Lily

Lastentarhaaja

Lastentarhaaja
lastentarhaaja

Minä myös, harmi että sinäkin myös.

Me too, tietenkin me too. Jokainen nainen on kokenut vääriä katseita, sanoja ja vitseiksi verhoiltua alistamista. Olen todistanut kuinka nuorta, isorintaista tyttöä juoksutettiin hevosen kanssa eläinlääkärintarkastuksessa edestakaisin, jotta miehet saivat naureskella pomppiville rinnoille. Olen kohdannut huorittelua, kun en ollut kyseisestä ihmisestä kiinnostunut baarissa. Olen joutunut yöpymään tilassa, jossa aikuinen mies kuiskaili tulevansa viereeni yöllä, kun häntä pelottaa. Minut on työnnetty viereiseen huoneeseen ja yritetty suudella väkisin. Muksuna tallinomistajan miehen piti valvoa saunatilamme edessä, ettei alueella hengailevat nuoret miehet tule häiritsemään meitä. Tietenkin, tällaista se on.

Silti ja varmaan siksi tämä #metoo-kampanja ärsytti heti alusta lähtien. Ärsytti, että taas uhrit joutuvat hoitamaan homman kotiin. Ärsytti etukäteen tuleva miesten uhriutuminen ja “eikö saa enää edes katsoa”-kommentit. Ärsytti, että minun piti ihan miettiä, että onko minua edes ahdisteltu. Niin normaalilta nuo edellä mainitsemani asiat tuntuvat. Ärsytti, että on vuosi 2017 ja vieläkin pitää selittää. Tälläkin hetkellä ärsyttää, että minä tässä kirjoitan ja miesten rintamalla kuuluu vain heinäsirkkojen siritystä. Poikkeuksena oli Kirkko ja kaupunki-lehdessä julkaistu todella yllättävä kirjoitus. Tässä on miehen ääni hyvin vahvana: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suonpaa-se-olin-mina-itwasme.

Miten tämä liittyy sitten päiväkotiin ja varhaiskasvatukseen? Niin pahalta kuin se tuntuukin sanoa, siellä me nyt kasvatetaan tulevia mahdollisia ahdistelijoita. Jonkun lapsia ne nykyisetkin ahdistelijat ovat. Polku yhteiskuntaan alkaa päiväkodista ja meillä on suuri rooli tunnetaitojen opettamisessa. Lapsilta pitäisi kysyä joka päivä miltä heistä tuntuu. Miltä tuntui tulla kiireessä aamulla päiväkotiin? Miltä tuntui, kun välipalaomenat loppuivat, etkä saanut toista? Miltä tuntui pyytää apua kenkien kanssa? Miltä tuntui, kun kaveri ei halunnutkaan leikkiä ehdottamaasi leikkiä? Omien tunteiden sanoittaminen on ehdottoman tärkeää. Ilman sitä ei toisen ihmisen tunteiden tunnistamisesta tule yhtään mitään. Tietoisuus omista tunteista ennustaa hyviä sosiaalisia taitoja, sosiaalista pätevyyttä ja kavereiden hyväksyntää. Mitä muuta ihminen toivoo, kuin tulevansa hyväksytyksi? Kavereiden saaminen ja ryhmään kuuluminen on vaikeaa, jos ei tunnista toisen tunteita, eikä ymmärrä rajoja. Lapsi saattaa tulla yrityksistä huolimatta torjutuksi ja ilman aikuisen apua, siitä saattaa tulla haitallinen kierre.

Tunnetaitoja oppii myös havainnoimalla. Lapset seuraavat aikuisten toimia herkeämättä. Miten äiti puhuu isälle? Miten isä vastaa? Muistan omasta nuoruudestani tilanteen, joka vaivasi minua. Olin ystäväni kotitalon pihalla ja naapuriperhe tuli käymään. Perheen pieni poika kiukutteli, eikä suostunut kuuntelemaan äitiään. Isä kommentoi vieressä, että “hyvä, ei äitiä kannatakaan kuunnella”. Muistan hämmennykseni, miten joku voi sanoa noin? Pojalle välitettiin siinä aikamoinen viesti, ei äitiä kannata kuunnella. Kannattaako naisia ylipäätään kuunnella? Tiesin tämän perheen ja sen, ettei tuo lause ollut varmasti ainoa sellainen.

Aina ei tarvitse olla edes pahaa tahtoa ja mokaa silti. Lasten yli puhutaan ihan joka päivä. Ihan kuin he eivät olisi samassa tilassa tai eivät ymmärtäisi. Saati sitten ihan oikeat kommunikaatiohäiriöt perheissä. Tuhahdellaan, nälvitään, vähätellään, luodaan merkitseviä katseita ja ollaan mykkäkoulussa. Lapsi oppii nopeasti valtasuhteet ja perheen tavat toimia.

Sama homma tietenkin päiväkodissa. On vaikea opetella tunnetaitoja jos henkilökunta toimii miten sattuu. Huonoin kasvatukseen liittyvä lause, jonka olen kuullut on “älä tee niinkuin minä teen, vaan tee niinkuin sanon”. Kaikki tietävät lasten oppivan esimerkin kautta. Jokaisen lasten kanssa työskentelevän pitäisi miettiä rooliaan ihmisenä, tunteiden sanoittajana ja esimerkkinä. Annanko lapsille työkaluja omien ja muiden tunteiden kohtaamiseen? Ymmärtävätkö he omat ja toisen ihmisen rajat?

