Saako olla onnellinen?
Viime aikoina uutiset eivät olet olleet kovinkaan positiivista luettavaa. Ei sillä että illan uutislähetykset koskaan olisivat olleet kovin positiivista katsottavaa. Usein mietin kymppiuutisten jälkeen, että olisi pitänyt jättää katsomatta, niin olisi säästynyt kuulemasta uusimpia kamaluuksia (ironisesti päässäni alkoi soimaan Arvi Lindin ja Irinan kappale ”Hyviä uutisia”). Viime aikoina Suomen talouskriisistä uutisointi ja etenkin siihen liittyvät eri kantoja esiintuovat kärkkäät somekeskustelut ovat saaneet useinkin mieleni matalaksi. Eikä tätä mielen melankolisuutta ainakaan poista muualla maailmassa jylläävät levottomuudet ja niistä seuraavat turvapaikanhakijakeskustelut.
En tiedä, tuntuuko teistä muista vanhemmista tältä, mutta minusta tuntuu että lapsen saamisen myötä pahat asiat maailmassa tuntuvat paljon kamalemmilta kuin koskaan ennen. Kun näen uutisissa turvapaikanhakijajoukon vaeltavan tiensivua lapsia sylissään, sydäntä riipaisee todella syvältä. Tai kun puhutaan esimerkiksi varhaiskasvatukseen kohdistuvista leikkauksista, mieleen nousee suuri huoli. Minkälainen kasvatusympäristö tulevaisuuden päiväkodeista mahtaa tulla? Oman lapsen myötä kaikki uutiset osaa peilata turhankin aidon tuntuisesti oman lapsen kautta. Kun kuulee uutisen menehtyneestä lapsesta, mahan pohjaa kouraisee ja saman tien ajatukset siirtyvät kuvittelemaan tapahtunutta omaan elämään. Kaikki paha tuntuu jotenkin äärettömän paljon pahemmalta.
Viimeaikaiset huonojen uutisten ryöpyt ovat saaneet minut aika ajoin apeaksi. Tulee välillä sellainen olo, että saako sitä hyvällä omalla tunnolla olla onnellinen, kun samaan aikaan maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa. Enhän voi sulkea itseäni omaan lähiökuplaani ja katsella maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Näitä asioita mietin tänä aamuna, kun heräsin ennen herätyskelloani eli ”äiti äiti äiti” -mantraa. Pysähdyin katselemaan rauhaisasti nukkuvaa lastani ja mietin, miten äärettömän onnellinen olen. Niin huoletonna ja rauhallisena hän nukkui. Ajattelin, että onnellinen on hän joka ei vielä tiedä kaikkea sitä pahaa, mitä ympärillä tapahtuu. Katsoin pientä tuhisijaa ja mietin, että ehkä se on juuri se viimeinen virhe ajatella, että synkkään maailmantilanteeseen auttaa synkistely. Oma onnellisuus ei ole muilta pois, vaan sen kautta muutkin voivat saada iloa elämään. Lapset ovat onnellisuuden jakamisen mestareita. Monet kerrat olen saanut todistaa, kuinka lapseni vilkutus tai hymyn pilkahdus ovat saaneet ventovieraan hymyilemään ilahtuneena. Näinä synkkinä aikoina tuollaiset pienet onnelliset kohtaamiset ovat juuri niitä kultajyviä, joiden avulla päivästä voi tulla hitusen parempi.
Nyt meidän pikku taapero on iltaunilla. Taidankin mennä vielä vilkaisemaan hänen onnen untaan.