Uusi kausi, uudet vaatteet

JULKAISTU ALUNPERIN 13.8.2016 BLOGGERISSA

Ja näin lähti uusi kausi aluilleen. Omassa elämässä alkaa samalla vähän erilainen aikakausi, koska jään äitiyslomalle kuukauden päästä. Minulle saatiin sijainen eskariin ja siirryin pienempien ryhmään. Pakko sanoa, että 3-4-vuotiaat ovat kyllä hauskinta porukkaa. Niiden jutuista voisi kirjoittaa kirjan tai osan heistä palkata kohta kuvattavaan Konttori-sarjaan. Työskentely pienempien ryhmässä on hyvin erilaista kuin eskarissa. 6-vuotiaalta voi jo odottaa ja vaatia tiettyjä asioita, jonkun verran pitää pystyä odottamaan ja omista vaatteista pitää jollain tasolla huolehtia. 3-vuotiaalta voi puolestaan odottaa ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä, siinä saa toimia oman elämänsä Martti Ahtisaarena työvuoron alusta loppuun. 

Uusi kausi on siis käynnistetty, vaikka siirrynkin kohta pyörittämään kotona yhden hengen päiväkotia. Lapsia on tippunut paikalle hyvin rauhallista tahtia, alku on ollut kuin Kaurismäen elokuvasta. Ilmeisesti osa vanhemmista pystyy pitämään lomia vielä elokuussa, koska isoimmillaan meidän ryhmässä on ollut paikalla vasta kahdeksan lasta. 

Olemme muistutelleet vanhempia hiljalleen päiväkodin arjesta: kuinka olisi kiva jos he ilmoittaisivat jos lapsi on kipeä, kertoneet päivärytmin ja näyttäneet mistä löytyy tekstiilitussi lapsen vaatteiden nimeämiseen. Niin, ne vaatteet. Mitä laittaa lapselle päiväkotiin päälle? Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että jotain millä ei ole niin suurta merkitystä ja mikä on mahdollisesti käynyt kirpparin kautta. Mutta jos tosissaan ollaan niin tottakai jokainen pukee lapsensa miten haluaa ja oman rahatilanteensa mukaan. Kunhan sillä ei ole väliä, että ne ovat maalissa päivän päätteeksi. Minä en muistuttele lapsia vaatteiden varomisesta, muuta kuin mitä nyt kuuluu ihan normaaleihin käytöstapoihin esimerkiksi ruokapöydässä. Kun tehdään taidetta, niin vaatteet ovat täysin toissijaisia. Meidän pihalle muodostuu myös älyttömän herkullisia lätäköitä, joita pystyy yhdistämään puroilla. Voiko olla mitään hauskempaa? Lopputulos on aina täysin litimärät ja kuraiset lapset. Ai miksi emme laita kuriksia? Koska ulkona on +15C ja muksut muuttuvat uppopaistetuiksi hyvin nopeasti niissä lämpötiloissa. Sitä voi itse kokeilla joskus, kääriydy elmukelmuun ja mene jumppatunnille. Lasten märät vaatteet menevät leikkien jälkeen kuivauskaappiin ja sitten niistä karistellaan hiekat pois ennen seuraavaa ulkoilua. 

Yksi ilmiö mitä vieroksun ovat lasten pillifarkut päiväkodissa. Osalla lapsista ne ovat niin kireät, että niistä jää painaumia. Koita siinä opettaa lapselle omatoimisuutta, kun housut ovat täysin mahdottomat saada pois jalasta. Me liikumme, heilumme, möyrimme, konttaamme päivät pitkät. Omat pillifarkut ovat tiukasti viikonloppukäytössä, ei tulisi mieleenkään laittaa niitä töihin. Onko sillä oikeasti väliä, jos se lapsi vetäisi verkkarit aamulla jalkaan? Kuperkeikka on hemmetisti helpompaa tehdä verkkareissa, kuin pillifarkuissa. Toinen juttu on tilanteeseen epäsopivat kengät. Oletteko joskus kokeilleet kiivetä liukasta kalliota ballerinoissa? Meidän 3-vuotias tyttö tekee niin joka päivä, eikä ole todellakaan helpon näköistä.

