Pitkästä aikaa
Enpä ole hetkeen täällä käynyt. Vielä kuitenkin muistin salasanan. 😀 Eipä varmaan neljän vuoden poissa olemista kukaan huomannut, mutta voisin ihan omaksi iloksi yrittää kirjoittaa tänne välillä jotakin. Paljon on päässä kaikenlaisia ajatuksia, mutta olisi varmasti helpompaa kun ainakin osan niistä kirjoittaisi ylös, eikä kaikki olisi kuormittamassa mieltä. Tällä hetkellä esimerkiksi työpaikan vaihtaminen on ollut pidemmän aikaa mietinnässä. Jollain tavalla kuitenkin tuntuu vaikealta lähteä tutusta ja turvallisesta paikasta, mutta jotenkin kyseinen paikka ei siltikään tunnu omalta vaikka siellä on jo melkein neljä vuotta ollut lähes päivittäin. Pitkään kamppailin oman epävarmuuden kanssa ja nyt viimein tuntuu, että olen saanut itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin, mutta sitä ei oikein osata arvostaa tai ei ainakaan kerrota minulle. Nyt on jälleen aika alkaa varmistautua töihin. Ihan kivaa, kai.
Parhaillaan kuuntelen Jenni Vartiaisen Monologi-albumia. En malttaisi odottaa marraskuuhun, jolloin Jenni esiintyy Hartwall Arenalla. 🙂