Lily

Lastentarhaaja

Lastentarhaaja
lastentarhaaja

Työssä jaksamisesta

JULKAISTU ALUNPERIN 29.5.2016 BLOGGERISSA

Minulla oli pari viikkoa sitten kehityskeskustelu. Se kesti 3h. Olen saanut johtajaksi hyvin monisanaisen ja asioita kuvailevan ihmisen, jonka kanssa voisi jutella maailmasta koko illan, joten 3h oli minusta ihan ok suoritus. Puhuimme myös työntekijöiden väsymyksestä. Samasta puhui entinen päiväkodin johtaja hesarissa jokin aika sitten (http://www.hs.fi/ura/a1463105280741). Mikä on kun ihmiset ei jaksa näin luovassa ja iloisessa työssä? Listasin asioita jotka vaikuttavat minun työpaikallani ihmisten jaksamiseen:  1. Säännöt. Nämä ovat siis ihan itse keksittyjä ja täysin sombrerosta heitettyjä juttuja, joista työntekijät pitävät henkeen ja vereen kiinni. Kahvia on aina keitetty vain pannu, ja jos joku jää ilman niin buhuu. Toista pannua ei voi keittää, ei vaan koska ei. Kahvi on ilmeisesti kautta vuosikymmenten ollut päiväkotien suurin riidan aihe. Olen ehkä ennenkin kirjoittanut täällä, että olisin voinut tuoda tuplamäärän purua jos sitä kahvia voidaan vaan keittää tarpeeksi. Tämä ratkaisu ei käynyt. Toki on myös niitä ns. oikeita sääntöjä. Kuten ettei kaupungin koneelle saisi ladata mitään, esimerkiksi lapsille suunnattua nerokasta ja pedagogista peliä nimeltä Ekapeli. Meidän koneille se kuitenkin ladattiin erityisopettajan toimesta. Hirveä poru siitä tuli, että nyt se kuormittaa kaupungin verkkoa siellä. Harmi kaupungille, hommatkaa paremmat pelit ja vehkeet niin ei kuormita. Säännöt on tehty rikottaviksi, eihän mikään muutu ikinä, jos niitä ei rikota. On helpompi pyytää anteeksi, kuin pyytää lupa.  2. Työvuoroihin sidotut tehtävät. Tämä on jotakin niin uskomatonta, että jos työskentelet missään modernissa työyhteisössä niin pistä turvavyö kiinni. Iltavuorolainen ei ulkoile aamupäivällä lasten kanssa ja tulee iltapäivällä ulos vasta, kun edeltävä vuoro on lähdössä kotiin. Vaikka olisi kymmenen saikkua ja koko päiväkodin toiminta olisi kiinni tästä yhdestä iltavuorolaisesta niin hän ei mene minuuttiakaan aikaisemmin ulos. Syy on: ei, koska ei. Mikään järkipuhe ei auta selvittämään tätä tilannetta. Ulos menemättömyyttä perustellaan jopa terveydentilalla. Tätä ulkoilua estävää terveydentilaa ei kuitenkaan ole havaittavissa esimerkiksi retkillä, vaikka oltaisiin ulkona 6h. Vaikka toisella olis 21 leopsia kirjoittamatta ja hänen pitäisi saada niitä tehtyä, niin tätä ei päästetä sisälle niitä kirjoittamaan, koska kyseinen iltavuorolainen tulee ulos vasta klo 15.40. Näin vaikka taivas putoaisi. Joskus olen miettinyt palohälyttimen laukaisua, tulisiko iltavuorolaiset silloin ulos aiemmin?  3. Huono fyysinen kunto. Meidän työ on hyvin fyysistä, sitä ei jaksa jos ei pidä itsestä huolta. Ongelmia ulkoistetaan kaupungille, käytetään työterveyttä joka vaivaan ja vedetään särkylääkkeitä. Niskavaivoihin voisi kokeilla jumppaa tai uimista, mutta siihen tarvitaan työterveyden kautta saatuja fysioterapiatunteja. Näillä tunneilla käydään työaikana, tottakai. Yskä johtuu aina poikkeuksetta työpaikan huonosta sisäilmasta, ei esimerkiksi flunssasta. En väheksy kenenkään todellisia terveysongelmia. Yritän vain sanoa, että moni vaiva vältettäisiin päivittäisellä keppijumpalla.  