Minun alueeni suurin ongelma ei ole kalliit vaatteet, joita pitäisi suojella. Meillä ongelma on liian pienet ja säähän nähden epäsopivat vaatteet. Kirppareilla myydään todella hyviä vaatteita, mutta niiden koluaminen vie enemmän aikaa kuin kaupan hyllystä talvipuvun hakeminen. Minun on helppo tehdä kirpparilla käynnistä kiva hetki, siemailla jossain lähikuppilassa hyvää cappuccinoa samalla lähetellen kuvia uusista löydöistä kavereille ja jatkaa siitä sitten matkaa. Kolmen lapsen yksinhuoltajaäidille tai -isälle kirpparireissu ei ole varmasti samanlainen mukava sunnuntaihetki, kun pitäisi löytää muksuille oikean kokoiset setit huomiseksi.  Facebook-ryhmissä myydään myös hyvää tavaraa käytännössä kolikoilla, mutta miten otat yhteyttä ilman mitään yhteistä kieltä? Miten edes löydät kyseisen alueen oman kirppariryhmän? Toki päiväkodilla on varavaatevarasto, että ei kukaan jää ilman vaatteita. Usein vaatteet jäävät sille tielle, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kun menevät selkeästi käyttöön. Osa vanhemmista haluaa lahjoittaa pieneksi jääneitä vaatteita jollekin tietylle perheelle. Vaatteiden välittäminen vaatii hienotunteisuutta ja ne siirretään uuden perheen käyttöön hyvin ohimennen. Kaikille tulee hyvä mieli ja vaatteet jatkavat käyttötarkoitustaan. 

Seuraavan kerran kun haluat päästä eroon erityisesti ulkovaatteista, niin ehdotan yhteyden ottamista eri alueiden päiväkoteihin. Lupaan niiden tulevan käyttöön ja vaikka pientä lasta ei kiinnosta pätkääkään hieno haalari, niin lumiukon tekeminen se päällä on huomattavasti mukavampaa, kun lunta ei mene liian lyhyistä punteista sisään.

Perhe Lasten tyyli Vanhemmuus Työ

Kesäinen helvetti

JULKAISTU ALUNPERIN 4.7.2016 BLOGGERISSA

Meidän päiväkodille osui tänä vuonna kesäpäivystys. Kesäpäivystys tarkoittaa koko alueen päivähoitopalvelun keskittämistä yhteen päiväkotiin. Konkarit alkoivat valkkailemaan kesälomiansa tämän tiedon pohjalta. Huhti-toukokuun vaihteessa minulle alettiin kertoa kauhutarinoita viime vuodesta. Talon kokouksissa puhuttiin siitä, kuinka paikan varanneista lapsista lasketaan 40% automaattisesti pois ja työntekijöiden määrä mitoitetaan tämän luvun mukaan. Tässä vaiheessa ymmärsin tämän ihan hyvin. Lomakyselyt kysytään päiväkodeissa silloin, kun lunta on vielä maassa, eikä vanhemmilla ole mitään hajua kesälomista. Kaikki ilmoittavat luonnollisesti tarvitsevansa hoitopaikan lapselleen koko kesäksi.

Kesän lähestyessä tarinat viime vuosista kiihtyivät ja mietin, että mihinköhän olen sitoutunut. Uutena työntekijänä ei ole kauheasti kerääntyneitä lomia, eli minua odotti päivystys. Tällä alalla kuitenkin tunnutaan liioittelevan lähes kaikkea ja nostetaan kierroksia melko pienestä, niin en sitten miettinyt sitä sen enempää. 

