Synnytystä ennakoivat merkit – kaikki ja ei mitkään

En tiedä mikä minuun taas meni, kun eksyin lukemaan lähestyvän synnytyksen oireita. Luulisi, että sitä kerrasta viisastuu. Vaan jotenkin vain lipsahdin niihin kuuluisiin vauva.fi:n ja kaksplussan keskusteluihin. Totuushan on nimittäin se, että näitä keskusteluja on pilvin pimein ja samalla lailla on synnytyksen lähestymisestä kieliviä merkkejä. Oikeasti kaikki oireet voivat viitata synnytyksen lähestymiseen ja samalla mitkään merkit eivät suoranaisesti viittaa siihen. En edes lähde analysoimaan vanhan kansan viisauksia siitä, mitä suurentuneet sieraimet tai paisuneet huulet kertovat synnytyksen lähestymisestä. Jätän myös kuun kiertojen vaikutukset käymättä läpi, sillä näissä enemmän fyysisissäkin ”faktoissa” on aukkoja niin kuin myyräisellä perunapellolla.

Sitähän voi esimerkiksi kuvitella, että lääkärin tekemä arvio kohdunsuun ja synnytyskanavan tilanteesta kertoisi jotain. Ja paskat. Esikoisesta minulle määrättiin lepoa lääkärineuvolasta viikolle 38, sillä paikat olivat niin kypsät, ettei lapsi mitenkään voisi pysyä vatsassa täysiaikaiseksi. Vaan kuinkas sitten kävikään. 40 + 3 syntyi meidän potra neiti maailmaan. Tällä kertaa lääkärin arvioidessa paikkojani kypsiksi osasin ottaa asian löysin rantein ja sanoa itselleni, ettei se kerro yhtään mitään. Eli turha alkaa hötkyillä. Faktahan on se, että vaikka paikat vaikuttaisivat täysin raakileilta voi synnytys käynnistyä seuraavana päivänä ja toisin päin. Eli olipa vauvan pää miten alhaalla tahansa, se voi keikkua siellä vaikka miten pitkään. Huoh.

Mutta onhan meillä muita kuuluisia mittareita. Ihanaakin ihanamman nimen saanut synnytysjutskeli: limatulppa. Jos jollain on noin ällöttävä nimi, niin pakkohan sen on kertoa jostain lääketieteellisesti pitävästä faktasta. Vaan eipä kieli. Limatulppa on taas yksi keino saada raskaana olevat naiset toiveikkaaksi synnytyksen lähestymisestä. Ensin kun limatulpasta googlettelee voi saada oletuksen, että se kertoo raskauden olevan lopuillaan. Vaan kun asiaan perehtyy, huomaakin että limatulpan poistuminen ei oikestaan millään lailla ennakoi synnytystä, vaan synnytys voi olla 1-10 päivän päässä! Tai vielä pidemmälläkin. Eli limatulpan irtoamisesta tiedät, että sinulta irtosi limatulppa. Onneksi olkoon. Huoh.

No mutta entäs sitten se eräs toinen erite. Eikö eritteet aina kerro jotain jostain. Nenä kun vuotaa niin on flunssa tulossa ja silmä kun vuotaa niin siellä on ehkä roska. Niin eikös se ole ihan loogista, että kun suoli lähtee toimimaan tavallista vilkkaammin, niin se on sit synnytys lähellä jo. Näin keskustelupalstoilta voi päätellä ja kyllähän siinä on lääkäreidenkin mukaan perää. Tosin suolikin voi alkaa tyhjentyä sen 2 viikkoa ennen synnytystä tai sitten tunteja ennen. Että mene ja tiedä tästäkään nyt sitten mitään. Ja yhtä lailla suolen tyhjeneminen on taas yksi turhaa toivoa luova tapahtuma raskaana olevan naisparan epätoivoisessa odotuksessa. Suolihan voi alkaa tyhjentyä siksi, että synnytys lähestyy. Silti yhtä lailla se voi tyhjentyä turhan tujun tacosoosin takia. Huoh.

Sitten on ne erityyppiset kivut ja jomotukset, jotka ”ennakoivat” synnytystä. On selän jomotusta, jalkojen kivistystä ja jos jonkinlaisia supistustuntemuksia. Vaan minullapa on tässä ollut jo monta viikkoa kipeitä supistuksia ja jos jonkinlaisia poltteita ja jomotuksia. Silti vaan edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Eli taas kerran kivut saattavat enteillä synnytystä tai ne saattavat vain olla kiusaamassa sinua ja sinun hermojasi. Esikoisesta olin elämäni kunnossa ihan viimeisilleni asti ja olo kävi tukalaksi vasta sairaalassa. Eli en luota kyllä minkäänlaisiin kipuihinkaan tai niiden puuttumiseen. Huoh.

