Taaperon kanssa junassa

Meidän pikkuneiti aloitti junamatkailunsa ollessaan muutaman kuukauden ikäinen. Siitä lähtien ollaan melkein kerran kuussa matkustettu junalla johonkin päin Suomea. Yleensä matkamme suuntaa Pohjanmaalle mummolaan, mutta on sitä käyty pääkaupunkiakin ihastelemassa. Pienen vauvan kanssa matkustaminen junassa oli lastenleikkiä. Lastenleikkiä se oli siksi, että vauvan kanssa ei vielä tarvitse leikkiä. Tyttömme makoili koko matkan sylissäni niin kuin sylivauvat yleensä tekevät ja tytön nukahdettua minä sain keskittyä kuuntelemaan musiikkia ja selaamaan päivän uutisia. 

Nykyään matkustaminen onkin sitten hieman erilaista kuin pikkuvauvan kanssa. Yli vuoden ikäisillä kun tapaa olla energiaa enemmän kuin muille jakaa ja ainakaan meidän typylle ei tulisi kuulonkaan istua koko matkaa rauhassa penkillä äidin sylissä. Haluankin esittää mitä nöyrimmän kiitoksen sille henkilölle, joka keksi juniin leikkivaunut. Ainut huono puoli vaunuissa on se, että niitä on vain IC-junissa. Minun mielestäni jonkinlainen leikkipaikka voisi löytyä junasta kuin junasta. Niin paljon iloa se pienen pieni leikkinurkkaus tuo lapsille. Vaikka leikkinurkkauksessa ei ole kuin liukumäki, iso leikkijuna ja kirjoja, se on kerta toisensa jälkeen jaksanut riemastuttaa meidän pikkuista. Usein leikkipaikalla on paljon muita lapsia, joiden kanssa voi hömpöttää matkan aikana. Lastenvaunussa tuntuu myös olevan ”hyväksyttävämpää” antaa lasten telmiä ja pitää vähän sitä paljon parjattua meteliäkin. Lastenvaunussa on alakerrassa hyvin tilaa rattaille ja tilavasta inva-WC:stä löytyy hoitopöytä ja potta pikkuisia asiakkaita varten.

Joskus leikkivaunussa on tosin ehkä hieman liikaa tungosta meidän pikkuneidille. Syyslomalla matkustaessa isompia lapsia oli niin paljon leikkimässä, että meidän tyttö jäi jatkuvasti jalkoihin leikeissä. Tällaisia hetkiä varten on hyvä olla plan B takataskussa ja jotain tekemistä varattuna omalle istumapaikalle. Myös Pendolinolla tai pikajunalla matkustettaessa plan B täytyy ottaa käyttöön, sillä leikkivaunuja ei ole. Eväiden syönti on takuuvarma ohjelmanumero, joka onnistuu mainiosti omalla paikalla. Rusinoita, maissinaksuja ja Talk-muruja on meillä myös usein matkassa mukana naposteltavaksi. Herkkuja on mukava napsia maisemia katsellessa. Takuuvarma viihdytyskeino on tietysti lastenohjelmat. Mielestäni juna ja auto ovat oivallisia paikkoja katsoa lastenohjelmia, sillä matkustettaessa on pakko istua paikallaan ja leikit ovat hieman rajoitetumpia. Tämän viikon junamatkalla meitä viihdyttivät Mimi ja Kuku. Kädessä meidän neiti puristaa tiukasti konduktööriltä saamaansa aarretta, omaa junalippua:

Meidän matkarutiineihin kuuluu aina myös retki ravintolavaunuun. Ravintolavaunusta ei löydy kovin paljon terveellistä syötäävää pikkumatkaajille, mutta ainakin meidän tytön herkkua, maustamatonta jogurttia, sieltä saa. Tärkeintä on kuitenkin matka ravintolavaunuun ja siellä olevien ihmisten ihmettely, ei niinkään ne ruuat. Matkamme vakioviihdykkeisiin kuuluu myös ikkunasta katselu ja maisemista jutteleminen. Viimeksi Parkanon aseman kohdilla oli sopivasti useita kaivureita ja muita työkoneita, joista riitti juttua ja ihmeteltävää. Leluja emme oikeastaan koskaan ota matkalle mukaan (lukuunottamatta rakasta unisammakkoa), sillä kodin ulkopuolella riittää aina kaikkea uutta ja ihmeellistä katseltavaa ja koettavaa. Viimeksi junamatkamme oli kuitenkin niin pitkä, että otin varalle mukaan kuvakortteja, joissa on erilaisien ruokien kuvia. Niitä on kiva selata lapsen kanssa ja kysellä mitä missäkin kortissa on, jos tylsyys yllättää.

P.S. Junaan muuten kannattaa ottaa jotkut tossut/sisäkengät lapselle. Vaikka lastenvaunun leikkipaikalla ollaankin ilman ulkokenkiä, niin kyllä se lattia on silti melko likainen.

Onko sinulla hyviä matkavinkkejä auto- tai junamatkalle?