2013
1. Oletko saanut uuden ystävän 2013 vuoden aikana?
– En ystävää, mutta uusia ihmisiä tapasin koulun puolesta todella paljon.
2. Oletko tehnyt jotain viime vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
– Olin ekaa kertaa oikeissa töissä ja olin jouluaattonakin vuorossa. Olin joulukuussa siskoni Jenni Vartiaisen keikalla, joka oli ensimmäinen kunnon keikka, jolla oon ollut. 🙂
3. Kerro pari parasta muistoasi viime vuodelta?
– Työssäoppimiset päällisin puolin. Tilanteet,joissa olen ylittänyt itseni.
4. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi/sukulaisesi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– En ainakaan suuremmin. Yhden uuden ihmisen kanssa tutustuminen alkoi lupaavasti, mutta jotain tapahtui, eikä siitä kehittynytkään syvempää ystävyyttä, vaikka toivoin niin.
5. Oletko muuttunut viimeisen vuoden aikana?
– Jonkin verran koen muuttuneeni ainakin itsenäisemmäksi.
6. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Koulukaverit.
7. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Ei.
8. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Ei onneksi.
9. Missä maissa kävit?
– Ruotsissa kai vaan.
10. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
– Oman asunnon.
11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
– En osaa sanoa mitään erityistä päivää.
12. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Oman alan löytäminen ja kouluun pääseminen.
13. …ja suurin epäonnistuminen?
– Amk:n pääsykoe.
14. Kärsitkö vammoista?
– En.
15. Mikä oli paras asia, jonka ostit itsellesi?
– Canon EOS M -kamera
16. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Yhden opettajan ja tätini.
17. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Elämiseen.
18. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
– Melko samassa.
19. Lihavampi vai laihempi?
– Luultavasti samoissa mitoissa.
20. Rikkaampi vai köyhempi?
– Rikkaampi. ;)
21. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Itseni ylittäminen ja poistuminen omalta mukavuusaslueelta
22. …entä vähemmän?
– Stressaaminen, murehtiminen ja kotona nysvääminen.
23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
– Lemmen viemää. :D Ja Pretty Little Liars.
24. Mikä oli paras lukemasi kirja?
940 päivää isäni muistina.
25. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Minä itse.
Postauksen kuvat ei juurikaan liity tekstiin, mutta laiton joihinkin väleihin kuvia vähän piristystä tuomaan.