Ensi vuonna lupaan olla armollinen

Jokainen vanhempi tietää sen paineen. Se tulee sisältä ja ulkoa ja se saa meidät miettimään, olemmeko me hyviä kasvattajia. Meillä itsellämme on käsityksiä siitä, millainen vanhemman tulee olla ja yhteiskunta ympärillämme luo jos jonkunlaisia tavoitteita ja velvoitteita. Kaikki lähtee jo synnytyslaitokselta. Tai jos tarkkoja ollaan, niin vanhempien harteille asetetaan iso kasa odotuksia jo siitä päivästä lähtien, kun raskaustestiin ilmestyy ne kaksi kuuluisaa viivaa. Mitä raskaana saa syödä ja miten pitää elää, että lapsi saisi parhaan mahdollisen alun elämälle. Tai jos ollaan vielä tarkempia niin jo ennen raskautumistakin olisi jo pitänyt ajatella, onko foolihappovarastot tarpeeksi täynnä tulevaa hedelmöittyvää munasolua ja siitä seuraavaa alkiota varten. Sitten kun sen pienoikaisen saa turvallisesti puserretua yksiöstään ulos, niin siitä odotukset vasta oikein rysähtävät niskaan. Imetitpä tai et, nukutitpa lasta sylissä tai omassa sängyssä, annoitpa tuttia tai et, syötitpä soseita tai sormiruokaa, niin aina on joku jonka mielestä teet asiat huonosti. 

Nykypäivän kasvatusoppien vilinässä tulee helposti vauhtisokeaksi ja pian saattaakin tuntua, että vaikka miten yrittää parhaansa niin aina on vähintäänkin vain keskinkertainen. Siksi toivoisin uudelta vuodelta sitä, että vanhemmat olisivat armollisia itselleen ja että me jokainen oltaisiin armollisia muille vanhemmille. Minä olen ainakin vasta hiljaittain itsekin ymmärtänyt, että aina ei tarvi jaksaa olla sataprosenttisen läsnä. Joskus saa ihan hyvällä omalla tunnolla harhailla omissa ajatuksissaan ja unohtua itseensä. Se on vain hyvä, että koti on välillä kuin pommin jäljiltä ja ruuaksi syödään pizzaa. Siitä usein tietää, että aikaa on käytetty johonkin piristävään.

Uudeksi vuodeksi lupaan siis laatuaikaa lapselleni, itselleni ja miehelleni. Kaikille yhdessä sekä aikuisille sekä yhdessä että erikseen. Lupaan katsoa sotkua läpi sormien ja röhnöttää sohvalla, jos siltä tuntuu. Sillä viimeinen asia, mitä lapsi elämäänsä ansaitsee on syyllisyyttä kantava vanhempi. Yritetään siis olla armollisia itsellemme ja todetaan, että riitämme vallan mainiosti juuri sellaisina kuin olemme. Valoisaa vuotta 2016!