JULKAISTU ALUNPERIN 30.9.2015 BLOGGERISSA

Professori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta kyseenalaistaa lapselle laadittavan henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman. Hänen sanojensa mukaan suunnitelman tekemiseen käytetty aika valuu hukkaan. Tämä aika pitäisi olla lasten kanssa, havainnoida ja auttaa, jos tarvetta on. Luin monta kertaa asiasta kirjoitetun uutisen, enkä tiedä mitä tästä ihmettelisin eniten. Lapsia havainnoidaan joka päivä, se on meidän perustyötä. Laadukasta työstä tekee havaintojen dokumentointi. Laadukas työ on myös suunnitelmallista. Miten ollaan suunnitelmallisia kirjoittamatta mitään muistiin? 

Eniten hämmentää Pulkkisen mainitsema lapsen auttaminen. Sitä varhaiskasvatussuunnitelma juuri on, lapsen auttamista. Siihen kirjoitetaan pieni osuus pienen ihmisen elämästä, missä vaiheessa hän on nyt. Mitä voisimme harjoitella enemmän ja missä hän tarvitsee mahdollisesti tukea. Asioiden kirjoittaminen ylös takaa myös sen, että jokaista lasta ajatellaan ja havainnoidaan, sillä tietoa on saatava siirrettyä paperille. Vasu-keskustelu vanhempien kanssa on kasvatuskumppanuutta parhaimmillaan. Kuinka usein vanhempi saa edes minuutin päiväkodin työntekijältä ilman häiriötä? Mitä jos vanhempi on arempi ja kokee, ettei hänen asiansa olekaan niin merkittävä? Päiväkodin eteinen ei muutenkaan ehkä ole se paikka, jossa kukaan haluaa huoliansa jakaa. Ei voi olla ajan tuhlaamista, että ihmiset saavat istua 45 minuuttia kaksi kertaa vuodessa alas sen ihmisen kanssa, joka hoitaa heidän lastaan. On erikoista, että professori hyökkää keskustelua vastaan.

Uutena työntekijänä olen kiittänyt tuhannesti ahkeria työkavereitani. Ryhmämme lasten vasut ovat perusteellisesti kirjoitettuja ja kattavia. Minun on ollut helppo hypätä kelkkaan, kun sain lukea lapsista etukäteen. Minua kiinnostaa professorin ratkaisu työntekijöiden vaihtuvuudesta aiheutuviin haasteisiin. Kirjoitettu tieto siirtyy varmimmin eteenpäin. Minä en edes ole tavannut edeltäjääni, miten perehdytys olisi pitänyt hoitaa tällaisessa tapauksessa? Kuulin ystävältäni tarinan, jossa hänen lapsensa uusi opettaja juoksi hänen peräänsä kysyen, onko hänen lapsensa monikielinen ja mitä ne muut kielet on. Ystäväni lapsi on ollut tässä päiväkodissa kaksi vuotta, mitähän hänen vasussa on lukenut? Ja keneksi he luulivat sitä jenkkimiestä, joka hakee kyseistä lasta päiväkodista?

Lopuksi professori kyseenalaistaa analyysien teon ilman psykologista ammattitaitoa. En käyttäisi vasusta nimitystä analyysi, minusta se on enemmän katsaus lapsen elämään juuri siinä hetkessä. Professorin mielestä on siis ihan jees, että ihmiset ilman psykologista ammattitaitoa saa työskennellä lasten kanssa 8 tuntia päivässä, kunhan eivät kirjoita heistä yhtään mitään ylös.