Oma imetystarinani imetysviikon kunniaksi

 Tänään päättyy imetysviikko, jota vietetään Suomessa vuosittain lokakuussa viikolla 42. Haluan omalta osaltani tuoda imetystä esiin ja jakaa teille oman imetystarinani. Tämän tarinan kirjoitin muutama kuukausi sitten, kun osallistuin imetystiedon peruskurssille. Kannattaa muuten käydä lukemassa Imetyksen tuki Ry:n tarinapuun imetystarinoita. Sieltä löytää varmasti itselleen vertaistukea tilanteeseen kuin tilanteeseen. Olen Imetyksen tuki Ry:n jäsen ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin. On ihanaa olla tukemassa niin hienoa työtä tekevää yhdistystä. Imetyksen tuki Ry:n sivujen mukaan heidän tavoite on, ”että imetyksestä voidaan vielä joskus jutella yhtä avoimesti kuin armeijasta tai synnytyksestä: kuunnellen ja jokaisen kokemusta totena arvostaen”.  

Imetys on aina ollut minulle luonnollinen asia. Jo ennen kuin edes odotin omaa lastani, keskustelin äitini kanssa imetyksestä. Oman äitini suhtautuminen imetykseen on aina ollut positiivinen, ja muistan hänen kertoneen useaan otteeseen, miten ihanaa imetys hänen mielestään oli. Oman äitini suhtautuminen imetykseen oli varmasti osasyy siihen, että raskauteni alusta alkaen pidin päivän selvänä sitä, että imetän lastani. Raskauden edetessä kohtasin kuitenkini ihmisiä, jotka varoittelivat, ettei imetys aina onnistu. Vankkumaton uskoni siihen, että minä kykenen imettämään, koki hieman kolhuja. En varsinaisesti pelännyt ettei imetykseni onnistu, mutta ajatuksia siitä risteili päässäni aina aika ajoin. Näin jälkikäteen ajatellen olen todella onnellinen, etteivät negatiiviset ajatukset pääseet liikaa valloilleen. Nyt tiedän, että juurikin se imetysluottamus on yksi tärkeimmistä asioista imetyksen onnistumisen taustalla. Sanon nykyään jokaiselle odottavalle äidille, että luottakaa että imetys onnistuu. Se antaa parhaan mahdollisen lähtökohdan onnistumiselle.

Oma imetystarinamme alkoi heti lapsemme synnyttyä. TAYS:in synnytyssalissa lapsemme sai ensimmäiset, arvokkaat äidinmaitotippansa makoillen vieressäni, kiinni ihollani. Olin synnytyksen jälkeen melko hämilläni, enkä juuri ehtinyt edes tajuta mitään ennen kuin lapsi olikin jo rinnalla. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ihanaa nostaa lapsi itse rinnalle, vaikka ihana ensihetki se oli, vaikka lapsi minulle syliin nostettiinkin. Pääsimme TAYS:in perhehuoneeseen ja minulle opastettiin oikeanlaista imuotetta. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän ohjeita, sillä en ollut juurikaan perehtynyt imetyksen käytäntöihin ennen synnytystä. Suositellenkin kaikkia lämpimästi ottamaan selvää imetyksestä jo ennen vauvan syntymää. Muistan ihmetelleeni, miten usein vauvaa ”saa” imettää. Yhtenä yönä lapsemme itki kovasti ja mietimme, että mikä hänellä voi olla. Nälkä hänellä ei voi olla, koska hän söi aivan hetki sitten. Siinä samassa hoitaja tuli huoneeseen. Selitin tilanteen ja hoitaja antoi sanoi neuvon, jota en unohda koskaan: ”jos lapsi itkee, tarjoa hänelle aina ensin rintaa”. Tuo neuvo olisi ollut kultaakin kalliimpi heti lapsemme synnyttyä. Arvokas neuvo se joka tapauksessa oli tuolloinkin. 

Imetyksen alkutaipaleella minulla oli melko perinteinen ”ongelma”. Maito ei lähtenyt heti nousemaan ja sairaalahenkilökunta huolestui lapsemme painon laskusta. Lapsellemme annettiin kaksi kertaa lisämaitoa ja jostain syystä koin jollain tavalla epäonnistuneeni imettäjänä. En olisi uskonut, miten vahvoja tunteita lisämaidon antaminen minussa herätti. En kuitenkaan uskaltanut vastustaa hoitohenkilökunnan päätöstä lisämaidosta, sillä ajattelin että he ovat ammattilaisia ja minä en. Jälkikäteen tiedän, että tähänkin ”ongelmaan” olisi ehkä ollut ratkaisuna ihokontakti ja rinnan jatkuvampi tarjoaminen lapsellemme. Kukaan ei sitä minulle aivan ensipäivinä kuitenkaan kertonut ja päädyimme mieheni kanssa lukemaan netistä neuvoja sairaalan perhehuoneessa. Netistä löysin tietoa ihokontaktista ja siitä, ettei vauvan syömistä tarvitse säännöstellä. Näiden neuvojen ja sen ystävällisen hoitajan kannustavan kommentin voimin maito lähti nousemaan vauhdilla ja lapsemme imi maitoa suurella innolla. Olin todella onnellinen, että meidän lapsemme sai nyt oman äidin maitoa riittävästi omiin tarpeisiinsa.  

