Virvon varvon lapsuusmuistoja

Muistatko kun silloin lapsena virvottiin? Taktikoitiin parhaat reitit ja toivottiin saavamme paljon Kindereitä. Metsästettiin hiki hatussa pajunkissoja pitkin ojanvarsia ja tuskastuttiin, kun ne parhaat olivat aina liian korkealla. Tehtailtiin uupumiseen asti virpavitsoja, sillä niitä piti olla järkyttävän paljon. Muutenhan ei voi saada järkyttävän paljon karkkia. Pyrittiin pitämään kanssavirpojien määrä miniminä, jotta palkka olisi joka talosta mahdollisimman suuri. Kaikkihan tietävät, että jos tulee kerralla iso lauma noitia oven taakse, niin saalis jää pieneksi. Valittiin vierailtavat talot tarkkaan, sillä tutuilta saa parhaimmat namut mutta esimerkiksi rivitalot minimoivat kävelemisen määrän. 

Tänään oli hyvinkin perinteinen virpomissää ja lapsuusmuistot tulvahtivat pintaan. Oli nostalgista valmistella omaa lasta meikäläisen vanhoihin virpomisvermeisiin. Samalla kun katsoin mieheni maalaavan meidän pikkunoidalle punaisia poskia, muistin, miten jännittävää oli odottaa minkälaiseksi omat kasvot muuttuvat kutkuttavan siveltimen alla. Maalasin tänään itsellenikin pupun viikset ja nenän, mutta taaperolla tuli itku silmään, kun äiti näytti niin oudolta. Tyydyin sitten pukemaan pupun korvat ilman meikkejä. Sitten kierrettiin ilahduttamassa muutamaa naapuria. Yhtä jännää se oli vieläkin! Vanhemmudessa on kyllä huippua, että pääsee kokemaan kaikki ne lapsuuden ilot uudelleen. Omat lapsuusmuistot tulvahtavat pintaan ja oman pienen noidan katseleminen saa mielen herkistymään.

Kierroksen jälkeen jaoimme koko perheen kesken saaliiksi saadut suklaamunat. Pääsiäismunien yllätykset olivat jälleen kerran huonoja, mutta se ei makoista hetkeä pilannut. Tänään tehtiin uudenlaisia muistoja, jotka kenties tulvahtavat kymmenien vuosienkin päästä vielä mieltä herkistämään.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *