Päiväkodin johtajan työ tuntuu olevan todella epäkiitollista hommaa. Käskyt tulevat ylhäältä ihmisiltä, jotka eivät ole nähneet päiväkotia Y2K:n jälkeen. He joutuvat kääntämään nämä käskyt kukkahattutäti-kielelle ja katsomaan niitä tyhjiä katseita talon kokouksissa viikottain. He ottavat vastaan vanhempien vaatimukset, pyynnöt ja toiveet. Heidän pitää osata suodattaa sieltä seasta tehtävissä olevat asiat ja pistää hulluilut Kukkuu-mappiin. Tänään kuulin erään valituksen koskeneen vanhemman näkemää unta. Siis valitus oman alitajunnan kehittämän stoorin pohjalta. Kukkuu. 

Heidän tulisi osata ensinnäkin palkata oikeat ihmiset aivan mahdottomasta ihmishedelmäpelistä, tarjota epäpätevän lastenhoitajan paikkaa kasvatustieteiden ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle maahanmuuttajalle (jonka koulutusta ei huomioida täällä) ja kuunnella työkokeilijaa, joka ihan pokkana selittää, että oli kolme päivää pois töistä, koska muisti maanantaina työmatkalla koneeseen unohtuneet pyykit ja joutui palaamaan takaisin. Hänen pitää osata johtaa alaisiaan, joista jokainen on valmistunut eri oppilaitoksesta, eri aloilta, edustavat täysin eri aikoja ja arvoja.

Päiväkodin vakituinen henkilökunta koostuu usein hiljaisista puurtajista, jotka kiltteinä merkkaavat listoihin lähteneensä kaksi minuuttia aiemmin, mutta unohtavat seisovansa joka päivä 10min yliaikaa pihalla, koska lapsia on liian paljon aikuisiin nähden. Vahdi siinä työhyvinvointia ja ergonomiaa, kun Merjat ja Marjat sanovat, että kaikki on ihan ok samalla, kun harjaavat pihan lasten harjoilla pikkukivistä, ettei isännöintifirmaa tarvitsisi vaivata. Johtajan oli varmaan myös aika muikeaa pyytää henkilökunnaltaan yhtään enempää sen kesän jälkeen, kun heidän lomarahansa leikattiin. Johtajan pitää myös kuunnella työryhmiä, jotka tulevat kertomaan, että koska lapsia on nyt liikaa talon neliöihin nähden, niin tästä lähtien laskemme neliöihin myös sen ulkoreunat. Siis ne tiilet! Problem solved, näin taioittiin neliöitä lisää sinne seinien sisään. Olisi edes homeettomia seiniä, mutta siihenkään ei kannata luottaa. Sitten johtajan pitäisi siinä jotenkin sivistyneesti esittää kysymyksiä tietäen, että päätös on jo tehty ja kokous on pelkkä muodollisuus. Ei ihmekään, että lähes kaikki tapaamani johtajat pitävät työhuoneensa seinillä hassuja lausahduksia, joihin jokaiseen liittyy viinin juonti. 

Silti annan tässä päiväkotien johtajille pari vinkkiä. Delegoi. Kun delegoit, niin delegoi oikeasti. Kukaan ei tee työtä hyvin, jos ei tiedä kenen vastuulla asia ihan oikeasti on. Kun olet itse delegoinut huonosti, älä mutise, että olisi tämäkin pitänyt tehdä itse. Ei ole myöskään mitään järkeä valittaa kiireestä ja pestä samalla kahvihuoneen biojäteastiaa. Joku toinen voi tehdä sen. Seuraava vinkki. Jos olet antanut jonkun käskyn ja työntekijä toimii sen mukaan, älä pyörrä puheitasi vanhemman valittaessa. Näin murretaan luottamus sekä sinun ja työntekijän välillä, että työntekijän ja vanhemman välillä. Älä pyydä työntekijää osallistumaan koulutukseen, jossa käyminen “ainakin osittain” kuuluu työaikaan. Matalapalkkaisen alan työntekijän ei ole mitään järkeä kouluttautua työnantajansa valitsemaan suuntaan omalla ajallaan. Itse ainakin maalaan mielummin öljyväreillä kansanopiston kurssilla, kuin katselen slideshowta varhaiskasvatuslaista. 

Siinä tuli monta älää. Sen sijaan voit tuoda perjantaisin suklaarasian kahvihuoneeseen, ummistaa välillä silmäsi jonkun juodessa aamulla kahvia lasten läsnäollessa ja mikäs se vika oli..niin siis DELEGOIDA.

Nyt se tapahtuu. Lastentarhaaja menee takaisin töihin. Äitiyslomat ja hoitovapaat on ohi, arki koitti. Kotiin jäädessäni tuleva aika ilman töitä tuntui ihan käsittämättömän pitkältä. Olen aina tehnyt töitä, sitä suuremmalla syyllä kotona oleminen tuntui ihan absurdilta.

Ymmärrän, että ihmisten, joiden alalla asiat muuttuu ja aika kulkee oikeasti eteenpäin, on vaikea jäädä kotiin näin pitkäksi aikaa. Tuntuu varmaan, että jää jälkeen kaikesta ja muut ovat ammatillisesti valovuosien päässä. Tämä ei kyllä ole totta. Todennäköisempää on, ettei kukaan edes huomaa tämän korvaamattoman ihmisen poissaoloa ja joku kesähessu tekee hänen työnsä minimipalkalla. Mutta ymmärrän silti tunteen. Meidän lastentarhaajien maailma ei ole muuttunut mihinkään sitten Friedrich Fröbelin (ainakin nyt tuntuu siltä tämän hallituksen toimien jälkeen), niin kotona oleminen on ollut minulle varsin helppoa.

Vuodenvaihteen aikaan on tapana tehdä erilaisia listoja, joten minäkin päädyin sellaiseen.

Mitä en tehnyt vauvavuoden aikana:

– opiskellut.

– urheillut määrätietoisesti.

– siivonnut.

– sisustanut.

– laittanut ruokaa (toki pakolliset).

Mitä tein vauvavuoden aikana:

– katsoin Gilmoren tyttöjen ja Frendien kaikki tuotantokaudet alusta loppuun.

– luin romanttisia höpökirjoja.

– kävelin, kävelin, kävelin. Harmittaa, etten laittanut gepsiä päälle heti ensimmäisestä kävelystä, kilometrit kiinnostaisi.

– join törkeän kallista kahvia ympäri kaupunkia.

– näin kavereita (pääasiassa vauvallisia sellaisia, heillä on aikaa).

– kävin jumpassa.

– whatsappasin (kiitos virtuaalisesta seurasta kavereille).

– kirjoitin tänne, kun ehdin (kaikelta netflixaamiselta).

– vingutin museokorttia, joka on ihmiskunnan paras keksintö.

– seurasin Ylen aamupäivän kevyitä sarjoja (Doc Martin pyörii nyt, suosittelen).

– nukuin.

Toki tein kaikki vauva- ja taaperohommat tähän päälle. Lista olisi loputon jos lisäisin siihen kaiken värikylvyistä leikkipuistoihin. Lisäksi olisi pitänyt ehkä ajastaa kaikki hetket, kun olen vain tuijottanut vauvaani. Sekin excel olisi hyvin pitkä.

Kiitos syyskuu 2016 – joulukuu 2017. Oli todella siistiä. Uusi elämänvaihe alkakoon, taas.