Toiminko itse niin, ettei ryhmäni lasten tarvitsisi kirjoittaa #metoo heidän aikansa Facebookiin?

Perhe Hyvä olo Vanhemmuus Työ
lastentarhaaja

Teidän asiat kuuluu meille, mutta missä määrin?

Päiväkodin elämässä oppii tuntemaan lasten perheet todella hyvin. Kuulemme lasten kautta viikonlopun tapahtumat, tapaamme vanhemmat päivittäin parikin kertaa ja tiedämme heidän lomasuunnitelmansa. Tiedämme suurimman osan ammatit, joidenkin harrastukset, kesämökkien sijainnit ja perheen isovanhempien nimet. Kuulemme reissuista muumimaailmaan, sirkukseen ja Ikeaan. Tiedämme siis teidän uuden sohvan värin. Ja sen, että isi olisi halunnut mustan, mutta äiti päätti toisin. Lihapullat olivat hyviä.

Ihmiset harvemmin puhuvat niistä ikävistä asiosta. Me kuitenkin kuulemme myös ne. Useimmiten arvaamme, mitä perheessä on käynnissä. Olin todella kiitollinen yhdelle äidille, joka kertoi heidän infernaalisesta riidastaan, jonka lapsi oli kuullut. Riidassa sinänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta lapsi puhui siitä pitkään. Ei ole oikein huutaa ja raivota lapsen kuullen, mutta joskus niin käy. Meidän työ helpottui huomattavasti, kun tiesimme mistä on kyse. Silloin aamupiirissä voitiin keskustella riidoista, pahasta mielestä ja anteeksi pyytämisestä.

Lasten suvuissa tapahtuvat kuolemat vaikuttavat meidän elämäämme. Lasta askarruttaa moni asia ennen hautajaisia, ihan vaatteista lähtien. Miksi pukeudutaan mustaan? Onko muiden mummoja kuollut? Koska mummo tulee takaisin? Aamupiirissä eräälle eskarilaiselle koko kuoleman käsitys tuli uutena asiana, sitä oli jännä alkaa avaamaan siinä aamutuimaan. Me saatamme kuulla työstressistä. Lapsen maailmassa se tarkoittaa sitä, että äiti/isi oli koneella koko illan ja tiuski.

Monet asiat siis ihan kuuluvat meille. Meidän on hyvä tietää perheiden arjesta, siitä saa hyviä työkaluja arkeen ja ideoita tekemiseen. Moni asia kuuluu meille myös siksi, että voisimme auttaa lasta. Kun tiedämme isomman sisaruksen aggressiivisuudesta, pystymme tukemaan pienempää asian käsittelyssä. Meidän tulee saada tietää, vaikka se tekisi kipeää. Avioerosta me kuulemme aivan varmasti, ei sitä kannata yrittää piilotella. Kuulimme myös siitä, kuinka toinen vanhemmista muuttikin takaisin. On hyvä kuulla perheen isän olleen erityisen herkkä lapsi, se saattaa selittää perheen pojan herkkyyden. On mukava tietää, että perheessä pystytään samaistumaan lapsen oloon.

Mikä sitten ei kuulu meille?

Raha-asiat, kun puhutaan ihan numeroista. Meille riittää tieto, että onko tilanne hyvä vai huono. Jos se on hyvä, niin hyvä teille. Jos se on huono, niin meillä nousee tuntosarvet pystyyn. Voidaanko perheessä hyvin? Viekö stressi kaiken energian?

Meille ei kuulu mitä vanhemmat tekee sillä välin, kun lapsi on hoidossa. Olen kuullut hämmästelyä, kun äiti onkin tullut hakemaan lapsen suoraan omalta lenkiltään. Että kehtaakin pitää lastaan täällä, kun on itse lenkillä. Tiätkö ei kuulu sulle, oot täällä silti viiteen.

Olen kuullut ihmettelyä, että miten jonkun isä voi ensin tuoda lapsensa hoitoon ja sitten mennä lähikahvilaan. Voin tässä paljastaa tämmöisen nykyajan jutun, kuin etätyö. Se isä tuskin siellä luki Ilta-Pulua, vaikka sekään ei olisi kuulunut meille. Kaikki työ ei ole suorittavaa työtä, vaikka me sellaista teemmekin. Vanhempien kauppareissujen ajankohdat eivät myöskään ole meidän asia. Lupaan, että lapsella on hiton paljon mukavampaa istua siellä lammikossa, kuin olla niissä kuriksissa Prismassa hikoilemassa. Vaikka vanhempi makaisi sohvalla sen 7h mitä lapsi on hoidossa, ei kuulu meille. Kyseisen lapsen kuuluukin olla hoidossa, sillä vanhemmalla ei selkeästi ole kaikki hyvin.

Jos joku on parempi vanhempi käytyään lenkillä, hoidettuaan ostokset tai juotuaan kupin kahvia (vaikka duunia se raukka siellä tekee), niin sehän on hyvä meille. Meidän työ helpottuu kummasti, kun lapsilla on tulossa mukava ilta rentojen vanhempien kanssa.

Olen kuullut sanonnan: Happy wife, happy life. Mites sen kääntäisi päiväkotielämään? Iloinen vanhempi, kaikille parempi?

Perhe Mieli Vanhemmuus Raha