The Guilt
Olen on/off-nainen pahinta laatua. Jos päätän tehdä jotain, haluan joko suorittaa 100 lasissa tai heittää koko homman läskiksi. (Hahaa, en voinut vastustaa kiusausta sanoa läskiksi. I’m so F**king hilarious :D) Olen puhunut tästä useamman kerran personal trainerini kanssa ja olemme yhtä mieltä siitä että minun pitäisi opetella olemaan itselleni hiukan armollisempi. En pysty aina suorittamaan kaikkea projektiini liittyvää 100 % tarkkuudella, ja minun pitäisi opetella hyväksymään asia.
Kuluva viikko on ollut haastava. Olin työmatkalla Tallinnassa 3 päivää ja kuten arvata saattaa, projektini suorittaminen ei sujunut toivotulla tavalla. Hotellin aamiaiselta löytyi ruokaohjeistukseni mukaisia vaihtoehtoja varsin mukavasti. Tarjolla oli vihanneksia, keitettyjä munia, tummaa leipää (jonka kuitupitoisuus tuskin oli ihan kohdallaan, mutta se oli kuitenkin tummaa) ja jopa kevytjuustoa. Puuroakin löytyi, mutta se oli valitettavasti neljän viljan puuroa. Olen puuronatsi ja mielestäni ainoa oikea puuro on kaurapuuro. Nieleskelin urheasti neljän viljan kammotusta ensimmäisenä aamuna, mutta toisena aamuna annoin itselleni armoa ja söin puuron sijaan jogurttia ja hedelmiä. Aamiaiset olivatkin sitten ne ainoat oikeasti hyvät suoritukseni koko reissulla.
Ensimmäisenä päivänä virolaiset kollegamme veivät meidät lounaalle American diner-tyyppiseen ravintolaan, jossa listan sopivin annos oli lohipasta, jossa oli lohta, valkoista pastaa ja kermaa, joka ei taatusti ollut kevyttä. Toisena päivänä söimme lounasta kiinalaisessa ravintolassa, jossa kollegammme halusivat tilata useamman annoksen jaettavaksi koko seurueelle. En halunnut heittäytyä hankalaksi, enkä olla epäkohtelias, joten söin vähän kaikkea, mitä pöytään kannettiin. Myös valkoista riisiä ja friteerattuja kanansiipiä. Kun kuulette hetken kuluttua illallissynneistäni, ymmärrätte mitä tarkoitan kun sanon että tässä vaiheessa olin jo hiukan luovuttanut sen suhteen että pystyn syömään oikein kertaakaan koko reissulla.
Säästin illallissyntini viimeiseksi. Ensimmäisenä iltana söimme kivassa ravintolassa, jonka kollegani oli löytänyt Tallinnan Top10 ravintolat- listalta. Ruoka oli hyvää ja varmaan ihan kohtuullisen terveellistäkin. Syntisen illallisesta teki viini. Kollegani halusi tilata pullon viiniä. Olen joutunut luopumaan perjantaisista viinin tissuttelu-hetkistäni, joten kiusaus oli liian suuri ja tilaisuus teki varkaan. Tilasimme siis pullon valkoviiniä ja joimme sen yhteen naiseen ja yhteen mieheen. Omatuntoni kolkutti (tai oikeastaan takoi päätäni suurilla nyrkeillään), mutta kun pullo tuotiin pöytään ja pääsin maistamaan viiniä, se oli yksinkertaisesti taivaallista. Toisena iltana söimme illallista virolaisten kollegoidemme kanssa ja ruoka oli jälleen varmaan suhteellisen terveellistä mutta koska olin jo edellisenä iltana sortunut viiniin, join toisena iltanakin lasillisen viiniä. Sentään vain lasillisen. Illallissyntini kruunasi molempina iltoina vielä pienet yömyssyt.
En ole tyytyväinen työmatkasuoritukseeni millään tasolla. Epäonnistuin sekä syömisen että juomisen suhteen pahemman kerran. Minua harmittaa oma selkärangattomuuteeni, mutta tehty mikä tehty. Koitan olla itselleni armollinen. Projektini on pitkä ja tie tulee olemaan kivinen, eikä repsahduksilta voi kai täysin välttyä. Pakotin itseni heti kotiin palattuani takaisin ruotuun ja ensi viikolla vedän taas täysillä. Tuliaisiksi toin itselleni personal trainerini kelpuuttamia herkkuja. (Ja yhden rutikuivan pullon kuoharia. I know. Epic fail.)