4. Maailmanviha. Inhotaan uusia työntekijöitä, koska he tuovat ärsyttäviä, uusia ajatuksia ja vaivaavat arkea. Yritetään parhaan mukaan pimittää kaikki mahdollinen tieto ja äärimmäisessä hädässä myös materiaalit, ettei tulisi uudelle työntekijälle mitään niistä mieleen. Inhotaan myös miestään, koiraa ja kaupan tätiä. Inhotaan sadetta ja aurinkoa. Inhottiin sitä Markettaakin, joka oli eskarissa vuonna -96 töissä, mutta osasi se työnsä paremmin, kuin nämä uudet ääliöt.  5. Tietämättömyys. Olen tottunut edellisessä elämässäni, että mikäli on itse pois kokouksesta, on omalla vastuulla hankkia tuo tieto jostakin. Päiväkotimaailmassa tämä sääntö on toisinpäin. Mikäli poissa olleelle työntekijälle ei kerrota kaikkea sanasta sanaan heti, kun hän astuu kynnyksen yli klo 6.15 aamulla, hän ei voi tehdä yksinkertaisesti mitään. Hän ei voi osallistua suunniteltuun toimintaan tai lukea itse kalenterista päivästä. Hän ei voi kysyä keneltäkään mistään, mutta sen sijaan hän voi suurieleisesti tehdä selväksi, kuinka hänet on jätetty ulos tiedon lähteeltä. Koska vahinko on jo tapahtunut, hän ei voi edelleenkään toimia, vaikka joku kertoisikin kokouksen sisällöstä. Edes pöytäkirja ei auta tähän asiaan, koska siihen pitää varata kalenterista lukuaika. Varsinkaan niissä tapauksissa pöytäkirja ei auta, jos ei suostu käyttämään tietokonetta. Mikäli nuorempi sukupolvi ei ole hoksannut printata pöytäkirjaa ulos, niin tieto on täysin saavuttamattomissa.  6. Tyhjän puhuminen. Kokouksissa myötäillään tai ei sanota mitään. Päätösten ja kokouksen päättämisen jälkeen jo käytävällä mutistaan typeristä päätöksistä. Asiasta kysyttäessä taas myötäillään ja nyökytellään, sitten mennään pukuhuoneeseen mutisemaan. Tulee välillä ihan mielipuolinen olo, kun ei ota millään selvää, mitä mieltä ihmiset oikeasti on.  7. Valvonnan puute. Työn laatua on äärimmäisen hankala valvoa. Johtajan työkalut jokaisen työntekijän valvomiseen on lähes olemattomat. Käytännössä ihmiset voivat tehdä mitä heitä huvittaa. Ei ole varsinaisesta mitään vaatimuksia tai deadlineja. Kulttuuriin kuuluu olla sanomatta mitään kenenkään työstä, mikäli joku erehtyy sanomaan niin loukkaannutaan. Itsekritiikki on olematonta ja kaikki ymmärretään täysin kirjaimellisesti. Meillä kävi joku tohtoriopiskelija kertomassa hyväksi havaitusta keinosta tietyssä ongelmatilanteessa lapsen kanssa. Minä tulkitsin ohjeen kivaksi neuvoksi ja mahdolliseksi avuksi tulevaisuudessa, jota ehkä voin käyttää. Seuraavana päivänä työpaikallani muutama työntekijä oli saanut aiheesta kriisin, koska he kokivat, että heidän työtään kritisoitiin ja annettu neuvo oli heidän mielestään väärä. He kuitenkin aikoivat käyttää tätä neuvoa kiveen kirjoitettuna ohjeena, vaikka se ei heidän mielestään tulisi missään tilanteessa toimimaan. Mutta kun kerran käskettiin ihan tohtorin toimesta. Ärsyttävän pelletohtorin toimesta, mutta tohtorin kuitenkin.   8. Helsingin palveluskeskus, eli entinen Palmia. Tästä olen muiden kanssa edelleen samaa mieltä, se todella pilaa kaikkien elämän.