Imetyksen alkutaipaleeseen kuului myös kivuliaita hetkiä. Kun maito nousi, rintani olivat järjettömän kipeät. Onneksi TAYS:in perhehuoneen hoitaja toi minulle kaalinlehtiä avuksi. Kotiin päästyämme rinnat olivat jo palautuneet täyttymisestä, mutta sitten alkoi uusi koettelemus. Lapsemme voimakkaan imuotteen vuoksi nännini tulivat todella kipeiksi. Olin tietenkin onnellinen, että lapsemme imuote oli alusta asti hyvä ja hän söi hanakasti ja sai hyvin maitoa. Nännini olivat kuitenkin eri mieltä imuotteesta. Imetys sattui todella paljon ensimmäiset pari viikkoa. Muistan, että joka imetyskerralla puristin jotain kädessäni ja purin hammasta kyyneleet silmissä. Usein puristettavaksi joutui mieheni käsi. En ollut ennen lapsen syntymää voinut edes kuvitella, että synnytystä pahempana kipuna tulisin pitämään imetystä. Pikkuhiljaa rintani kuitenkin tottuivat imetykseen ja kipu alkoi helpottaa. Lansinoh-voide ja sinnikkyys olivat kaksi tärkeää asiaa, joiden avulla selvisin rikki kuluneista nänneistä aiheutuvasta kivusta. 

Näiden ensi kuukaisien pienien vaikeuksin jälkeen olen nauttinut imetyksestä _täysin rinnoin_. Alun ongelmien jälkeen olen onnellisesti täysimettänyt lastamme puolivuotiaaksi, jonka jälkeen sormiruoka tuli maidon oheen. Yöimetys ei tuottanut minulle ongelmia, sillä omaan vähän turhankin hyvät unenlahjat. Lapsi nukkui 6 kk ikäiseksi vieressämme ja joi maitoa aina kun janotti. Minä en aamulla edes tiennyt, montako kertaa olin häntä imettänyt. Kun lapsemme oli 6,5 kk ikäinen, huomasin, että hän ei yöllä juurikaan enää syönyt. Otti vain rinnan suuhun ja söi todella vähän. Ajattelimme tarjota lapsellemme mahdollisuutta luopua yösyömisestä, mutta siitä tuli aivan kaamea huuto. Päätimme jättää yösyömisestä luopumisen myöhemmäksi, sillä lapsemme ei selvästikään ollut siihen valmis. Seitsemän kuukauden iässä yritimme asiaa uudelleen ja tällä kertaa lapsemme oli valmis. Pienen pienen itkun jälkeen lapsemme ei enää pyytänyt yöllä maitoa, vaan hänelle riitti pyllylle taputus tai kädestä pitäminen. Tuntui ihanalta, että olimme aistineet lapsemme olevan valmis muutokseen. Lopulta 1 vuoden ja 1 kk iässä lapsemme lopetti maidon syömisen kokonaan. Hän alkoi itse vähitellen vähentää syömistä ja yhtäkkiä maidon juominen ei huvittanutkaan, nauratti vaan. Minulle imettämisen lopetus oli iso juttu, haikea suoraan sanottuna. Harmittelin, etten ollut ehtinyt nauttia viimeisestä imetyskerrasta kun lapsemme lopetti niin yllättäen. Mieheni sanoi minulle, että eikös sen juuri näin pitäisikin mennä, lapsentahtisesti. Mieheni oli oikeassa. Minulle jäi ihanat muistot imettämisestä ja olen niistä ikuisesti kiitollinen.  

Toivon, että jonain päivänä jokainen perhe saisi sairaaloissa ja neuvoloissa niin hyvää imetysohjausta että jokainen joka haluaa imettää, saisi siihen parhaan mahdollisen tuen. En tiedä päästäänkö siihen tavoitteseen koskaan, mutta sitä odotellessa pidetään vertaistuen lippu korkealla ja tuetaan toisiamme!