No brain, no headache

Mulla on jotenkin haikea fiilis. Nyt kun itse kullakin alkaa koulu ja työ taas kesäloman jälkeen, niin oon itse vähän tyhjän päällä. Toisaalta on ollut todella vapauttavaa, että olen saanut viettää lähes koko kesän  – ja näillä näkymin syksynkin tulen viettämään – ilman sen suurempia velvoitteita.  Edellisinä syksyinä on aina jatkunut arkipäiväinen elämä, vaikka välillä sekin ahdisti, että taas melkein vuoden verran täytyi kuluttaa aikaa saman rakennuksen seinien sisällä ja samoja naamoja päivästä toiseen katsellen. Se toi kuitenkin tietynlaista tukea ja turvaa, joka nyt puuttuu.

Mä oon aina ollut aika järjestelmällinen, harkitseva ja suunnitelmallinen. Usein suunnittelen tarkkaan, mitä milloinkin teen ja minkälaisessa aikataulussa. Osaan sietää epävarmuutta heikosti, joten stressaannun helposti, jos asiat ei menekään niin kuin olin ajatellut. Toki elämässä tulee eteen kaikenlaisia muutoksia, eli olen jonkin verran oppinut elämään sen kanssa, etteivät asiat tapahdu aina kuten olin suunnitellut. Välivuosi voisikin olla hyvä aika opetella eroon siitä ajatuksesta, että koko ajan täytyy olla tekemässä jotakin tai että ainakin osaisin nauttia ja ottaa rennommin, enkä jatkuvasti tuijottelisi kelloa.

Välivuoden haluan pitää myös sen takia, etten tiedä vieläkään, mitä haluan. Menin lukioon sillä ajatuksella, että saan pari lisävuotta miettimisaikaa ennen kuin päätän, mitä haluan isona. Mutta kappas vaan, en tiedä edes lukion jälkeen. Löytäessäni jonkin koulutusalan tuntuu se aluksi mielenkiintoiselta, mutta kun alan tutkia sitä tarkemmin, törmäänkin jonkin toisen, joka vaikuttaa sopivan minulle paremmin. Eivätkä oman alan löytämistä helpota yhtään sukulaisten kysymykset, kuten ”mihinkäs nyt seuraavaksi suuntaat?”, ”onkos töistä tietoa?”. Olisin varmasti näillekin utelijoille vastannut, jos itsekin tietäisin.