Päivystyksen lähestyessä totuus alkoi todella valjeta. Noin sadan lapsen päiväkotiin oltiin ottamassa tuplamäärää lapsia kesäksi. Patjoja, lakanoita ja pöytiä haalittiin ties mistä ja lasten tietoja koottiin, jotta edes vähän tiedettäisiin ketä on tulossa. Seuraavaksi aion sanoa jotain, jota en kasvotusten myönnä: mielestäni subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole tätä varten. Vanhemmat panttaavat viimeiseen asti tietoa, aikovatko olla lomalla vai ei. Kaupunki miettii miten valmistautua lapsimäärään mahdollisimman vähillä resursseilla. Järjestelyjä tehdään, kuin oltaisiin valmistautumassa talvisotaan. Päivystyksen alkaessa maanantaina emme tienneet, tuleeko ryhmäämme 15 vai 55 lasta.

Muutama perui heti aamusta tulonsa, suurin osa jätti ilmoittamatta liikkeistään ja lopputulos oli 35 lasta. Seassa oli 4 erityisen tuen tarpeessa olevaa, joista yhdellä on normaalisti aina oma henkilökohtainen avustaja. Nyt kesäksi hän ei avustajaa saanut. Osa lapsista on meille aikuisille tuntemattomia tai olemme heitä nähneet satunnaisesti käytävillä. Ikäjakauma on 3-7v, eli osa nukkuu päiväunet ja osa ei. Aamulla teippaamme jokaiseen lapseen hänen nimensä ja ryhmän nimen. Lapset tietenkin repivät ne irti, joten lounasaikaan mennessä emme enää välttämättä tiedä lapsen nimeä. Parasta koko systeemissä on, että joka päivä voi tulla eri lapset. Tämä tarkoittaa eri allergioita, eri lakanat, eri persoonia ja eri tarpeet. Päiväkodin keittiö valmistaa moniallergiselle lounaan, vain huomataksemme, ettei kyseinen lapsi tullutkaan tänään. Meidän ryhmä oli vielä hallittavissa, viereiseen ryhmään tuli 57 lasta. 

Älkää ymmärtäkö pointtiani väärin. Minusta on mahtavaa, että mikäli lapsella on sijoitus päiväkotiin, hänet saa sinne tuoda koska tahansa. Vaikka siis olisi ilmoittanut olevansa lomalla. Perhekriisit osuvat usein loma-aikoihin ja silloin pitää olla paikka johon tuoda lapsi, kun omat resurssit ei riitä. Mutta onko kaupungilla oikeus mitoittaa päivystys aivan liian pieniin tiloihin liian pienellä aikuismäärällä, vain siksi koska viime vuoden tilastot näyttävät, että n. 40% tulee perumaan tulemisensa tai jättävät kokonaan ilmoittamatta itsestään? Voisiko perheiltä vaatia edes jotain sitoutumista suunnitelmiinsa? Suurin osa perheistä on kuitenkin jättänyt ilmoittamatta tarpeistaan ihan silkasta huolimattomuudesta, eivät minkään eeppisen perhetragedian takia. Miten systeemi saataisiin oikeasti palvelemaan lasta? Siis sitä kääpiötä joka on siellä tuntemattomien ihmisten keskellä miettimässä, että mitä hänen elämälleen yhtäkkiä tapahtui ja keneltä kysyä apua, kun pitäisi päästä vessaan.

Mietin viime viikolla voidellessani tuhannetta näkkileipää, että tietävätkö vanhemmat mitä päivystyksissä tapahtuu? Työmme ei edelleenkään ole rakettitiedettä, mutta ihmisen muistikapasiteetti on silti rajallinen. Ei voi mitenkään oppia vartissa tuntemattomien lasten perustietoja, saati tutustua näihin henkilökohtaisesti. Ei pysty järjestämään ääniherkälle lapselle rauhallista tilaa, kun jokaiseen siivouskaappiin ja kopiokoneen päälle on jo sijoitettu joku kapaloikäinen. 

Pahimman päivän iltapäivällä tämä ääniherkkä lapsemme rakensi itselleen majan ja vetäessään ovea viimein kiinni, hän huusi täysiä: PAINUKAA HELVETTIIN! Nyökyttelin ja sanoin, etten olisi osannut itse ilmaista asiaa paremmin.

Perhe Lapset Työ Uutiset ja yhteiskunta