Vain yksi viikko takana ja tuntuu kuin olisin ollut täällä aina. Ei niin että Pariisi olisi ollut minulle muutenkaan kovin vieras, mutta yllätyin siitä miten nopeasti tunsin oloni kotoisaksi. Arkiseksi. Tunnistan arjen alkaneen siitä kun pystyn suunnistamaan ilman karttaa, metrolinjojen välillä sukkuloiminen tuntuu luonnolliselta ja kävelen punaisia valoja päin niin kuin aito pariisilainen. Pariisin reunalla banlieue:ssa asuminen ei ole etäisyydestään huolimatta ollenkaan paha, sillä olen aamuisin saanut aina istumapaikan muuten ruuhkaisessa metrossa (päätepysäkin etuuksia) ja vaimeassa kolinassa on rauhoittavaa lukea kirjaa. Tosin koulusta palatessa metro muistuttaa ennemminkin sardiinipurkkia; ihmiset tunkevat niin tiiviiksi kuin mahdollista ja viikon alun helteellä haju muuttui aikamoiseksi. Onneksi syksy on alkanut myös täällä tuoden mukanaan kevyen viileyden sillä kivikaupungissa auringon porotus muuttuu helposti epäinhimilliseksi.

Yliopiston orientaatioviikko vaihtareille alkoi viikon alussa ja siitä lähtivät siis intensiiviset kielikurssit, tulevan lukuvuoden suunnittelu ja paperihommat pyörimään. Ensi kosketus kouluun oli aika kehno, sillä ensimmäisenä aamuna lähemmäs 80 vaihto-opiskelijaa ryntäili käytävillä edes takaisin etsimässä omaa luokkaansa. Opiskelijat oli jaettu suoraan sanoen typerän oloisen nettitestin perusteella tasoryhmiin, mutta ryhmiä ei ilmoitettu etukäteen, joten aamulla opettajat kököttivät täpötäydessä aulassa nimilistat käsissä ja yrittivät huhuilla nimiä päällekkäin, kunnes luovuttivat ja pyysivät opiskelijoita itse tutkimaan listoja. Eli kaikki 80 oppilasta tunkivat tutkimaan neljää A4-kokoista paperia. En löytänyt nimeäni mistään ryhmästä, joten päädyin valumaan luokkaan erästä toista nimensä löytänyttä vaihtaria seuraten, sillä olin aikaisemmin puhunut hänen kanssaan ja tasomme vaikutti samalta. Tosin hän opiskeli ranskankieltä pääaineena ja puhui muutoinkin sujuvasti, mutta ei oma tasonikaan maailman heikoimpia ole. Paljastui kuitenkin että olimme päätyneet matalimman tason ryhmään ja osa ei edes puhunut koko kieltä. No olipa pehmeä lasku koulumaailmaan ja kurssi on kaikesta huolimatta ollut todella antoisa tähän asti. Aamu alkaa kielikurssilla, joka keskittyy pitkälti kielioppiin, ja puolelta päivin lounastauon jälkeen on luento ja keskustelua ranskalaiseen yhteiskuntaan liittyvästä teemasta. Illalla olisi mahdollista osallistua vierailuihin, mutta rajallisten osallistujakiintiöiden ja pitkien päivien takia olen korvannut ne piknikeillä ja hengailulla koulukavereiden kanssa. Yksilöllisen opetuksen ja inspiroivien keskusteluteemojen lisäksi kurssilla on ollut parasta nimenomaan muihin vaihto-opiskelijoihin tutustuminen ja yhteiset lounashetket historiallisen yliopistorakennuksen sisäpihalla. Pääasiassa kommunikointikieli on ollut englanti (tai suomi muiden Suomi-vaihtareiden kanssa, heh) mutta useimpien kanssa on syntynyt yhteisymmärrys, että haluamme kaikki oppia kieltä joten vaihdamme ranskaan kun on mahdollista. Huomasin nopeasti että akateeminen sanastoni on paljon laajempi kuin arkielämän ja usein on vaikea ilmaista itseään hyvinkin yksinkertaisissa asioissa, mutta pystyn keskustelemaan esimerkiksi yhteiskunnallisista asioita suhteellisen sujuvasti ilman suurempia sanasto-ongelmia. Periaatteessa matalimman tason kurssille päätyminen ei ole ollut kovinkaan huono asia, sillä olen saanut kerrattua perusasioita ja hioa nimenomaan arkista kielenkäyttöä. Odotan innolla kurssien alkua, sillä nyt olen varmempi siitä että pystyn seuraaman luentoja ilman suuria vaikeuksia. Tällä hetkellä harjoitusta kaipaisi vain perusranskalaisen nopean ja polveilevan arkikeskustelun ymmärtäminen, jota olen yrittänyt harjoittaa salakuuntelemalla ihmisiä metrossa ja kaupankassalla. 

Ainoa asia jonka takia alku täällä ei ole ollut ihan la vie en rose, on paperisota jota osasin kyllä jo odottaa. Sekä yliopistolla että arkielämässä kaikkeen tarvitsee fyysisen paperin, tuhat allekirjoitusta, leima sieltä ja leima täältä ja todistus tuolta ja tuolta. Palvelusuunnittelu näyttäisi olevan tuntematon käsite ja paikalliset itsekin kiroavat byrokratiaa. Kultaisin neuvo jonka sain ennen lähtöäni, oli että kannattaa ottaa kaikki tärkeän näköiset paperit mukaan valokopioineen. KAIKKI. Vaihtopaikkatodistus, syntymätodistus, todistukset omasta pankista, kopio passista, pärstäkuvia iso nippu etc. Niitä tarvitsee opiskelijakortin saamisessa, asuntoa vuokratessa ja pankkitiliä ja puhelinliittymää avatessa sekä matkakorttia tilatessa. Ja ilman asuntoa ei voi avata pankkitiliä, ilman pankkitiliä ei voi avata liittymää. Ja ilman varsinaista opiskelijakorttia ei saa matkakorttia. Eli asiat on myös tehtävä kyseisessä järjestyksessä, joten prosessit on hitaita. Kaikkiin pitää sopia tapaaminen kasvokkain, poikkeuksena opiskelijamatkakortin tilaus, joka hoituu postitse (jos posti menee perille). Vähän kuin olisin tipahtanut Kafkan kirjaan, mutta lohduttaudun sillä että kaikki muutkin ovat minua aikaisemmin tehneet nämä hommat, joku jopa onnistunut niissä, joten seuraan orjallisesti prosessien ohjelistoja, en edes yritä ohittaa mitään vaiheita ja toivon että kaikki hoituu aikanaan. Taidan omistaa viikonlopun paperien täyttämiselle ja postissa ravaamiselle! Bon weekend à tous!

Ohessa kuvia iki-ihanasta Luxembourgin puistosta, joka sijaitsee vartin kävelymatkan päästä yliopistosta ja jossa suunnittelen viettäväni tulevat lounastaukoni! Puiston suojaisemmassa osassa on kasattu valtava pino tuoleja joita saa raahailla vapaasti alueella, joten sekä ryhmäpiknik että kirjan lukeminen puun alla onnistuu. Tälläistä puistokulttuuria Helsinkiin, pliiiiis!