Queen of the hill

Kiipesin tänään mäelle. Kahdesti. Vauhdilla. 

Olemme muutaman kerran puhuneet personal trainerini kanssa mäkitreenistä. Olen suhtautunut aiheeseen ehkä hiukan skeptisesti, koska olen epäillyt ettei kuntoni vielä kestä kovin rankkaa kiipeilyä. Tänään pt:ni teki yllätyshyökkäyksen ja ehdotti tavatessamme että lenkkeilisimme lähistöllä olevalle mäelle kokeilemaan kiipeämistä. Mitäpä siinä sitten. Vaikka suhtautumiseni aihetta kohtaan oli epäileväinen, olin samaan aikaan utelias. 

Lenkkeilimme siis mäelle. Katselin mäkeä huvittuneena. Hah, tuonnekko minä muka kohta kiipeäisin? Ja vielä vauhdilla? Jep, jep. Minäköhän vuonna? 

Olen syntyjäni pohojalaanen. (Ja ylypiä siitä.) Olen siis imenyt itseeni yliannostuksen jääräpäisyyttä jo äidinmaidosta. Huvituksestani ja epäilyksistäni huolimatta iskin siis sauvani mäkeen ja lähdimme pt:ni kanssa rinnakkain spurttaamaan ylös mäkeä. Noin 2/3 matkasta meni yllättävän helposti. Viimeinen kolmannes meni puhtaasti jääräpäisyydellä. Päästyämme huipulle, olin hiestä märkä ja läähätykseni kuului suunnilleen parin kilometrin päähän. Pt:llani tuskin oli edes lämmin. Kova mimmi. Edelleen.

Hengitykseni tasaannuttua hiukan, jarruttelimme alas. Otin muutaman kuvan mäestä todistusaineistoksi elämäni ensimmäisestä mäkitreenistä. Pt:ni tarjoutui ottamaan kuvia minusta mäessä, joten eipä siinä sitten muu auttanut, kuin vetää lippa silmille ja spurtata uuteen nousuun. (Mitäpä en tekisi sankaritekojeni todistusaineiston eteen :D) Noin puolessa välissä mäkeä pt:ni juoksi ohitseni huikaten, että kiipeän sellaista vauhtia, että hän saa tosissaan juosta päästäkseen edelleni ottamaan kuvia muustakin kuin selästäni. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että minulla oli reipas etumatka lähtöviivalla, mutta silti: Jes! Jes! Ja vielä kerran Jes!

Kiipesin siis mäelle tänään. Kahdesti. Tänään olen kukkulan kuningatar.

Tiedoksi vielä niille, joita asia mahdollisesti mietityttää. Saldoni tällä hetkellä on n. -14 kiloa.