Pieni vuosikatsaus
Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? – En ole. Mun ystäväksi on välillä hankala päästä, kun päästän kunnolla lähelle vain harvat.
Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? – Käynyt autokoulun sekä ollut kolmessa pääsy- /valintakokeessa.
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? – En.
Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? – Pari viikkoa kesämökillä, inssin läpipääsy sekä uutinen opiskelupaikan saamisesta. Lisäksi kaikki hetket, jolloin olen jollain tavalla ylittänyt itseni.
Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? – En. Joidenkin kanssa yhteydenpito tosin on jäänyt vähäiseksi.
Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? – Uskon muuttuneeni jonkin verran itsenäisemmäksi ja muutenkin rohkeammaksi. Rohkaistumisprosessini tosin on pahasti kesken, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. :)
Oletko lihonut? – En. Päinvastoin tai ainakin olen saanut painon pysymään suunnilleen samana kuin edellisvuonna.
Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? – En.
Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? – En ole, en muutenkaan tainnut käydä elokuvissa kovinkaan montaa, ehkä kolme, kertaa tänä vuonna.
Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? – En. Tai keväällä puhkaisin korvareikäni uudelleen, kun olin ollut melkein 10 vuotta pitämättä korviksia, jos tuota edes lävistämiseksi voi kutsua.
Kuka oli paras uusi tuttavuus? – En halua laittaa ihmisiä järjestykseen.
Synnyttikö kukaan läheisesi? – Ei läheinen, mutta isäni serkku sai syksyllä lapsen.
Kuoliko kukaan läheisesi? – Isäni äiti, mummuni. :(
Missä maissa kävit? – Virossa ja Ruotsissakin kai. Aina sama vastaus tähän kysymykseen. :D Ensi kesäksi olen kaavaillut jonkinlaista ulkomaanmatkaa, joka suuntautuu naapurimaiden ulkopuolelle.
Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012? – Mitähän tähän vastaisi.. Muutto vihdoin omaan kotiin kuulostaisi aika hyvältä. Myös edellisessä vastauksessa mainittu ulkomaanmatka. Uuden kamean ostokin houkuttelisi.
Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012? – Ainakin 13.12 sekä 23.11.
Kärsitkö vammoista? – En.
Mikä oli paras asia, jonka ostit? – Macbook Pro ehdottomasti.
Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? – Autokouluopettajan kärsivällisyys. :D
Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? – Minun.
Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? – Autokouluun (jonka hinnasta vanhemmat halusivat maksaa puolet) ja kannettavaan.
Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? – Melkein samoissa varmastikin, hitusen onnellisempi nyt kuin aiemmin.
Lihavampi vai laihempi? – Muutaman kilon laihempi.
Rikkaampi vai köyhempi? – Köyhempi.
Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? – Muutamassa jutussa olisin toivonut olleeni aktiivisempi. Yleisesti ottaen olisin voinut kriiseillä ja murehtia vähemmän.
… entä vähemmän? – Kotona nyhväämistä.
Miten aiot viettää uuden vuoden? – Luultavasti kotosalla jälleen.
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mitä se olisi? – Hmm… En ehkä kirjoita sitä/niitä tänne.
Rakastuitko vuonna 2012? – Ihastuin muutamaan kertaan.
Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Vain elämää, Pretty Little Liars, Misfits siinäpä kai ne.
Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? – En. En jaksa turhaan käyttää energiaa kenenkään vihaamiseen.
Mikä oli paras lukemasi kirja? – Layla, Puhdistus sekä Leijapoika.
…entä musiikillinen löytö? – Ainakin Fun. Myös monta yksittäistä hyvää biisiä löysin. Esimerkiksi nämä Haloo Helsinki! – Huuda, Laleh – Some die young, Lana Del Rey – Summertime sadness, Rihanna – Diamonds, Redrama – Dumb!, Frida Amundsen – Closer.
Mitä teit syntymäpäivänäsi? – En muistaakseni mitään erikoisempaa.
Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? – Ahdistavien tai muuten vaan sekavien ajatusten ylös kirjoittaminen.
Kuvat eivät liity kysymyksiin tai vastauksiin, mutta en halunnut tehdä kokonaan kuvatonta postausta, joten lisäsin mukaan kuluneena vuonna ottamiani sekalaisia kuvia.