Eilisestä valintakokeesta
Eilen koitti valintakokeen aika. En edellisenä yönä saanut kovin hyvin nukuttua, vaikka mitään suurempaa jännitystä en tuntenutkaan, joten luonnollisesti en ollut aivan parhaimmillani kokeessa. Muutenkin koe sujui vähän niin ja näin.. Opettajien pitämä haastattelu meni mielestäni hyvin, vaikka tuttuun tapaan mua jäi kaivelemaan, että keksin vasta jälkeenpäin, mitä olisin voinut parissa kohdassa sanoa. On pienoinen ihme, jos tuolla elisellä suorituksella opiskelupaikan saa. 😀
Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut mennä kokeeseen hampaat irvessä taistelemaan kouluun pääsystä, koska mulla on ihan hyvä opiskelupaikka, eli en ole ihan kauheen pettynyt, jos en pääsekään. On kyllä mitä mainioin tunne, kun tietää ettei syksyllä jää tyhjän päälle, vaan on jokin suunta ja koulu, jossa jatkaa. 🙂
Nyt pitää odottaa heinäkuun puoliväliin asti tietoa valintakokeen tuloksesta.. Siihen aikaan mulla onkin työt jo melkein ohi, heinäkuun ensimmäisestä päivästä vasta tosin aloitan.
Oon ton valintakokeen varjolla siirtänyt yhden tehtävän, jonka viimeinen palautuspäivä on 8.6, tekemistä, mutta tänään on pakko aloittaa. Kun sen saa alta pois, ennen elokuun alkua ei tarvitse miettiä mitään koulujuttuja. 🙂