Entäs sitten ne kuuluisat siivousvimmat, vauvan rauhoittumiset tai riehumiset, näläntunne tai ruuan etominen, hirveä väsy tai hillitön energia ja kaikki muut tärkeät viestit siitä, että nyt se synnytys lähestyy. Huijausta yhtä lailla kaikki. Kaikki yhtä huuhaata ja yhtä päteviä. Ja sitten kun näitä pohdiskelee ja miettii ja puntaroi ja joku kehtaa siihen todeta, että vauva tulee kun on valmis, niin tekee mieli heittää kommentoijaa sillä kuuluisalla vesilinnulla. Mutta kun se piru vie on totta, että merkit ovat jokaisella yksilöllisiä ja vieläpä erilaisia joka raskaudessa. Eli voit vain olla möllöttää ja odottaa ja sitten tiedät synnytyksen olevan käynnissä, kun pusket sitä vauvaa maailmaan. Turhauttavaa kärsimättömälle. Niin turhauttavaa.

Ehdin jo miettiä, että olisipa eeppistä jos tätä kirjoittaessa menisi lapsivedet. Eivät menneet. Hahaa.

 

perhe raskaus-ja-synnytys

Äitiä vähän väsyttää

Meinasin tänään nukahtaa istualteni leikkiessäni lapsen kanssa. Helle ja loppuraskaus eivät ole hyvä yhdistelmä. Nukkumiseni on muutenkin onnetonta, sillä ramppaan vessassa niin usein ja kyljen kääntämiseenkin herään. Siihen kun lisää päälle vielä hiostavan tunnelman ja ihoon liimautuvat lakanat, ei kunnollisille yöunille jää juuri sijaa. Yhden yön valvoin myös jo kivuliaiden supistusten kanssa ja jopa siivosin (!) keskellä yötä, kun en saanut kivuiltani nukuttua. Näistä rikkonaisista öistä seuraa se, etten päivällä ole järin energinen. Minun onnekseni meidän lapsi herää yleensä 8 aikaa, joten ihan kohtuu myöhälle saan nukkua. Siltikin tuntuu, että olen ennen tytön päiväuniaikaa jo ihan valmis taas nukkumaan. Nukunkin nykyään tytön kanssa päiväunet. Meni kauan ennen kuin sain pakotettua itseni siihen, että minun on oikeasti levättävä päiväuniajalla. Sisäinen tehonaiseni olisi halunnut siivota, blogata ja touhailla kaikkea kivaa sillä kuuluisalla omalla ajalla (jota minulla ei kuuleman mukaan kohta enää ole kun kuopus syntyy, hahaa). Hampaita kiristellen nukun päiväunia tytön kanssa siitäkin huolimatta, että asunto on kuin pommin jäljiltä.

Se mikä minua tässä väsymyksessä harmittaa on se, että tuntuu kurjalta lasta kohtaan olla näin poikki. Haluaisin touhata hänen kanssaan niin kuin ennenkin. Nyt energiset leikit pihalla on korvattu pitkälti ”leikitään tässä sohvalla pikkuleluilla kun äiti makaa” -hetkillä. Kyllähä me ulkonakin käydään, mutta niiden reissujen jälkeen voisin rojahtaa suoraan sohvalle nukkumaan. Tulee tosi riittämätön olo, kun haluaisi jaksaa tehdä niin kuin ennen mutta ei kertakaikkiaan vaan pysty. Tietysti tämä on jo esikoiselle hyvää harjoittelua siitä, että hän ei ehkä tule saamaan samalla mitalla huomiota äidiltä kuin ennen. Kyllähän se vauvan syntymä verottaa esikoisen parrasvaloaikaa. Nyt olen enemmän kuin onnellinen siitä, että muutimme keväällä tänne tukijoukkojen lähelle. Lapsi saa viikottain leikkiä sielunsa kyllyydestä mumman ja paapan luona, eikä niistä leikkikerroista energiaa puutu. En tiedä, miten sitä jaksaisikaan ilman tukijoukkoja. Olen niin onnekas, että on apuja lähellä, kun oma sisäinen Duracell-pupu on katkolla. 

Naureskelin tänään miehelleni, että voi kun vauva jo syntyisi niin saisi uudet valitettavat vaivat tämän iänikuisen väsymyksen tilalle. Nyt valittaisin paljon mieluummin vaikka kipeytyneistä tisseistä tai istumista kestämättömästä ahterista. Vaan luulenpa, että kyllä minänkin vielä tätä mahaa ikävöin. On tää vauvamaha vaan jotain niin ainutkertaista.

perhe raskaus-ja-synnytys lapset