Jottei lomaviikko olisi kulunut kokonaan pelkästään virastoissa ja yliopistossa juoksemiseen, sovimme ystäväni Lotan kanssa viikonlopputreffit Lyoniin. Hän on opiskelukaverini Helsingistä ja viettää myös nyt vaihtovuotta Clermont-Ferrandissa. Meillä on siis hieman etäisyyttä toisistamme ja ajattelimme aluksi tavata jossain puolivälissä matkaa. Huonon Ranska-tuntemukseni (Ranska=Pariisi) takia luulin että Lyon sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Jossain vaiheessa minullekin valkeni, että kaupunki olikin hieman enemmän puoliväliä Clermontista kuin Pariisista, tarkemmin ottaen 166km vs. 465 km. Eipä siinä mitään, 6 tunnin bussimatkalla sain pikaläpileikkauksen Ranskan maaseudusta ja sympaattisista pikkukylistä kirkkoineen ja linnoineen. Enkä ole eläessäni nähnyt niin montaa lehmää kerralla. Sitä paitsi menopaluulippu maksoi 10 euroa Eurolinesilta (eurolines.fr), mikä sopi opiskelijalle enemmän kuin mainiosti. Mikä parasta, yhtiön bussiterminaali sijaitsee 5 minuutin kävelymatkan päästä kotioveltani. Minulla oli alunperinkin suunnitelmissa reissata Ranskaa ristiin rastiin vaihtovuoden aikana, mutta nyt kynnys lähteä esimerkiksi myös pelkästään päivä- tai viikonloppuretkille on todella matala. 

Sitten Lyoniin. Kaupunkiin jolle voisin kirjoittaa rakkauslaulun jos osaisin. Minulla ei ollut sitä kohtaan hirveästi ennakko-odotuksia, mitä nyt olen kuullut tutuilta jotain positiivisia kommentteja kaupungin elämästä. Tosin lähtöä edeltävänä iltana tutustuin espanjalaiseen, joka löi nyrkin pöytään kun kuuli minun lähtevän hänen lapsuuden lomakaupunkiinsa, ja julisti Lyonin olevan maailman paras kaupunki sitten Barcelonan ja Pariisin jälkeen. Eli tavallaan odotukset olivat korkealla, mutten tiennyt mitä siihen sisältyisi. 20 minuuttia kaupungissa, heti kun pääsi pois terminaalin alueelta, olin täysin myyty. Jo pelkästään rakennusten silhuetti epätasaisella maanpinnalla ja Rhône-joki riittivät vakuuttamaan minut. Myöhemmin vaellellessamme Vanhassa kaupungissa sekä La Croix Roussen alueella kapeita katuja, löysimme pikkuisia käsityöputiikkeja, söpöjä kahviloita ja persoonallisia herkkukauppoja ja olin valmis vannomaan kaupungille ikuista rakkauttta.

Henkilökohtaisesti pidin tämän lyhyen matkan unohtumattomimpana kokemuksena ruokaa. Lyonissa sitä on paljon, vieläpä hyvää sellaista. En ole hetkeen aikaan nähnyt Michelin-oppaan tarraa niin tiheästi ravintoloiden ovissa. Jopa kämäisen hotellimme vieressä, suhteellisen hiljaisessa korttelissa, oli rafla jolla näytti olevan tähtiä. Ruokafanaatikkona ainoa paikka, jonka tiesin etukäteen ja jossa halusin ehdottomasti käydä, oli Les Halles de Lyon – Paul Bocuse eli kyseisen herran mukaan nimetty kauppahalli. Vaikka pidän itseäni aikaimoisena kulinaristina ja ruoka-asiantuntijana, hän on ainoa oikeastaan ainoa oikea kokki (ei tv-kokki) jonka osaan nimetä. Kaikki asiat joissa mainitaan nimi Bocuse, ovat mahtavia, joten niin oli kyseinen kauppahallikin. Ehdin rakennuksen nähtyäni ensiksi hieman lannistua, sillä kyseessä oli yksikerroksinen lasirakennus, jonka vieressä kohosi valtava parkkihalli. Ulkokuori oli niinkin ruma etten ottanut siitä kuvaa. Sitten siirryin sisälle ja sielläkin otin harvakseltaan kuvia, mutta syynä oli lumoutumineen ruokatarjontaan ja vilinään. Karusta kuoresta huolimatta sisällä tunnelma oli hyvin lämmin ja torimainen. Joitakin perinteisiä vihannes-, liha- ja kalatiskejäkin löytyi mutta suurimmaksi osaksi myynnissä oli valmiita annoksia ja tuotteita. Hintataso vaihteli suuresti tuotteesta riippuen ja jätin osterit ja kaviaarit seuraavaan kertaan (eli äidin visiittiin, heh). Opiskelijabudjetilla sain koottua itselleni maittavan lounaan torin tarjonnasta; hummerijuustokakkua, lohimalja munankeltuaisella ja patonkia. Sitten juoksimme hakemaan vielä leivokset, totta kai!

Lyoniin palaan varmasti lähiaikoina, sillä jäi vielä niin paljon ruokia maistamatta tuolta. Kaksi päivää siis herkuttelua, nyt palaan takaisin mikroriisin ja pakasteherneideni pariin. Bon weekend à tous! Ainiin, maanantaina alkaa koulu, jaiks!