Työ ja raha Työ
lastentarhaaja

Wazzup, Palmia?

JULKAISTU ALUNPERIN 28.3.2016 BLOGGERISSA

Olen laitosruokien kannattaja. Koko peruskouluni ajan olen saanut mielestäni hyvää ruokaa. En ikinä ymmärtänyt ruuasta valittamista, minusta suurin osa tarjottavista oli oikein mallikelpoisia. 

Olen ylpeänä selittänyt ulkomailla meidän ilmaisista kouluaterioista. Yliopistolla ollessani nautin opiskelijaruokaloiden ruuista ja naureskelin 2,60e hinnalle. Löysin lähes aina syötävää ja huonompina päivinä syy oli omassa nirsoudessani. Oli ihanaa, ettei tarvinnut miettiä aamulla tulevaa lounasta, vaan se tarjoiltiin eteeni käytännössä ilmaiseksi. Siirryttyäni päiväkotimaailmaan ensimmäisessä työpaikassani hyvät tarjoilut jatkuivat. Luonnollisesti annokset oli tehty lasten makuun, mutta pääpiirteittäin ruoka oli taas edustavaa ja sitä oli tarpeeksi. Kalapäivänä saimme oikeaa kalaa, lihapäivänä ihan oikeaa lihaa ja kasvispäivänä todella maukasta kasvisruokaa. Salaatit olivat värikkäitä ja upposivat myös lapsille. 

Elämä oli lounasaikoihin ihanaa, kunnes vaihdoin työpaikkaa. Minä ja Palmia tapasimme.

Ensimmäinen haaste on se yksinkertaisin, eli määrä. Voisi kuvitella, että määrän laskeminen olisi helppoa. Näin ei kuitenkaan ole, lähes päivittäin ruoka loppuu kesken. Keittiöstä sitä ei aina saa, vaan meidän täytyy kiertää lasten kanssa ryhmästä ryhmään etsimässä ruokaa. Se on puhtaasti epäreilua nälkäistä lasta kohtaan. Asiasta sanottuamme, saimme vinkiksi antaa lapsille pienempiä annoksia. Hermostuin tästä vinkistä niin, että olen ylpeä itsehillinnästäni siinä hetkessä. Toinen haaste on kasvisruoka. Välillä sitä ei tule. Siinä sitten selität puolelle ryhmästä, miksi toiset saavat vetää lihapulliaan ja he joutuvat odottamaan. Kerran keittiö ei meinannut edes tehdä kasvisruokaa. Korotin jo ääntäni ja meuhkasin, että mitä minä teen? Tilaan pitsan? Lopuksi lapset saivat kesäkeittoa muistuttavan litkun raaoilla vihanneksilla. 

Raaoista vihanneksista pääsemme sitten laatuun. On täysin käsittämätöntä, että makaronilaatikko voi olla laatikollinen pelkkää makaronia. Nämä asiat ovat keittiöhenkilökunnasta riippumattomia, heille on annettu sallitut määrät käytettäväksi. Heidän tunteensa silti mietityttää, laskevatko he itse osan tarjoilluista annoksista oikeasti ruuaksi? Tutustuuko lapsi erilaisiin makuihin syömällä lähes päivittäin aamupalalla lanttua ja lounaalla lantturaastetta? Olen valmis poistamaan lanttu-sanan suomen kielestä. 

