Kaupungilla ihan kahdestaan

Mikä tekee tavallisesta treffi-illasta todellista luksusta? Vastaus on lapsiperhe-elämä. Siitä elämästä ei nimittäin turhan usein irrottauduta rentoutumaan aikuisten kesken. Vaan meilläpä oli tänään treffit. Lapsi oli sillä välin mumman ja paapan hellässä huomassa. Meidän molempien vanhemmat asuvat melko kaukana, joten aivan kyllästymiseen asti ei treffeillä ehditä käymään. Vaan kylläpä varmasti tulee sekin aika, kun lapsemme toivoo että lähtisimme useammin pois kotoa. Joten eiköhän me nautita täysin siemauksin siitä, että meidän kotiinpaluusta ilahdutaan.

Kävimme ensin syömässä Kauppahalliin tässä kuussa ilmestyneen Ohana Grillen hampurilaiset ja ranut. Kyllä oli hyvää! Parmesanilla höystetyt ranskalaiset olivat rapeita ja hampurilainen todella mehukas. Pihvi oli juuri soppelisti medium. Kuitenkin parasta syömisessä oli se, että sai keskittyä ihan vain syömiseen ja jutteluun. Ei tarvinnut etsiä ruokalappua, pilkkoa ruokaa lapselle sopiviin paloihin ja sain vieläpä syödä ruokani ilman että joku pieni ihminen kadehtii annostani. 

Syömisen jälkeen teimme jonkun aikaa ostoksia. Totesin juuri hetki sitten, etten juurikaan käy enää ostoksilla muuta kuin Prismassa ruokaosastolla. Toisinaan heittäydyn villiksi ja kierrän jopa katsomassa sitä tavarapuolta. Kaupungilla käymme melkoisen harvoin. Tytön kanssa joskus saatetaan poiketa jossain putiikissa muiden asioiden hoitamisen ohella, mutta eihän se lapsen kanssa ostoksien tekeminen ole aina sitä kaikkein rentouttavinta. Siinä ei todellakaan jäädä vain hypistelemään ja ihastelemaan kaupan antimia, vaan silloin etsitään se mitä halutaan ja suunnataan suoraa päätä kassalle. Taapero talvivetimissä kaupan kuumuudessa ja hikinen vaunuja työntävä äiti ei ole se paras mahdollinen yhdistelmä. Nyt saimme molemmat rauhassa sovitella ja ihastella ja löysimme vieläpä etsimämme. Kertaakaan en joutunut sanomaan, että ”sitä ei saa ottaa, se on kaupan tätien”. 

Viimeisenä aktiviteettina suuntasimme katsomaan uuden Bondin. Se oli ihan ehtaa Bond-meininkiä eli juuri sopivaa viihdettä irttaripussin kanssa katseltavaksi. Ei se mitään rakettitiedettä ollut, mutta juuri sopivaa tuuletusta se tarjosi kotiäidin päälle. Siitä onkin 1,5-vuotta, kun olen viimeksi pitänyt miestäni kädestä leffateatterin pimeydessä. Mieheni on useinkin lapsemme syntymän jälkeen ehdottant leffaan menoa. Minä olen vain ollut sitä mieltä, että sitten kun päästään kerrankin kahdestaan johonkin, niin ei mennä istumaan hiljaa pimeään huoneeseen. Siksi olemmekin yleensä olleet treffailemassa muualla kuin leffassa. Oli kuitenkin tosi virkistävää käydä katsomassa elokuvaa kotisohvan sijaan leffateatterin punaisilta penkeiltä.

Kotiin palattuamme vastaanottokomitea taputti, nauroi ja huusi ”pomppii pomppii” ja hypähteli pyörien ympäri olohuonetta. Lapsella oli ollut mukavaa, meillä oli mukavaa, mutta aina on kaikkein mukavinta palata kotiin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *