteella puhua rakastumisesta, mutta olen ainakin todella pahasti ihastunut tähän väliaikaiseen kotialueeseeni, Bagnolettiin.
Saadessani tietää lähteväni vaihtoon Pariisiin, kieltä suurempi murheenkryynini oli kaupungin toivottoman huono ja kallis asuntotilanne. En saanut yliopiston opiskelija-asunnosta paikkaa, ei ilmeisesti moni muukaan jos Facebook keskusteluja on uskominen, joten yritin selailla netissä yksityisiä ilmoituksia. Niissäkään ei tärpännyt tai jos tärppäsi, niin pitkän ja jopa luotettavan oloisen kirjeenvaihdon jälkeen ”vuokranantaja” pyytää takuuvuokria ja varausmaksuja käteissiirtona Western Unionin kautta. Merde. Valmistauduin jo muuttamaan sillan alle, kun vaihdosta juuri palannut työkaverini vinkkasi yksityisistä opiskelija-asuntoloista. Esimerkiksi Àdele-portaali kokoaa ympäri Ranskaa isoja ja luotettavia yksityisiä opiskelija-asuntoloita omistavia vuokranantajia. Hakuprosessi on selkeä ja yksinkertainen. Parasta on että kerran täytetyllä lomakkeella ja ladatuilla asiakirjoilla pystyi hakemaan useampia asuntoja. Jos jossain vapautuu asunto, vuokranantaja ottaa hakijaan suoraan yhteyttä jatkoprosessia varten. Sain nopeasti useammankin tarjouksen, mutta nirsoilin aluksi tarjottujen asuntoloiden sijantien takia. Oletin että noin 500 euron budjettini olisi ollut tarpeeksi suuri keskustassa sijaitsevaan soluhuoneeseen, sillä asuin aikaisemmin yksityisellä vuokranantajalla vuoden verran Punavuoressa samalla summalla ihan mukavasti. Sain huomata että ainoat kämpät mihin budjettini riittäisi, sijaitsivat varsinaisen Pariisin ulkopuolella. Noh, pariisilaislähiöt ovat olleet suuri kiinnostuksen kohteeni muutenkin vaikken ihan ollut ajatellut viettäväni opiskelijaelämää sellaisessa. Lopulta otin vastaan budjettiini sopivan soluhuoneen juuri valmistuneesta Campuséa-asuntolasta, joka sijaitsee Bagnoletin kunnassa Pariisin itäisellä esikaupunkialueella. Google Mapilla seikkaillessani ja kaupungin tilastotietoja tutkiessani olin hieman huolissani siitä mihin olin itseni pistänyt. vaikka Helsingissä usein rohkaisen ihmisiä tutustmaan niihin ”pahamaineisimpiinkin” asuinalueisiin. Mutta kun Googlen katukuvassa näkyy palava roskakori, kulahtaneita ja massiivisia betonirakennelmia ja kaksitasoinen moottoritie, niin väkisinkin alkaa heikottaa.
Tehdessäni syvempää selvitystä Bagnoletista, alue alkoi vaikuttaa itseasiassa aika mielenkiintoiselta. Ei siitä vaiheesta sen enempää vaikka juttua riittäisi, sillä tiedustelin asiaa jokaiselta vastaan tulevalta ranskalaiselta. Tiivistettynä ja hieman ehkä liioitellen sanoisin, että kyseessä on nouseva kulttuurikeskus, tuleva hipsterialue. Ei ihan vielä, mutta potentiaalia ja yritystä on valtavasti Syitä näyttäisi olevan ainakin ensinäkemältä kaksi; Pariisin huono-osaisissa, etnisten vähemmistöjen kansoitamissa, itäisissä ja pohjoisissa lähiöissä on käynnistetty viime vuosien aikana valtavasti hankkeita, joiden tarkoituksena on nostaa näiden alueiden imagoa sekä osallistaa asukkaita. Porisen näistä varmasti jossain vaiheessa lisää jahka pääsen tutustumaan hankkeisiin paikan päällä. Toinen syy on pienituloiset vastavalmistuneet taidealojen työläiset, jotka muuttavat näille edullisimmille asuinalueille. He jättävät niihin oman leimansa joka sekoittuu paikalliseen, jo olemassaolevaan kulttuuriin. Tämän huomasin selvästi etsiessäni Airbnb-asuntoa Bagnoletista sillä asunnot jotka näyttivät nuhruisilta ulospäin, olivatkin sisältä yllättävän viihtyisiä. Monet asunnon omistajat mainitsivat olevansa nuoria taiteilijoita, graafikoita tai arkkitehtejä.
Nyt olen vieraana kolme päivää Louise-nimisen graafisen sunnittelijan ja maailmanmatkaajan luona ennen kuin pääsen muuttamaan kulman takana sijaitsevaan opiskelija-asuntolaan. Asun keltaisessa omakotitalossa, jonka pihalla on ruostuneita auton-mitä-lie-raatoja ja vanhoja jääkaappeja. Sisällä on taas itsetehtyjä kalusteita, talon muotoinen kirjahylly ja maailman veemäisin kissa. Kadulla harhaillessani ihmiset tarjoavat apuaan pyytämättä ja yksi tarjosi bussineuvojen lisäksi myös henkilökohtaista kaupunkikierrosta. Enkä ole sortunut vielä puhumaan sanaakaan englantia! Jopa kissalle yritän jutella ranskaksi joskin se ei hirveästi reagoi lässyttelyyni ja nähtävästi ymmärtää vain sanan ”manger”.
Tämän sekavan ja unenpöpperöisen kirjoituksen myötä toivotan Suomeenkin hyviä öitä! Alla vielä kännykällä napattu kuva Louisen kämpästä. Kuvaan Bagnolettia ja sen värikkäitä katuja myöhemmin kun saan kunnon kamerani pengottua matkalaukun pohjalta.