Viimeinen asia on ihan vain osaamattomuus ja välinpitämättömyys. Kun olemme todenneet määrän riittämättömäksi ja metsästäneet ruokaa ympäri taloa ja pääsemme vihdoin pöytään niin huomaamme, ettei haarukoita ole kuin puolelle lapsista. Hakiessamme lisää saamme vastaukseksi toteamuksen, että ne ovat pesussa. Saamme päivittäin myös juoda täysin likaisista laseista ja lapset luulevat jo, että karheat lautaset on ihan normaali asia.  Kaiken tämän jälkeen siinä kun sitten syöt kylmää hernekeittoa ja osittain vielä jäässä olevaa leipää, tunnet todella eläväsi. 

Eräänä päivänä meille oli luvassa kasvissosekeittoa ja mustikkapiirakkaa. Lapset söivät keittonsa nopeasti ja siirtyivät piirakkaan. Ryhmässä oli hiljaista, kunnes eräs totesi piirakan maistuvan pahalta. Sanoimme siinä vakavina, että ruokahan ei ole koskaan pahaa, vaan tämä ei nyt ollut sinun makuusi. Sitten oli ryhmämme aikuisen vuoro maistaa. Oli käynyt semmonen hauska källi, että sokerin tilalle olikin päässyt suolaa. Klassinen tilanne, että hups vaan, valkoista kamaahan ne molemmat on. Asiasta sanoessamme saimme vastaukseksi naurua ja olankohauttelua, hassu juttuhan se oli. Virheitä sattuu ihan kaikille, mutta että suolaa sokerin tilalle. Palmia, pliis. 

Meille ei aina tarjoilla kaikkea mitä listassa lukee. Tuorepala jää laittamatta esille, koska ”usein lapset jättää ne syömättä”. Jos se tuote on silti tilattu, niin onko sen järkevämpää antaa homehtua jääkaappiin vai tarjoilla syötäväksi? Vai onko tuotetta edes tilattu? 

Eräänä aamuna saimme aamupuuroksi vettä. Kaivelin astiaa ja raa’at suurimot lähtivät leijumaan. Kävin kysymässä asiasta ja minulle kerrottiin, että heidän on pakko nykyään tilata vaaleiden sijaan tummia mannasuurimoita. Työntekijöiden työaika kuitenkin harmillisesti alkaa niin myöhään, etteivät he ehdi keittämään näitä tummia suurimoita tarpeeksi kauan. Joten he päätyivät sitten tarjoilemaan kuumaa vettä raaoilla suurimoilla. Kun syytin tuotosta vedeksi, he kaatoivat pitelemääni astiaan lisää niitä raakoja suurimoita. En keksinyt enää mitään sanottavaa, käännyin ja lähdin pois. Siitä päivästä lähtien meillä ei ole enää tarvinnut edes maistaa ruokaa. En voi mitenkään vaatia sitä lapsilta, kun en tiedä mikä yllätys siellä odottaa seuraavaksi. Ja kuka tarjoilee päiväkotiryhmälle keitetyt perunat ja makaronit edelleen siinä kiehuvassa vedessä lilluen?

Palmian sivuilla hehkutetaan vuoden 2014 tulosta parhaaksi tulokseksi heidän kaksitoistavuotisen historiansa aikana. Liikelaitoksen tilikauden ylijäämäksi vuodelta 2014 muodostui noin 8,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 tilikauden ylijäämä oli noin 3, 7 miljoonaa euroa. Oli tulos mikä tahansa, selvää on että tuottoa on tarkoitus luonnollisesti siis saada. 

Ymmärrän, ettei laitosruokailun tarkoituksena ole tarjoilla älyttömiä elämyksiä, vaan tarjota kaikille Suomessa asuville systeemissä lipuville lapsille ja nuorille ruokaa. Voisi silti kuvitella, että tuolla ylijäämällä saisi jotakin muutakin juuresta kuin lanttua. Hankintalistalle voisi laittaa myös dymon, jolla tehdä tarrat: SUOLA ja SOKERI.

Perhe Lapset Työ Uutiset ja yhteiskunta