Kummius, ihanakamala ystävyys?
On kummitätejä, kummisetiä, haltiakummeja ja vaikka mitä muita.
Mitä kummius merkitsi minulle, kun valitsin ne lapsille?
Kummin olisi suotavaa olla lapsen luotettava ja rakastettava aikuinen ystävä, se jota nykästä hihasta, kun mieltä kalvaa joku ja sitä ei halua vanhemmille kertoa, kun haluaisi lähteä leffaan, syömään tai jotain mitä ikinä keksiikään, kun äiti tai isä eivät siihen kelpaa ja kaverit ei jostain syystä pääse. Olla se tuki ja turva. Välittävä. Aito.
Näillä neljällä lapsella on kaikenkaikkiaan yhteensä 12 kummia, 4, 4, 2, 2. On sukulaisia, on ystäviä, on (työ)kavereita ja lapsuudenkavereita. Siltikään useampi ei ole ”onnistunut” kummin tehtävässä, kun kysytään kummeista, ei niitä osata luetella ja kun katellaan kuvia, ei osata yhdistää nimeä kasvoihin. Se on surullista.
Esikoinen näkee 3/4 kummia, no jossei kerran kuussa, niin ainakin kerran joka toinen kuukausi. Yksi kummi asuu sen verran kauempana, että kun näkevät, niin voi sitä riemua. Tää on ihan paras kummi välimatkasta huolimatta. Se viikko tai kaks on pojalle aivan liian lyhyt aika, kun saa kummisedän kanssa tehdä kaikkea yhdessä. Siis just tälläsi kummien pitäis olla. Ne lahjat on vaan sivuseikka, mutta se yhteinen aika, sitä se lapsi arvostaa.
Toisella pojalla on isänsä puolelta kummit. Kummejaan näkee harvoin. Siis todella harvoin. Sylikummia nyt näki viime perjantaina, mut ennen sitä yli 6kk sitten. Tälläkin pojalla asuu 1/4 kummeista pitkän välimatkan päässä (toisessa maassa), joten jo se rajottaa näkemistä, mutta niin kuin esikoisen 3/4 asuu tässä 15km säteellä, niin asuu toisenkin 3/4 kummia 15km säteellä, niin silti näkee kummejaan harvemmin kuin puolen vuoden välein. Nekin on vain nimi paperissa. Ei poika niitä pidä tärkeimpinä. Miksi pitäisi, kun eihän se niitä edes muista? En minäkään pitäisi, enkä edes pidä omianikaan tärkeinä. Eihän ne oo juuri mun elämässä mukana ollut.
Tytön kummeja on vain kaksi. Toista näkee pari – kolme kertaa kuussa ja nyt alkaa luottamus kasvaa. Meijän tyttö kun lämpenee hitaasti muille aikuisille. Toista kummia tyttö pelkää ja näkevätkin harvoin. Nämäkin kummit asuu 10km säteellä.
Kuopuksellakin vain kaksi kummia. Toista kuumia näkee ~ kerta kuussa. Välimatkaa sen verran, ettei hirmu usein tuu nähtyä, mutta soiteltua ja viestiteltyä sitten senkin edestä. Tää toinen kummi taas on tämmönen, et välillä on kausia, kun se hengailee meillä jopa joka viikko ja sit on kausia, ettei siitä kuulu useampaan kuukauteen mitään. Mutta sitten kun kuuluu, niin tuntuu kuin viimeks edellispäivänä oltu yhteydessä.
Itse oon vuosien varrella huomannut, että kun elämäntilanteet muuttuu, niin ne kummit kuin katoaa, mutta kun aikaa kuluu, ne kummitkin palaa elämään, mutta vuosien varrella kasvaa pikkuhiljaa suojamuuri ja kun on tämmöstä edestakas venkslaamista, niin se muuri on niin korkea, ettei sitä enää saa rikottua ja luottamusta kummiin ei ole tullut, eikä sitä sitten tule. Me yritettiin aikamme pitää kummeihin yhteyttä, mutta kun se jäi siihen yksipuoliseen yhteyteen, niin lopetettiin ja siksi monien kanssa on mennyt siihen pisteeseen, et jopa puoli vuotta toista näkemättä voi mennä. Harmittaa lasten puolesta, mutta kun kummiksi on valittu, niin ollaan oltu niin paljon enemmän tekemisissä silloin.
Millasia kokemuksia teillä on kummeista? Ovatko paljon lasten elämässä? Kerro kokemuksista, niin hyviä kuin huonoja.
– Lapsellinen